Kun taapero jätti ryömimättä

Meidän pieni mies, M, on nyt reilu kahdeksankuinen. Kuukausiin on mahtunut paljon rakkautta, iloa, itkua, vääntöä, naurua ja kitinää. 

Näin pikakelauksella ensimmäiset puoli vuotta mentiin aika pitkälti sylissä. Ensimmäiset viikot siksi, että vauva oli vaan niin ihana. Ja sen jälkeen sen takia, että M:lle ei enää kelvannut muu kuin syli. Ensin tuli kitinä, mitä seurasi välittömästi huuto, joka yltyi hysteeriseksi jos palvelu ei pelannut. Läheisyydenkaipuu oli kova. Ja sitä me tietenkin annoimme, sitähän varten me täällä olemme. Antamassa rakkautta, läheisyyttä ja turvaa. Lattialla yksinoloa ja ryömimisharjoituksia ei siis tullut kovinkaan paljon.

Jo synnärillä sanottiin että onpas poika jäntevä. Saman totesi myös neuvolatäti ensimmäisellä käynnillä. Päätä kannateltiin jo viikon ikäisenä, kehittyi kaikessa keskimääräisesti kuten ikäisensä. Jämäkkä poika. Yksin vaan ei viihtynyt. Eikä lattialla vaikka viihdyttäjä olisikin tehnyt parhaansa.

Viisikuisena M oppi istumaan tuettuna, mikä avasi ihan uuden maailman. Herra alkoi viihtymään yksin lyhyitä hetkiä, leikkimään itseksensä tyynyjen ympäröimänä. Vieläkin jos päätyi syystä tai toisesta vatsalleen, alkoi kiukku heti.

Istumisen aikoihin alkoi myös viihtyä seisotettavana. Toki olihan jo pienestä asti tykännyt oleilla sylissä pystyasennossa. Tämän jälkeen alkoi myös kovasti askeltaa. Sitten kiipeilyä ylöspäin, ihmisiä vasten tietty. Pikkuhiljaa siirtyi punnertamaan itse itseänsä tukea vasten ja tepastelemaan seisoessaan.

Mutta entäs ryömiminen? Ja konttaus? No ryömiminen jäi välistä. Möyrii tosin ihmisten vieressä ja päällä, mutta ei sitä ryömimiseksi voi kutsua. Konttausasentoon eksyy joskus touhutessaan, siitä noustaan kyllä heti seisomaan. Konttauksen toki saattaa oppa vielä, mutta 8kk neuvolassakin lääkäri totesi että ryömimään ei tämä herra aio.

Nyt siis ollaan päästy siihen pisteeseen että M kävelee itsenäisesti tukea vasten. Joka päivä tueksi kelpaa yhä hankalampi ja hankalampi tuki. Alkuun piti olla selkeä reuna, josta sai kunnon otteen, nyt kelpaa jo lähes mikä vain.

Kuten kuvista näkyy pienelle miehelle sopii tueksi lähes kaikki kastelukannusta vessan suihkuletkuun. Pyllähdyksiä toki tulee vieläkin, mutta joka päivä vähemmän ja vähemmän. Ja suurimmalla osalla kerroista kaatuu hienosti pepulleen ja kiipeää nopeasti takaisin ylös seisomaan.

On se vaan niin liikkis tepastellessaan sohvanreunaa pitkin ja höpötellessään vauvajuttuja <3 Meidän vauva on jo ihan taapero!