Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukupuoli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukupuoli. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Rakenneultrassa rv21+0

Kuten tiedätte, kävimme eilen kauan ja hartaasti odotetussa rakenneultrassa. Jännitin ultraa ilmeisesti aika paljonkin, sillä en meinannut millään nukkua koko yötä. Heräilin vähän väliä ja lopuksi heräsinkin jo 4.15. Eikä väsyttänyt ollenkaan. Se oli toisaalta ihan hyvä, sillä sain ihan rauhassa laittaa itseni valmiiksi töihin ja syödä aamupalan, ennen miespuolisten heräämistä. 

Veimme pojan miehen kanssa yhdessä tarhaan ja ajoimme synnärille aamuruuhkassa, meillä oli aika varattuna jo klo 8. Pääsimme vähän kahdeksan jälkeen sisään ja pian jo makasinkin ultrattavana. Kätilö aloitti vauvan päästä, mittasi päänympäryksen ja aivot. Sitten hän katsoi selkärankaa, mahan ympärystä ja munuaisia. Sydän katsottiin tarkkaan läpi ja mitattiin reisiluu ja kyynärluu.



Kaikki oli kunnossa! <3 Vauva vastasi täsmälleen viikkoja, siis täsmälleen. Kaikki mitat vastasivat   viikkoja 21+0, eli vauva kasvaa erittäin keskiarvoisesti. Kätilö kertoi että näillä viikoilla vauvan koko voi poiketa jopa kaksi viikkoa kumpaan suuntaan tahansa, ilman että huolestuttaisiin. Vauvat kasvavat jo näillä viikoilla niin omaan tahtiin, jonka perimä päättää. Painoarvioksi saimme 404 grammaa.

Sanoin jossain vaiheessa kätilölle, että mielellämme haluaisimme saada tietää sukupuolen, jos se vain näkyy. Ja niinhän siellä näkyi hienot ulokkeet jalkojen välissä! Eli meille tulee...

POIKA! <3

Olemme ihan valtavan onnellisia! Näinhän sen pitkin mennä, meistä tulee kahden ihanan pojan vanhemmat <3 Olin hieman yllättynyt, sillä olin nähnyt jo pidempään tyttöunia ja etiäinen oli kääntynyt enemmän tyttöön. Mutta meille tuleekin poika! Miten ihanaa!

Tuolla ensimmäisellä kuvalla ilmoitimme facebookissa raskaudesta tänään <3 M:n raskaudestahan emme missään vaiheessa ilmoittaneet julkisesti, mutta pojan synnyttyä laitoimme kuitenkin kuvan. (Lisäykseksi, minulla on julkaisuissa rajattu yleisö, joten kaikki kaverini eivät julkaisuja nää) Tällä kertaa päätimme kuitenkin että julkistamme raskauden facebookissakin tuttavillemme:)

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Mahan vertailua puolivälissä

Ehdinpä ottaa mahakuvan eilen. Vaikka olikin vähän hämärää vielä ja kuvasta tuli sumea. Mutta hei, toinen kunnon mahakuva tähän raskauteen! Edistystä! Ehkä voisi ottaa taivoitteeksi saada vaikka neljä kuvaa yhteensä tässä raskaudessa? M:n raskaudessa tuli otettua kuva joka viikko, heh. Näin se kai menee kun on toinen kyseessä, ei vaan ehdi (eikä jaksa)....

Sitten niihin kuviin!

Pikkukakkosen raskaus:
Täällä edellinen kuva (rv12+4)
M:n raskaus samoilla viikoilla:

Kuvista huomaa että vatsa on aavistuksen isompi, mutta turvotusta on myös selkeästi enemmän. Myös mm. lanteet on leventyneet (minkä huomaa siitä, että nyt jo jotkut housut puristavat vaikka viimeksi näin oli vasta pidemmällä raskaudessa).

Mahojen kokoero tuntuu isommalta livenä, kuin näin kuvia katsellessa. Tuntuu että vatsa on valtava, kun vertaa esikoisen raskautta, vaikka ehkä tuo ero ei nyt niin iso olekaan loppujen lopuksi...

