sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Mehevät apinaeväspannarit

Tästä blogista ei tule kokkausblogi. Eikä leipomisblogi. Ei todellakaan, en ole kovinkaan hyvä keittiössä. Mutta satunnaisia vinkkejä saattaa tulla, jos löydän jonkun erityisen hyvän jutun. Kuten tänään löysin!

Suurin osa blogeja tai somea seuraavista äideistä onkin jo varmasti tietoisia apinaeväästä. Herkullisesta, helposta ja terveellisestä välipalasta sormiruokailevalle vauvalle, isomalle lapselle tai vaikka itselle. 

Minuun tämä osui ja upposi. Kyllähän pikkujätkäkin siitä tykkäsi. Piti siis saada lisää. Ja paljon, jotta evästä riittäisi myös omaan herkutteluun. Tein siis evään pannarin muotoon. Sen lisäksi sain kaveriltani vinkin laittaa taikinaan raastettua omenaa, jotta herkusta tulisi mehukkaampaa.

Tuli muuten hyviä, kannattaa kokeilla!



APINAEVÄSPANNARI (pellillinnen)

5 banaania
3 omenaa
5 dl kaurahiutaleita
loraus oliiviöljyä
kanelia ja kaardemummaa

Raasta omenat, sekoita kaikki ainekset ja paista uunissa noin 200 asteessa vartin verran.



Bon appétit!







4 kommenttia:

  1. Me ollaan tehty näitä myös ja on ihan hitti! Aikamoinen sotku kyllä yleensä tulee kun poika tätä järsii :) Ollaan tehty tolla ohjeella minkä linkitit ja jätetty vaan kaneli pois. Tuota omenaa voiskin koittaa joukkoon. Me ollaan kans tehty isompi satsi kerralla ja pistetty pakkaseen (ite oon allerginen banaanille ja mies olis kuulemma kaivannut sokeria joten jää kaikki pojan syötäväksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sotkua kyllä riittää näitä syödessä :D Onneksi on koirat jotka siivoavat kaikki lattialle tippuneet palaset!

      Poista
  2. Oooh, raastettu omena voisi toimia. Meille tein perinteistä apinaevästä ja siitä tulikin koiran suurta herkkua ja neiti vaan heitteli sitä ympäriinsä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantsii kokeilla! Meilläkin koirat tykkäävät näistä ja pikkumieskin on oppinut että on kivaaaa heittää koirille ruokaa... :'D

      Poista