Tänään starttasi 27. raskausviikko. Viikko vielä raskauden keskikolmannesta jäljellä! Nyt ollaan menty alle sadan päivän, sillä tänään on jäljellä vain 98 päivää laskettuun aikaan. Vauva painaa nyt noin 900 grammaa ja on 31cm pitkä. Aivoaallot ja aistit aktivoituvat ja aivopoimut aivojen pinnalla alkavat kehittyä asteittain. Sikiö alkaa reagoida kohdun ulkopuolelta tulevaan valoon. Seuraava kuukausi on sikiölle erittäin aktiivista aikaa, se kasvaa nopeasti ja lihoo. (Lähde: vau.fi)
Liitoskivut lisääntyvät koko ajan, mikä on vähän kurjaa. Mutta vielä pystyn kuitenkin suurimmaksi osaksi liikkumaan ja puuhastelemaan normaalisti, vaikkakin pitkien päivien jälkeen olen tosi kipeä. Harjoitussupistuksiakin tulee päivittäin ja osa on aika napakoita. Pitäisi pystyä levätä enemmän, mutta en oikein tiedä missä välissä. Iltaisin koitan toki rauhoittua sohvalla, mutta 2,5 vuotiaan puuhapaten kanssa leikkimistä ei voi oikein kutsua rauhoittumiseksi, heh. Ainoastaan lastenohjelmien aikaan saan minäkin olla ihan rauhassa (jos ei tarvitse pyykätä tai siivota tai laittaa ruokaa...). Vielä kuitenkin jaksaa, ja toivottavasti jaksaa vielä kaksi kuukautta :) Painan tällä hetkellä suunnilleen saman verran kuin mennessäni synnärille esikoisen aikaan... Huomenna pääsen sokerirasituksesta nauttimaan, toivotaan että kaikki kunnossa.
Se, mistä tulin kuitenkin kirjoittamaan on neuleprojektini valmistuminen! Aloitin projektin joulun jälkeen ja sain sen vihdoin ja viimein valmiiksi lauantaina. Kuvat puhukoon puolestaan:
![]() |
Malli: Snuggly Bunny by DROPS Design
Lanka: Garnstudion DROPS MERINO EXTRA FINE
Koko: 62cm
Pyöröpuikko: 3,5 80cm
|
Muuten noudatin ohjetta, mutta lahkeesta jätin napit pois ja neuloin yhteen reunat, sillä esikoisen aikaan tuo ominaisuus jäi käyttämättä kaikista pusseista. Tein koko työn yhdellä pyöröpuikolla, sillä inhoan normaaleja puikkoja ja saumojen yhteenliittämistä. Pyöröpuikot menevät mihin tilaan tahansa ja teräviä kärkiä on vain kaksi! Itse neulon vain työmatkoilla bussissa ja satunnaisesti iltaisin jos jaksan valvoa M:n mentyä nukkumaan, joten työt etenevät suhteellisen hitaasti. Rakastan kuitenkin neulomista ja uusi työ on jo puikoilla :)





Ihana!!
VastaaPoistaT.sisko
Kiitos <3
PoistaNo huhuh miten upea!!! Paljon veloitat jos aloitat uuden projektin;)
VastaaPoistaTodella harmi kuulla, että liitoskivut kiusaavat :/ yritä vaan tosissaan levätä se aika minkä pystyt<3
Ja taas, ihana masu!!!!!
Voi kiitos :) En taida ihan noin isoa projektia kyllä tehdä mistään hinnasta, kun olen niin hidas :D Vauvojen sukkia tai muita pieniä toki <3
PoistaKiitos ihanasta kommentista ja tsempeistä! <3
Ymmärrän paremmin kuin hyvin :D mutta kysyvä ei tieltä eksy;)
PoistaItse neulon myös sukkia, tumppuja ja pipoja kavereiden pikkuisille. Mutta en tosiaan sen isompia projekteja ole ryhtynyt työstämään... on toi sun tekele kyllä aivan ihana. Pitäisiköhän sitä aloittaa :D ehkä pysyn pienissä projekteissa!!!
Kannattaa kokeilla! Toi oli itseasiassa todella helppo työ loppujen lopuksi :) Multa voi kysyä neuvoa jos tulee ongelmia ;)
PoistaOi kuinka kaunis neule! Ja masu! <3
VastaaPoistaWhipped
Kiitos paljon Whipped! <3
Poista