Ensin isot kiitokset kaikille onnitteluista! Ihana nähdä miten monta ihmistä ilmeisesti lukee blogiani.
Istun nyt sohvalla, pieni tuhiseva nyytti sylissäni. Tämä nyytti on nyt neljän päivän ikäinen. Pikkuveli N. Maailman ihanin, suloisin pieni. Arki on lähtenyt pikkuhiljaa rullaamaan ja totuttelemme eloon nelihenkisenä perheenä. Isoveli on pitänyt huolen että tavallinen elämä jatkaa pyörimistä entiseen tapaansa, pienen lisähengen saattelemana.
Kirjoittelen lähiaikoina synnytyskertomuksen, ennen kun kaikki unohtuu. Imetyshormonit ja väsymys tuntuvat vaikuttavan hienosti, sillä asioiden muistaminen on hankalaa ja hukkasin avaimetkin jo, heh. Nytkin tuntuu että olisi hirveästi sanottavaa ja kerrottavaa, mutta aivot ovat kohmeessa eikä sanoja muodostu.
M on ottanut pikku N:n vastaan ihan valtavan hienosti. Hän käy pussaamassa ja silittämässä välillä veljeään, tosin suurimmaksi osaksi ohittaa pikkukaverin kokonaan. Muuten M reagoi selkeästi muuttuneeseen tilanteeseen vahvoilla uhma ja itkuraivareilla, jotka tulevat milloin mistäkin "tavallisesta" tilanteesta. Isi on myös pop, eikä äiti useimmiten kelpaa. Ihana kuitenkin ettei M ainakaan vielä osoita juurikaan mustasukkaisuutta veljeään kohtaan, vaan on todella hellä ja rakastava isoveli.

Mulla vaikuttaa hormonit vieläkin, kun unohtelen asioita jatkuvasti... :D
VastaaPoistaT.sisko
Haha! Kait ne vaikuttaa siihen asti kunnes lopettaa imetyksen :D
PoistaPikkuveli N ❤ (ja arvaa vaan alkoiko päässä heti vilisemään kaikki mahdolliset teidän M:n nimeen sopivat N -alkuiset nimet :D)
VastaaPoistaIhanaa, että kaikki on lähtenyt sujumaan hyvin eikä sen pahempaa mustasukkaisuutta ole ollut havaittavissa. Meillä mustasukkaisuutta alkoi ilmetä siinä vaiheessa kun Pikkusisko lähti liikkeelle, Isoveli ei yhtään tykännyt kun sisko pääsi häiritsemään leikkejä :)
-anjusha
Hih :)
PoistaVoin kuvitella että liikkumaan lähdettäessä alkaa monilla mustasukkaisuus! Onhan siihen asti saanut isosisaruksen tavarat ja leikit olla rauhassa. Saas nähdä mennäänkö meilläkin samalla kaavalla :)
Mistä on tuo ihastuttava body? 😍
VastaaPoistaIhana kuulla, että arki nelihenkisenä perheenä on lähtenyt sujumaan hyvin. 😊 Meillä meni niin, että isoveli oli alusta asti ihana pikkuveljeään kohtaan, mutta mulle oli pari ekaa viikkoa jotenkin hieman suutuksissa. En kelvannut mihinkään ja iskä oli pop. Onneksi ko. vaihe meni pian ohi.
Synnytyskertomusta innolla odottaen ❤️
Whipped
Löysinkin bodykysymykseen vastauksen aiemmasta postauksesta. 😊
PoistaJoo KappAhlistahan se :) On kyllä ihana kuosi!
PoistaKuulostaa ihan tosi tutulta tuo miten teilläkin mennyt alku! Ihan samanlaista täälläkin. Onneksi satunnaisesti kelpaan minäkin, mutta harvemmin...