Oivallus itsenäisestä liikkumisesta

Mielestäni M on ollut jo pidemmän aikaa fyysisesti valmis itsenäiseen liikkumiseen. Voimaa, jäntevyyttä ja halua liikkua riittää. Hermot kuitenkin tuppasivat palamaan aina vatsalleen laitettaessa vaikka miten päin olisi poikaa tsempannut. 

Meni muutama viikko siitä, kun M ymmärsi pystyvänsä liikkua erilaisia pintoja pitkin kävellen. Ensin alkoi istualtaan jaloillaan pyörittämään itseään paikallaan sekä kurottelemaan puoliksi konttausasentoon leluja hakemaan ja palaamaan takaisin istumaan. Ei kuitenkaan lähtenyt hakemaan leluja kauempaa.

Kunnes tajusin kokeilin sitä vanhanaikaista. Eli lahjomista.

Mistä poika tykkää enemmän kuin mistään (äitiä ja isää lukuunottamatta)? No herkuista tietty! Maissinaksut siis kehiin ja testaamaan teoriaa.

Ja sehän toimi. Poika lähti liikkeelle heti, ensin puoliksi kontaten ja puoliksi karhukävelyllä, pyllähtäen jokaisen "askeleen" jälkeen takaisin istuma-asentoon. Katse oli tiukasti naksussa ja M keskittyi hurjan kovasti sen luo pääsemiseen.

Kehitys on ihan huimaa kun se jotain oivaltaa. Tiistaina poju lähti ensimmäistä kertaa liikkeelle ja nyt jo lähtee itsekseen tutkimaan ympäristöä. Toki vauhti on aika hidasta ja mieluiten siirtyy kävellen pinnalta toiselle, välimatkat mennään sitten karhukävelyllä. Ja pyllähtelyllä. Ei siis kontata.

Tänään M onkin sitten liikkunut oikeastaan kaikkea vasten. Aiemmin kun tarvitsi sen, että pinnassa oli jotain tarttumapintaa, niin nyt riittää jo pelkkä seinäkin.

Kävelyvaunun kanssa M tykkää kävellä kovasti ja sen luokse osataan jo mennä vaikka äiti onkin koittanut sen piilottaa sohvan ja pöydän väliin... Vaunun kanssa kun pitää koko ajan olla mukana auttamassa, koska M ei osaa vielä tasapainoilla vaunun kanssa, vaan saattaa tönäistä vaunua käsillä eteen tai taakse, jolloin muksahtaa nurin. Noh, harjoitus tekee mestarin.

Myös rappuset löytyi (kulki niille ihan itse kun jätin eteiseen istumaan, aika hurjaa!) ja lähti heti nostamaan polvea ensimmäiselle rapulle. Nyt päästäänkin siis porttiostoksille. Jipii.

Itsenäisen liikkumisen oppiminen on ollut aikamoinen helpotus meidän perheessä. M on kovin suuritarpeinen ja aika jolloin hän ei osannut liikkua eikä edes istua oli raskasta. Sylissä sekä liikkeessä piti olla koko ajan. Nyt on maailmassa niin paljon ihmeteltävää ja kummasteltavaa että tarve äidille (ja isälle) tuntuu vähentyneen puolella. 

Olemme reissussa nyt reilun viikon, mutta palailen taas asiaan. Hirveästi kirjoitettavaa, kun löytyisi vaan aikaa.