Ja muuten! Viime raskaudessa huomasin linea negran alkavan muodostua rv 19+0 alusta ja tässä 21+0 kuvassa se alkaa näkyä selvästi. Mutta tässä raskaudessa sitä ei ole vielä ilmestynyt ollenkaan! Linea negrasta ja sen linkistä sukupuoleen on kirjoitettu mm. seuraavaa:

"Eräs omituisimmista raskauteen liittyvistä ilmiöistä on linea negra - siis se tumma viiva, joka joillakin naisilla ilmestyy navan seutuville vain hävitäkseen taas, kun raskaus on ohi. 
- Joillekin raskaana olevillehan tulee ruskea pigmenttiviiva alamahaan. Ja se on ihan varmana pidetty tieto, että jos jollakin on oikein voimakas viiva ja jos se ylittää navan, on lapsi poika. Ja varsinkin, jos viiva ylittää navan niin, että siihen tulee pieni mutka, että se viiva muodostaa vähän niin kuin semmoisen pippelinkuvan, niin lapsi on poika. Ja jos ei ole viivaa lainkaan, niin se on tyttö, Ojala kertoo." Lähde: yle.fi

Huomenna sitten rakenneultrauutisia!

torstai 2. maaliskuuta 2017

Se on tyttö jos...

Löysin tällaisen hauskan vanhan kansan sukupuolitestin iltasanomien sivulta. Siis täyttä faktaa, eikö? ;) Laitoin tummennetulla ne mitkä pätevät meillä (niistä joista nyt ylipäänsä pystyi sanoman mitään).

Se on tyttö, jos...

...sänky on hedelmöityshetkellä ollut poikittain lattialautoihin nähden.

...odottavan äidin katse on lempeä.

...äidin vatsa leviää sivusuuntaisesti.

...äiti kärsii närästyksestä.

...äiti kärsii voimakkaasta pahoinvoinnista.

...yhdynnässä on oltu pari päivää ennen ovulaatiota (tyttösiittiöt ovat pitkäikäisempiä).

...vauvan syke on nopea.

...aiemmin syntynyt sisarus on syntyessään huutanut äitiä.

...isä on saunonut ahkerasti (tyttösiittiöt kestävät lämpöä paremmin).

...isä on vanhempi.

...lapsi on siitetty alakuun aikaan.

...lapsi on siitetty etelätuulen aikaan.

...vatsa on enemmän vasemmalla.

...äiti on nauttinut paljon maitotuotteita.

...äiti rumenee raskauden aikana (tyttö vie äitinsä kauneuden).

Lähde: google

Se on poika, jos...

...tuore aviopari on valvonut koko hääyön.

...sänky on hedelmöityshetkellä ollut lattialautojen suuntaisesti.

...äidin kasvoissa on paljon maksaläiskiä.

...äidin vatsaan muodostuu ns. linea negra, pystysuuntainen tumma viiva; poika on varma etenkin, jos viiva ylittää navan ja siihen muodostuu mutka.

...jos odottavan äidin katse on terävä.

...jos äidin maha on eteenpäin työntyvä.

...yhdynnässä on oltu täsmälleen ovulaatiopäivänä tai pian sen jälkeen.

...vauvan syke on rauhallinen.

...jos aiemmin syntynyt sisarus on huutanut syntyessään huutanut isää.

...isä on nuori.

...lapsi on siitetty yläkuun aikaan.

...lapsi on siitetty pohjoistuulella.

...jos mies on hedelmöitysyönä kietonut oikean kiveksensä ympärille sinisen nauhan ja noussut naisen päälle oikealta puolelta sänkyä (tytön kanssa päinvastoin).

...sängyn alla on hedelmöityshetkellä ollut miehisiä työkaluja, kuten vasara.

...lasta tehdessä miehellä on ollut karvalakki päässä ja kintaat kädessä.

...jos vatsa on enemmän oikealla.

