Kävelevä kymmenkuinen

Kehitys on vain kiihtynyt kiihtymistään näin viimeisen kuukauden aikana. Myös aika tuntuu juoksevan hirveää vauhtia. Nyt on jo lähes syksy ja kohta juhlitaankin yksvee synttäreitä.

Kuukausi sitten kirjoitin meidän yhdeksänkuisesta. Mitäs sen jälkeen on tapahtunut?

Isoin juttu on tietenkin se, että M on oppinut kävelemään! Ihan hurjaa hommaa. Nyt hän irroittaa otteensa mistä vain ja lähtee köpöttelemään. Useimmiten kantaa samalla jotain lelua toisessa kädessä tai välillä jopa molemmissa. Sitten jää usein seisoskelemaan ja pölöttelemään, kunnes jatkaa taas matkaa. Vaihtaa hienosti suuntaa ja varoo esteitä. 

Vielä M ei nouse kuitenkaan seisomaan keskeltä lattiaa, vaan tarvitsee jonkun (pienikin kelpaa) tuen ylösnousemiseen. Tämä tosin ei vauhtia hidasta, koska sitten vain karhukävellään nopeasti lähimmän seinän tai muun tuen viereen ja noustaan sekunnissa ylös ja jatketaan matkaa.

Hiekkalaatikolla pohtimassa mihin suuntaan sitä jatkaisi - kävellen.

M on alkanut myös juttelemaan enemmän. Tulee kaiken näköistä vauvakieltä, mutta ei oikeastaan vielä mitään selkeitä sanoja. Tai ehkä äittä. Tai kakka. Tai ishi. Näin äiti haluaa ainakin uskoa. Eli ensimmäistä sanaa taidetaan kuitenkin vielä odottaa hetki jos toinenkin ;)

Yksi pieni iso kehitys on ollut se, että hampaiden pesusta on tullut taas kivaa! Olemme harjanneet M hampaita varmaan noin kolmikuisesta (tai siis ikeniä harjattiin sinne 7kk ikään, jolloin tuli hampaat mukaan), ja hampaiden tullessa koko hommasta tuli vähän epämiellyttävää. Nyt on onneksi taas helpompaa.

Vierastus on kehittynyt myös kuukaudessa. Uudet ihmiset jännittävät kovasti ja M ujostelee paljon. Jos meille tulee kylään vieras ihminen, ei M suostu olla hetkeäkään erossa minusta tai isimiehestä. Kitinää ja valitusta. Samoin vieraat lapset jännittävät kovasti. Olen todella onnellinen että tällä viikolla alkaa uusi harrastuksemme muskari, jotta M pääsee vähän tottumaan muihin lapsiin. Avoimeen päiväkotiinkin haluaisin mennä, mutta se on vielä pohdinnassa pitkän matkan takia. Syksyn ohjelmasta kirjoittelen toisen kerran, jos muistan ;)

Nyt aivot lyö tyhjää ja silmiä painaa, joten on aika painua pehkuihin.

Ensiaskeleet!

Tänään otettu! 

Paikaltaan lähti kun päästin käsistä irti, 12 askelta yhteensä. Pysähtyi välillä pieneksi hetkeksi ja jatkoi matkaa. Hihitti koko ajan.

Mun muru <3

Lomalta lomalle

Palasimme sunnuntaina ihanalta mökkilomaltamme takaisin kotiin. Nyt on viikko tavallista arkea (eli mies töissä, minä ja M kotosalla), jonka jälkeen alkaa mieheni kesäloma. Kuinka kivaa! Syyskuussa alkaakin sitten hieman erilaiset kuviot, onhän äitiyslomanikin jo ohi. Kirjoittelen niistä myöhemmin lisää. 

Tässä vielä muutama fiiliskuva mökiltä. Kävely ja mansikoiden poiminta oli aika pop. Mummin ja ukin seura oli myös ihanaa.

Oivallus itsenäisestä liikkumisesta

Mielestäni M on ollut jo pidemmän aikaa fyysisesti valmis itsenäiseen liikkumiseen. Voimaa, jäntevyyttä ja halua liikkua riittää. Hermot kuitenkin tuppasivat palamaan aina vatsalleen laitettaessa vaikka miten päin olisi poikaa tsempannut. 

Meni muutama viikko siitä, kun M ymmärsi pystyvänsä liikkua erilaisia pintoja pitkin kävellen. Ensin alkoi istualtaan jaloillaan pyörittämään itseään paikallaan sekä kurottelemaan puoliksi konttausasentoon leluja hakemaan ja palaamaan takaisin istumaan. Ei kuitenkaan lähtenyt hakemaan leluja kauempaa.

Kunnes tajusin kokeilin sitä vanhanaikaista. Eli lahjomista.

Mistä poika tykkää enemmän kuin mistään (äitiä ja isää lukuunottamatta)? No herkuista tietty! Maissinaksut siis kehiin ja testaamaan teoriaa.

Ja sehän toimi. Poika lähti liikkeelle heti, ensin puoliksi kontaten ja puoliksi karhukävelyllä, pyllähtäen jokaisen "askeleen" jälkeen takaisin istuma-asentoon. Katse oli tiukasti naksussa ja M keskittyi hurjan kovasti sen luo pääsemiseen.

Kehitys on ihan huimaa kun se jotain oivaltaa. Tiistaina poju lähti ensimmäistä kertaa liikkeelle ja nyt jo lähtee itsekseen tutkimaan ympäristöä. Toki vauhti on aika hidasta ja mieluiten siirtyy kävellen pinnalta toiselle, välimatkat mennään sitten karhukävelyllä. Ja pyllähtelyllä. Ei siis kontata.

Tänään M onkin sitten liikkunut oikeastaan kaikkea vasten. Aiemmin kun tarvitsi sen, että pinnassa oli jotain tarttumapintaa, niin nyt riittää jo pelkkä seinäkin.

Kävelyvaunun kanssa M tykkää kävellä kovasti ja sen luokse osataan jo mennä vaikka äiti onkin koittanut sen piilottaa sohvan ja pöydän väliin... Vaunun kanssa kun pitää koko ajan olla mukana auttamassa, koska M ei osaa vielä tasapainoilla vaunun kanssa, vaan saattaa tönäistä vaunua käsillä eteen tai taakse, jolloin muksahtaa nurin. Noh, harjoitus tekee mestarin.

Myös rappuset löytyi (kulki niille ihan itse kun jätin eteiseen istumaan, aika hurjaa!) ja lähti heti nostamaan polvea ensimmäiselle rapulle. Nyt päästäänkin siis porttiostoksille. Jipii.

Itsenäisen liikkumisen oppiminen on ollut aikamoinen helpotus meidän perheessä. M on kovin suuritarpeinen ja aika jolloin hän ei osannut liikkua eikä edes istua oli raskasta. Sylissä sekä liikkeessä piti olla koko ajan. Nyt on maailmassa niin paljon ihmeteltävää ja kummasteltavaa että tarve äidille (ja isälle) tuntuu vähentyneen puolella. 

Olemme reissussa nyt reilun viikon, mutta palailen taas asiaan. Hirveästi kirjoitettavaa, kun löytyisi vaan aikaa.

Kun taapero jätti ryömimättä

Meidän pieni mies, M, on nyt reilu kahdeksankuinen. Kuukausiin on mahtunut paljon rakkautta, iloa, itkua, vääntöä, naurua ja kitinää. 

Näin pikakelauksella ensimmäiset puoli vuotta mentiin aika pitkälti sylissä. Ensimmäiset viikot siksi, että vauva oli vaan niin ihana. Ja sen jälkeen sen takia, että M:lle ei enää kelvannut muu kuin syli. Ensin tuli kitinä, mitä seurasi välittömästi huuto, joka yltyi hysteeriseksi jos palvelu ei pelannut. Läheisyydenkaipuu oli kova. Ja sitä me tietenkin annoimme, sitähän varten me täällä olemme. Antamassa rakkautta, läheisyyttä ja turvaa. Lattialla yksinoloa ja ryömimisharjoituksia ei siis tullut kovinkaan paljon.

Jo synnärillä sanottiin että onpas poika jäntevä. Saman totesi myös neuvolatäti ensimmäisellä käynnillä. Päätä kannateltiin jo viikon ikäisenä, kehittyi kaikessa keskimääräisesti kuten ikäisensä. Jämäkkä poika. Yksin vaan ei viihtynyt. Eikä lattialla vaikka viihdyttäjä olisikin tehnyt parhaansa.

Viisikuisena M oppi istumaan tuettuna, mikä avasi ihan uuden maailman. Herra alkoi viihtymään yksin lyhyitä hetkiä, leikkimään itseksensä tyynyjen ympäröimänä. Vieläkin jos päätyi syystä tai toisesta vatsalleen, alkoi kiukku heti.

Istumisen aikoihin alkoi myös viihtyä seisotettavana. Toki olihan jo pienestä asti tykännyt oleilla sylissä pystyasennossa. Tämän jälkeen alkoi myös kovasti askeltaa. Sitten kiipeilyä ylöspäin, ihmisiä vasten tietty. Pikkuhiljaa siirtyi punnertamaan itse itseänsä tukea vasten ja tepastelemaan seisoessaan.

Mutta entäs ryömiminen? Ja konttaus? No ryömiminen jäi välistä. Möyrii tosin ihmisten vieressä ja päällä, mutta ei sitä ryömimiseksi voi kutsua. Konttausasentoon eksyy joskus touhutessaan, siitä noustaan kyllä heti seisomaan. Konttauksen toki saattaa oppa vielä, mutta 8kk neuvolassakin lääkäri totesi että ryömimään ei tämä herra aio.

Nyt siis ollaan päästy siihen pisteeseen että M kävelee itsenäisesti tukea vasten. Joka päivä tueksi kelpaa yhä hankalampi ja hankalampi tuki. Alkuun piti olla selkeä reuna, josta sai kunnon otteen, nyt kelpaa jo lähes mikä vain.

Kuten kuvista näkyy pienelle miehelle sopii tueksi lähes kaikki kastelukannusta vessan suihkuletkuun. Pyllähdyksiä toki tulee vieläkin, mutta joka päivä vähemmän ja vähemmän. Ja suurimmalla osalla kerroista kaatuu hienosti pepulleen ja kiipeää nopeasti takaisin ylös seisomaan.

On se vaan niin liikkis tepastellessaan sohvanreunaa pitkin ja höpötellessään vauvajuttuja <3 Meidän vauva on jo ihan taapero!