Meilläkin virvottiin viikonloppuna, itseasiassa jo toista kertaa. Viimekin vuonna pääsi 1,5 vuotias poika jo kiertämään tutuilla rusinoita virpomassa :) Viime vuoden tiikeripuku meni vielä tänäkin vuonna, joten tyydyimme tähän helppoon ratkaisuun. M pääsi myöhemmin sovittamaan minun ja sisaruksieni virpomisvaatteita 90-luvulta, tiedetään ainakin mitä ensi vuonna puetaan pojalle ;)
Kerroimme M:lle jo etukäteen mitä on virpominen ja opetimme lorua. Hän tuntui ymmärtävän ainakin sen että mennään tutuille ja sanotaan loru. Lähinnä riemuitsi siitä että pääsee lähisukulaisten luo käymään.
Kerroimme M:lle jo etukäteen mitä on virpominen ja opetimme lorua. Hän tuntui ymmärtävän ainakin sen että mennään tutuille ja sanotaan loru. Lähinnä riemuitsi siitä että pääsee lähisukulaisten luo käymään.
Herkutteluasiaa olimme pohtineet miehen kanssa jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä. Meillä herkut eivät ole kiellettyjä, mutta emme säilytä kotona makeisia tai suklaata (paitsi miehelläni on aina välillä karkkia piilossa kaapissa). Itse en osta käytännössä ikinä karkkia ja suklaatakin tulee ostettua todella harvakseltaan, jolloin se saattaa jäädä lojumaan jääkaappiin pidemmäksikin aikaa. Yleisesti liian makea alkaa särkemään hampaista ja (karkin) herkuttelusta tulee huono olo. Mies herkuttelee pojan mentyä nukkumaan, on persompi makeiselle ;)
Tästä kaikesta johtuen, on ollut helppoa olla antamatta pojallekaan karkkia kotona. Hän ei itseasiassa edes tiedä, miltä karkki maistuu, sillä vieraissakaan emme ole antaneet hänen maistaa karkkia. Suklaata on kyllä syönyt sekä pullaa ja keksiä.
Poika ei siis osannut odottaa suklaan tai karkin saamista pääsiäisenä, joten totesimme ettei sitä kannattaisi nytkään hänelle sen kummemmin antaa. Vielä tulee ne vuodet kun poika tietää virpomisesta saatavan palkan olevan suklaata... M on kuitenkin syönyt kindermunia aiemmin, joten halusimme yllättää pojan yhdellä herkulla. Sovimme kaikkien virvottavien kanssa, että he antavat jotain terveellistä herkkua, kuten kuivahedelmiä ja me miehen kanssa annamme yhden suklaamunan pojalle.
Aamulla, pojan syötyä aamupuuron, kerroimme hänelle että pääsiäispupu on käynyt meillä ja jättänyt pojalle yllätyksen tyynyn alle. Ja sieltähän löytyikin kindermuna! Poika oli innosta ja onnesta soikeana ja lopuksi sanoi vielä että "Maha on täynnä suklaasta, oli hyvää" <3 Tuon jälkeen lähdimme virpomaan tutuille.
Virpominen meni oikein kivasti. M osasi melkein kokonaan sanoa runon, vaikka välillä sen sanominen jäikin äidille. Kolmessa paikassa kävimme virpomassa ja vielä illalla virvoimme mummulle ja papalle, jotka tulivat meille käymään. M tykkäsi kovasti palkastaan mitä sai virpomisesta, eikä edes osannut kaivata enempää suklaata. Hän pääsi myös itse avaamaan oven toisille pikkuvirpojille, ja antoi heille suklaamunat reippaasti ja toivotti hyvät pääsiäiset <3 Ihana poika!
Meille siis toimi oikein hyvin tämä lähes suklaaton pääsiäinen. Ensi vuonna voikin olla jo eri juttu, aika näyttää. Tärkeintä poika nautti hommasta!
Miten teillä virvottiin ja herkuteltiin?



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti