keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Raskausviikko 35+0. Äitiyslomalla ja käynti neuvolalääkärillä

Terveisiä äitiyslomalta! En voi kyllä muuta sanoa kun että tuli todellakin äitiysloma tarpeeseen ja juuri oikeaan aikaan. Tekee niin hyvää olla menemättä töihin. Jo eilen alkoi tosissaan 36. raskausviikko, eli vain kaksi viikkoa siihen että vauva on täysiaikainen. 

Vau.fi kertoo tästä raskausviikosta seuraavasti: "Vauva painaa 2,5kg ja on 42,5cm pitkä. Tämän viikon alussa sikiö on 33 viikkoa vanha. Jos voisit laittaa sormesi sikiön kämmenelle, pieni käsi puristuisi nyrkkiin. Varpaankynnet ylettävät varpaanpäihin. Napanuora on noin puoli metriä pitkä ja ympärysmitaltaan sentistä kahteen senttiin. Sen sisäinen paine ja koostumus estävät sitä menemästä solmuun ja vaikka näin tapahtuisi, se aukeaa yleensä itsestään. Sikiö käyttää napanuoraa leluna ja puristelee sitä, mutta ei jaksa puristaa sitä niin lujaa että se vahingoittuisi. Viimeisinä raskausviikkoina sikiö lihoo eniten, jopa yli 200 g viikossa!"


Maha näyttää olevan jo vähän laskeutunut, eikä se itseasiassa paina samanlailla kun esikoisen aikaan. Esikoisen aikaan maha oli selkeästi korkeammalla, enkä voinut esimerkiksi syödä isoja ruokamääriä, sillä tuntui ettei mahaan vain mahdu. Nyt ei ole mitään vastaavaa. Vatsa muuten näyttää mielestäni hyvinkin pieneltä ja kompaktilta, vaikka oikeasti se tuntuu ihan valtavalta. Tässä vielä vertailuksi esikoisen mahakuva samalta viikolta:




Tänään kävin toista ja viimeistä kertaa neuvolalääkärin vastaanotolla. Tein itse alkuun kaikki perusmittaukset, joissa kaikki oli ihan kunnossa. Paino ei ollut noussut yhtään. Siis ei yhtään! Edellinen neuvolakäynti oli 11.5. eli kuukausi sitten, jolloin painoin grammalleen saman verran kun nyt. Olin niin yllättynyt että tarkistin painon uudelleen, mutta oikeassahan se oli. Nyt kokonaispainonnousu on 16,7kg (paino 78,7kg), eli ihan hyvä. M:n raskaudessa paino nousi nopeammin loppuraskaudessa, ja viimeisellä neuvolakäynnillä 37+5 paino oli 75,9kg eli tuolloin kokonaispainonnousu oli 13,9kg. Tuohon tuli varmaan noin kilo lisää viimeisellä viikolla, eli yhteensä maksimissaan 15kg koko raskaudessa. Toivottavasti paino ei nyt enää montaa kiloa nousisi viimeisinä viikkoina.



Neuvolalääkäri mittasi sf-mitan, joka oli 29,5. Mennään samalla tasaisella käyrällä, eli keski- ja alakäyrän puolivälissä. M:n kanssa liikuttiin ihan samoissa. Käsikopelolla tunnustellen lääkäri myös sanoi että siro vauva on tulossa, todennäköisesti hyvinkin saman kokoinen kuin isoveljensä. Vauva oli pää alaspäin, ja jo aika alhaalle laskeutunut. Sisätutkimuksessa tuntui että paikat ovat jo pehmenneet ja synnytyskanava oli auki sormenpäälle. Sisältäpäin tuntui myös vauvan pää alhaalla, mikä vahvisti sitä että vauva on jo siirtynyt hieman alemmas. Nämä olivat kaikki hyvin normaaleja juttuja tähän aikaan raskautta uudelleensynnyttäjälle, joten ei voi ennustaa näiden perusteella koska vauva olisi tulossa :) Mutta lääkäri totesi että todennäköisyydet ovat sen puolella että pikkuveli tulee myös ajoissa, kuten esikoinenkin. 



Olen viimeisten viikkojen aikana kävellyt ja liikkunut paljon enemmän (kiitos etätöiden, vapaapäivien ja äitiysloman!) liitoskipujenkin uhalla. Se on tehnyt hyvää niin mielelle, turvotukselle kun painollekin. Toki tulen yhä kipeäksi jos liikun paljon ja ripeästi, mutta en niin pahasti mitä muutama viikko taaksepäin. Kävin myös osteopatiassa eilen, ja osteopaattinikin totesi että selkeästi on tehnyt hyvää kun en  ole ollut niin paljoa töissä. Selkä on paremmassa asennossa eikä jumeja ole yhtä paljoa. Myöskään sormet eivät ole enää puutuneet samanlailla.




Töistä muuten sen verran, että tulen tekemään töitä äitiyslomalla. Olemme sopineet työnantajani kanssa, että teen töitä (kotoota) noin 8h/kk. Tämä siis omasta pyynnöstäni. Olen todella iloinen että saimme tämän toimimaan, sillä huomasin esikoisen aikaan äitiyslomalla että olisin kaivannut jotain älyllistä puuhaa ja kosketusta työelämään. Onni on joustava työpaikka!

Malttamattomuus ja odotus kuvaavat olotilaa täällä, vaikka toivoisinkin että vauva ei tulisi vielä kahteen viikkoon. Mieheni aloittaa loman 3.7., joten sen jälkeen vauva on todella tervetullut. Mieluiten hetimmiten! Esikoinen aloittaa loman tänään, ja samalla meillä alkaa vaipat-pois-projekti. Kirjoittelen siitä myöhemmin lisää, mutta pyykkirumba varmasti edessä :D

6 kommenttia:

  1. Onhan se jo tosi laskeutunut! Tsemppiä pyykkirumbaan :D
    T.sisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo kai se on :D Ainakin jos vertaa M:n raskauden vastaavaan kuvaan. Jännää, koskahan se päättää tulla!

      Poista
  2. Kyllä on masu laskeutunut, hihih jännää<3 kohta teillä on pieni sylissä!!!!

    Kiva kuulla että olet päässyt liikkumaan ja on tehnyt sekä päälle että myös kropalle!

    Hienoa että saitte työnantajan kanssa sovittua töistä haluamallasi tavalla :)

    Ei oo enää kauaa, tsemppiä sinne kovasti ja ihanaa alkanutta äippälomaa!!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Todellakin kohta, huh miten nopeasti aika menee. Ja siltikään ei malttaisi odottaa heinäkuuta!

      Poista
  3. Ihanaa äitiyslomaa! Kohta teidän pikkuveli on täällä :)

    -anjusha

    VastaaPoista