...jos raskausaikana löylyä heitettäessä kiuas paukahtaa.

...isä on juonut runsaasti kahvia.



Kuten voitte kuvitella, täällä jo jännittää. Päivät vähenevät, enää viisi päivää ultraan. Jännittää onko kaikki hyvin. Jännittää saadaanko tietää sukupuoli. Jännittää onko siellä tyttö vai poika. 

Tällä hetkellä olisin enemmän hämmästynyt jos ultraaja sanoisi siellä olevan poika. Ennemmin uskon että siellä on tyttö, tai sitten että ei saada tietää sukupuolta ollenkaan. Mutta, you never know.

Mitä te luulette, kumpi sieltä tulee?

torstai 16. helmikuuta 2017

Mikä sukupuoliolo?

M:n raskauden aikana olin 100% varma että saamme pojan. Siitä ei ollut kysymystäkään ja kun ultraaja kertoi rakenneultrassa sen pitävän paikkansa, en ollut laisinkaan yllättynyt. Tietenkin se on poika! 

Tällä kertaa en ole yhtä varma. Tai oikeastaan en ole ollenkaan varma kumpi meille on tulossa. Alkuun ajattelin että meillehän syntyy vain poikia, mutta kun raskaus eteni, tulin yhä epävarmemmaksi siitä, kumpi mahassa majailee. Jos olisi pakko päättää kumpi sukupuoliolo minulla on, sanoisin tyttö. Mutta en kuitenkaan poissulkisi sitä että meille olisi tulossa poika. En vain osaa sanoa tällä kertaa. Todennäköisemmäksi sanoisin kuitenkin tyttöolon.

kuva: google

Rakenneultrassa jännitän sitä että onko kaikki kunnossa, mutta myös sitä, paljastuuko sukupuoli. Haluamme sen ehdottomasti tietää, jos vain lapsi suostuu sukupuolensa näyttämään. Olen jopa miettinyt, että menisimme 3/4D ultraan, mikäli sukupuoli jää epäselväksi rakenneultrassa. 

Minulle on tärkeää saada tietää sukupuoli, sillä sen perusteella päätetään joistain hankinnoista. Esimerkiksi vaatehankinnat. Mikäli meille tulee poika, emme todennäköisesti osta juurikaan uusia vaatteita ainakaan vauvakoossa. Sillä esikoisen vaatteet menevät hyvin toisellekin, eihän vauva-aikana vaatteet juurikaan sotkeudu tai likaannu. Jos meille taas lupaillaan tyttöä, käymme esikoisen vaatevaraston huolella läpi ja otamme käyttöön kaikki vaatteet, jotka sopivat edes jotenkin tytölle. Kaikista poikamaisimmat laitamme myyntiin. Jonkun verran siis tulisi ostettua uusia vaatteita tytölle. Tytön tapauksessa toki on aina se epävarmuus, että onko se kuitenkaan tyttö, kun taas pojasta ollaan usein varmempia. Joten jos saamme tyttölupauksen, saa nähdä uskaltaakohan sitä ostella "tyttövaatteita" sitten kuitenkaan :D

Yksi asia mitä mietimme on äitiyspakkaus. Siellä on paljon kaikkia ihania vaatteita ja hyödyllisiä tarvikkeita, mutta meillä on jo kaikki nuo tarvikkeet. Ja vastaavat vaatteet esikoisen ajalta. Tuntuisi tuhlaukselta ottaa pakkaus, jos tuntuu että ei tule käyttämään noita vaatteita juurikaan. Pitää vielä pohtia asiaa, toisaalta haluaisin että molemmat lapseni saisivat oman vuodensa pakkaukset. Tämä ei sinällään liity sukupuoleen, mutta on silläkin vähän merkitystä, riippuen sisällöstä. Mielenkiinnolla odotan vuoden 2017 pakkauksen julkaisemista (maaliskuussa!). Vuoden 2016 pakkausta pääsen tutkailemaan tarkemmin pian tädin roolissa <3