Torstai-iltana pakkasin kimpsut ja kampsut ja suuntasin matkani kohti Länsisatamaa. Ensimmäistä kertaa M syntymän jälkeen lähdin ihan oikeasti vapaalle. Risteilylle kavereiden kanssa. Eikä mille vain risteilylle, vaan SuomiPop-risteilylle ;)
Risteilyn olimme varanneet kaveriporukalla jo puoli vuotta sitten. Silloin olin aivan kauhusta kankeana kun edes ajattelin asiaa. En voinut kuvitellakaan olevani poissa pojan luota kokonaista 24 tuntia. M oli kovin tarvitseva ja söi vielä monia kertoja yössä.
Onneksi kuitenkin rohkaistun varaamaan matkan. Oli nimittäin todella kivaa! Ja M pärjää ihan loistavasti isänsä kanssa kahdestaan. Eikä se 24 tuntia ollut loppujen lopuksi niiiiin pitkä aika. Vaikka rehellisesti sanottuna oli kyllä kova ikävä.
Pojalla ja isällä oli mennyt hyvin, vaikka olivatkin heränneet jo 4.45. Ei kuulemma poika enää nukahtanut. Auts. No mutta päiväunia olivat molemmat sitten nukkuneet.
Kaikki siis vaikutti menneen lähes täydellisesti... mutta mikäs yllätys olikaan tänä aamuna?
Poika nuokkuu heräämisen jälkeen sängyssä (yleensä nousee ylös, juttelee ja hirveä meno heti päällä), ja otsa alkaa kuumottaa. Ei mene kuin viitisentoista minuuttia ja koko poika on tulikuuma. Kainalosta mitattuna 38,4.
Eipä auta muu kuin jättää liikkarit ja muut päivän aktiviteetit väliin ja jäädä hoivaamaan sairasta poikaa. Kissat ovat olleet oikein läheisissä tunnelmissa tänään M:n kanssa, aavistavatkohan ne että toinen on kipeä?
Parane pian, rakas pieni <3



Eläimet on kyllä uskomattomia tällaisissa asioissa, varmaan aavistavat, että pieni on kipeä! Paljon tsemppiä sairastupaan ja paranemisia. Oli varmaan ihana risteily... Itsellekin tekisi irtiotto hyvää vaikka ollaan me miehen kanssa vähän jo päästykin tuulettuun. :)
VastaaPoistaNo niinpä! Nuo oli niin suloisia kun halusivat olla koko ajan lähellä <3 Onneksi pikkumies parani nopeasti, eilen ei enää kuumetta ja tänään jo terveen oloinen :)
PoistaIrtiotto todellakin teki hyvää! Kiva että tekin ootte päässeet tuulettumaan! :)