Mieheni soitti eilen minulle töihin eilen viittä vailla kolme ja kysyi koska pääsisin lähtemään töistä. Hän kertoi pojan kiukutelleen, joten he eivät olleet päässeet vielä koiria ulkoiluttamaan. Aloin pakkailla tavaroita, olin muutenkin ollut jo valmiina lähtemään. Lähdenhän yleensäkin kolmen pintaan töistä, kun tulen jo seitsemään. Kiiruhtaessani ala-aulaan löydän mieheni seisoskelemassa edestäni. Ihmettelen mitä on tekeillä ja missä poika on, mutta pian minulle valkeneekin että mies on järjestänyt minulle synttäriyllätyksen!
Poika on hoidossa, koirat lenkitetty ja me suuntaamme päiväleffaan katsomaan La la landia. Söimme popparia ja nautimme harvinaisesta parisuhdeajasta. Mies kertoo minulle, että poika on hänen vanhemmillaan hoidossa - ja jää sinne yökylään. Leffan jälkeen ajamme kotiin ja yllätykset sen kuin jatkuvat... Synttärikoristeita katossa, sydän ilmapallo, ruusun terälehtiä sängyllä ja herkullinen valkosuklaakakku jääkaapissa. Tilaamme pitsat ja katselemme televisiota rauhassa. Illalla saan vielä jalkahieronnan.
Kiitos vielä sinulle rakas <3 Ja iso kiitos myös poikaa hoitaneille isovanhemmille. Oli maailman paras synttärilahja.
Ajattelin että nyt saan nukkua kokonaisen yön putkeen heräämättä (tosin nykyään huonoja öitä onkin vain 1-2 viikossa), mutta ei. Heräilin vähän väliä pyöriskelemään. Alkoi tulla vähän flunssainen olo ja oli vaikea niellä. Juuri minun tuuriani, mutta toivotaan ettei tästä mitään isompaa tautia kehity.
Tänään alkoi jo 26. raskausviikko. Laskettuun aikaan on enää 15 viikkoa, eli 105 päivää! Vauva painaa nyt noin 800 grammaa ja sillä on jo suuret mahdollisuudet selvitä kohdun ulkopuolella. Sen silmäripset ilmestyvät luomiin tällä viikolla ja silmät alkavat räpytellä. Vauva näyttää jo sopusuhtaiselta pikkuvauvalta. (Lähde: vau.fi)
Voin ihan kivasti, energiaa riittää hyvin ja jaksan puuhastella kotona vielä työpäivänkin jälkeen. Harkkasupistuksia tulee useita kertoja päivässä, mutta vain satunnaisesti ne ovat vähän kivuliaita. Raskaus on helppo unohtaa kaikessa kiireessä. Kenkiä sitoessa vatsa on tiellä, ja bussille juostessa keskivartalon tuki on olematon ja jälkikäteen jomottelee liitoksia. Kahden viikon päästä siirryn muuten jo raskauden viimeiselle kolmannekselle!
Lueskelin vanhaa blogiani M:n raskausajalta ja näillä samoilla viikoilla olin kirjoittanut selvittäneeni vauvan vakuutusasioita. Silloin kirjoitin, että monissa vakuutusyhtiöissä piti vakuutus ottaa jo kolmea kuukautta ennen laskettua aikaa. Ihan hyvä herätys, pitääkin alkaa selvittelemään vakuutusasioita. Ainakin OP:lla oli aiemmin tarjous, että syntyville lapsille vauvanvakuutus vuodeksi ilmatteeksi. Toivotaan että se on vielä voimassa...
Vielä en ole hakenut äitiystukia ja -pakkausta. Olisi kiva kuulla, jaetaanko tällä hetkellä vuoden 2016 vai 2017 äitiyspakkauksia? Me emme ole varma otammeko pakkausta, mutta jos otamme, haluamme 2017 vuoden pakkauksen. Kuulemma tässä kuussa vaihto tapahtuu...
Tässä vielä mahakuva loppuun.




Vau, mikä mies!! Ihana ylläri kyllä.
VastaaPoistaJa paljon onnea syntymäpäivän johdosta! :)
Whipped
Kiitos! :) Ja todellakin ihana! <3
PoistaKuulostaa tosi ihanalta syntymäpäivältä! :)
VastaaPoistaKyllä, oli todellakin :)
Poista