Töihin käy matkani

Uusi vuosi alkoi uusissa tunnelmissa. Oli aika palata töihin piiiitkän loman jälkeen. Viimeiset kuukaudet olivatkin ihan oikeasti lomailua, arjesta tuli yhtäkkiä helppoa ja miellyttävää. Taakse jäi yöheräilyt, aikaiset herätykset ja sylissä kanniskelu. Karman laki oli, että juuri kun poika alkoi nukkumaan täysiä öitä ja aamuisin heräiltiin vasta 8-9 aikoihin, niin äidin tuli aika lähteä töihin. Herätyskello soi jo ennen kuutta.

Syksyllä sain kasaan hurjan määrän opintopisteitä ja löysin taas opiskelun ilon. Sekä alan, josta haluan valmistua maisteriksi. Pääsykoe siis häämöttää keväällä.

Meidän vauva ei olekaan enää vauva, vaan hänestä on kehittynyt valloittava pieni poika, jonka ymmärtää puhetta, papattaa minkä kerkeää ja osaa leikkiä erilaisa leikkejä. M:n parhaita ystäviä ovat meidän eläimet ja niiden kanssa saa aikaan välillä hyvinkin äänekkäitä ja riemukkaita leikkejä.

Isimies on nyt koti-isi. Tosin vain reilun kuukauden verran. He ovat pojan kanssa olleet hyvin läheisiä mutta uskon että silti isäkuukausi tekee hyvää molemmille. Isimies pärjää yhtä hyvin (tai välillä paremminkin) pojan kanssa kuin minä, ainoastaan kodin siisteystaso ei aina vastaa äitikuukausien siisteystasoa. Sallittakoon tuo. 

M aloittaa päiväkodin siis vasta helmikuun alussa. Saimme paikan aivan ihanasta 21-paikkaisesta yksityisestä päiväkodista (ostopalveluna kaupungilta) kotimme läheltä. Tammikuun aikana käymme juttelemassa käytännön asioita ja helmikuussa aloitamme tutustumisella, minkä jälkeen M käy päiväkodissa kolme päivää viikosta. 

Isimiehen vuorotyön takia vain tuo kolme päivää viikossa. Olen oikein onnellinen tästä, sillä koen että meidän pikkumiehelle tekee hyvää aloittaa päiväkotiura pikkuhiljaa, ei kertarysäyksellä.

Jännittäviä aikoja siis edessä, mutta onneksi nyt tammikuu menee vielä pojan puolesta tutulla rytmillä. 

Mitäs teidän lukijoiden uusi vuosi on alkanut?

Ensilumi, käsitöitä ja sairastelua

Viikonloppuna satoi meille ensilumi. Se oli myös M:lle ensikosketus lumeen, koska viime talvena hän ei ollut vielä juurikaan kiinnostunut (siitä vähästä) lumesta. Toki tälläkin kertaa lumi suli lähes joka puolelta Suomea muutamassa päivässä, mutta saatiinpa edes hetki nauttia valosta ja pakkasesta.

Satuimme vielä olemaan mökillämme, joten lunta oli huomattavasti enemmän kuin täällä etelässä. M oli lumesta ihmeissään! Ihan uusi elementti pikkumiehelle. Kunpa sataisi pian uudestaan paaaljon lunta.

Olen itse sairastellut taas. Lauantaina nousi kuume kurkkukivulla höystettynä ja vasta eilen oli ensimmäinen terve päivä. Ja yllätys yllätys - tänään kurkkukipu palasi. Toivotaan että on vain ohimenevää... Onneksi M on säilynyt terveenä, kuten isimieskin. 

Käsitöitä olen saanut tehtyä ihan kivasti, näin koulutöiden ja M:n viihdyttämisen ohella. Looppaamalla valmistuu ihanan nopeasti pari tai kaksi paria samaan aikaan ;) Nyt tekeillä on parit huopatossut. Iltaisin ehtii aina vähän neuloa ja välillä päiväunienkin aikaan. Tosin en tiedä miten jatkossa meillä tullaan päiväunia nukkumaan, koska tänään M nukkui vain 45 minuuttia koko päivän aikana. Huh...

Voitin muuten, näin käsitöihin liittyen, Selinalta Kun äiti kelaa -blogin arvonnasta ihanan joulukoristeen ja alennuskoodin käsityöverkkokauppaan. Kiitos Selina! Pitääkin selailla jos löytyisi jotain kivoja käsityöjuttuja jouluksi.

Muistelua vuoden takaisesta

Näin ensimmäisten syntymäpäivien lähestyessä mieli karkaa ihan huomaamatta muistelemaan vuoden takaisia tapahtumia. 

Kaksi viikkoa ennen synnytystä.

Kuusi päivää ennen synnytystä.

Raskausaika oli sujunut kaikin puolin leppoisasti. Mitään ongelmia ei missään vaiheessa ilmennyt, vointini oli kohtalaisen hyvä koko ajan. Tietenkin perinteisiä raskausvaivoja oli, kuten liitoskipuja ja harjoitussupistuksia. Vatsa tuntui isolta, vaikka kuvia (varsinkin niitä joissa vaatteet peittivät vatsan) jälkikäteen katsoessa ei se niin isolta näytä.

Tasan vuosi sitten, päivä ennen M:n syntymää, oli kirkas syksyinen päivä. Olin päivällä sienessä ystäväni kanssa, olo oli erinomainen. Tämän jälkeen näin ystäviäni ja menin vielä illaksi katsomaan siskoni peliä. Oli ihan tavallinen olo. Ei mitään merkkejä tulevasta.

Puoliltaöin menivät lapsivedet, minkä jälkeen lähdettiinkin aika haipakkaa kohti synnytyssairaalaa. Supitukset tekivät kipeää. Ei sitä oikeastaan edes muista kuinka kipeää. Ehkä se kertoo jotain että supistuksen tullessa en pystynyt olla paikallaan, mikään hengittely ei todellakaan auttanut. Pääsin käytännössä heti synnytyssaliin ja epiduraalin sain nopeasti tämän jälkeen. Taivas, jota kesti ponnistukseen saakka.

Lauantaiaamuna kello 7:17 syntyi rakas lapsemme. 

Alle vuorokauden ikäinen lapsemme <3

Kaikki nämä muistot saavat kylmät väreet kulkemaan läpi kehoni. Koko synnytys, kaikkine kipuineen ja tuskineen, oli taianomainen kokemus. Täydellinen. 

M oli niin pieni. Ja niin ihana. Se jos jokin oli rakkautta ensisilmäyksellä. Vaikka oikeastaan se rakkaus oli syttynyt jo paljon aiemmin. 

Ihania, haikeita muistoja.

Mitä seuraa äidin irtiotosta?

Torstai-iltana pakkasin kimpsut ja kampsut ja suuntasin matkani kohti Länsisatamaa. Ensimmäistä kertaa M syntymän jälkeen lähdin ihan oikeasti vapaalle. Risteilylle kavereiden kanssa. Eikä mille vain risteilylle, vaan SuomiPop-risteilylle ;) 

Risteilyn olimme varanneet kaveriporukalla jo puoli vuotta sitten. Silloin olin aivan kauhusta kankeana kun edes ajattelin asiaa. En voinut kuvitellakaan olevani poissa pojan luota kokonaista 24 tuntia. M oli kovin tarvitseva ja söi vielä monia kertoja yössä. 

Onneksi kuitenkin rohkaistun varaamaan matkan. Oli nimittäin todella kivaa! Ja M pärjää ihan loistavasti isänsä kanssa kahdestaan. Eikä se 24 tuntia ollut loppujen lopuksi niiiiin pitkä aika. Vaikka rehellisesti sanottuna oli kyllä kova ikävä. 

Pojalla ja isällä oli mennyt hyvin, vaikka olivatkin heränneet jo 4.45. Ei kuulemma poika enää nukahtanut. Auts. No mutta päiväunia olivat molemmat sitten nukkuneet. 

Kaikki siis vaikutti menneen lähes täydellisesti... mutta mikäs yllätys olikaan tänä aamuna?

Poika nuokkuu heräämisen jälkeen sängyssä (yleensä nousee ylös, juttelee ja hirveä meno heti päällä), ja otsa alkaa kuumottaa. Ei mene kuin viitisentoista minuuttia ja koko poika on tulikuuma. Kainalosta mitattuna 38,4.

Eipä auta muu kuin jättää liikkarit ja muut päivän aktiviteetit väliin ja jäädä hoivaamaan sairasta poikaa. Kissat ovat olleet oikein läheisissä tunnelmissa tänään M:n kanssa, aavistavatkohan ne että toinen on kipeä?

Parane pian, rakas pieni <3

Onnellisuus

Täällä päässä on vihdoin elo helpottunut ja arki palannut normaaleihin uomiinsa. Ei enää jatkuvaa itkua ja hermoja raastavaa kitinää. Vaan isin läsnäoloa. Hymyä ja naurua. Leikkejä. Äidille pidempiä aamu-unia ja hetkiä yksin. Pikkumiehen tutkimusretkiä. Pusuja. Yhdessäoloa ja rakkautta.

Ei mulla muuta. Onnellisuus lähtee niistä pienistä asioista. 

Ihana, rakas poikani <3

Äiti mä tarviin sua

Jos pieni poikani osaisi puhua, sanoisi hän todennäiköisesti nämä sanat. Äiti mä tarviin sua.

Vietimme sunnuntaista keskiviikkoon aikaa eräällä leirillä, johon sisältyi hyvin paljon ulkoilua. Olin M kanssa kaksin, isimies kotona. Toki mukana hyviä ystäviä, mutta käytännössä yksin. 

Meillä meni oikein kivasti kolme ensimmäistä päivää. Toki oli raskasta ja väsyttävää kun ulkoilmassa vietettiin kymmenisen tuntia päivästä. M nukkui hyvin, söi hyvin ja jaksoi seurustella sekä touhuta erikoisista olosuhteista huolimatta. Suuren osan hereillä olostaan hän vietti tosin leirin olomuodon takia kantorepussa tai sylissä.

Viimeisenä päivänä leiriväsymys iski ja M oli selkeästi todella poikki. Käytännössä hän huusi kaikki ajat kun ei nukkunut tai ollut sylissäni. Ruokailussa kävin sitten läpi pienoisen mental breakdownin, mutta ei siitä sen enempää. Onneksi oli jo lähtöpäivä. 

Muuten oli ihan kiva juttu palata kotiin, mutta sama meininki sitten jatkui täällä. Ja valitettavasti isimies on ollut töissä, joten hänestä ei ole ollut apua. 

Pienellä miehellä on selkeästi äiti-vaihe päällä. Ei kestä sekuntiakaan yksin kun olemme kahdestaan., vaan lähes hysteerinen itku alkaa heti kun poistun metriä kauemmaksi. Onneksi on ihanat isovanhemmat, joiden luona sain tänään lepuuttaa hermojani. Eilen illalla ei nimittäin itku ollut kaukana kun väsytti niin. Henkisesti sekä fyysisesti.

Taisi jäädä leiri viimeiseksi lapsen kanssa. Vaikka itse aktiviteetit onnistuivat ja kivaa oli, eikä M näyttänyt leirillä väsymystään, niin aiheutti se ilmeisesti sen verran ison stressitilan että parempi jos ensi vuonna poika jää isin kanssa kotiin. 

Ensimmäistä kertaa sitten pikkuvauva-aikojen äidin henkinen jaksaminen oli ihan toden teolla koetuksella. Jos olisin ehtinyt jaksanut tulla eilen illalla kirjoittamaan tämän tekstin, olisi se ollut hieman eri sävytteinen. Käytiin hetkellisesti aika syvällä.

Kuvituksena fiiliksiä leiriltä. M näki ensimmäistä kertaa lehmiä. Ne olivat hurjan hassuja kun vastasivat äidin muuu huutoon.

Ja tässä kuva millaista on meidän äiti mä tarviin sua.

Ja vielä sokerina pohjalla, kuva meidän maailman ihanimmasta rakkaasta pojasta. Äitiä saakin tarvita, äidit on tehty jaksamaan. <3 Tänään isovanhemmilla näpsästy, M oli juuri herännyt pitkiltä päiväuniltaan ja päässyt mummun syliin ottamaan vesihörppyä. Niin suloinen.