torstai 16. maaliskuuta 2017

Miten noudatan raskausajan ruokarajoituksia?

Ajattelin kirjoittaa aiheesta, johon törmään päivittäin. Eli raskausajan ruokarajoitukset. Varmasti kaikki muutkin raskaanaolevat joutuvat miettimään näitä, jos ei päivittäin niin vähintään viikottain. Tapoja on monia ja vaikka meillä on tarkasti säädellyt rajoitukset, on silti monia ruokia, joiden käyttämisestä on monilla ristiriitaista informaatiota. 

Kun tässä avaan ruokarajoituksia, pohjautuvat ne täysin THL:n & Eviran säännöksiin (ks. eviran nettisivuilta koko taulukko). Otin tähän mukaan vain raskausajan ruokarajoitukset, en siis koko väestön rajoituksia, jotka luonnollisesti pätevät myös raskaanaoleville. Muutin myös järjestystä. Näiden pohjalta antaa myös neuvola omat (tai eviran kopiot) ruokarajoituksista. Tai itseasiassa tässä raskaudessa minulle annettiin vain linkki eviran sivuille, kun esikoisen aikaan sain lappusen missä lukivat kaikki rajoitukset.


Raskausajan ruokarajoitukset ja miten noudatan niitä? 


1. Raa’at, vakuumipakatut tai itse valmistetut graavisuolatut ja kylmäsavustetut kalatuotteet sekä mädit, pateet ja sushit: Vain kuumennettuna (sisälämpötila väh. 70 astetta). Sushia, mätiä ja pateita vältetään. (Peruste: Listeria monocytogenes -bakteeririski. Ruokamyrkytys, johon liittyy raskauden aikana keskenmenovaara.) 
En syö lainkaan raakaa kalaa tai muita yllämainittuja kalatuotteita. Kaloja syön vain kuumennettuna (esim. uunilohta). Mätiä tai pateita en syö. Sushilla puolestaan käyn, mutta syön vain kasvissusheja, joissa ei ole levää (eli avokadosushia, munakassushia ym.)

2. Maksa, maksaruuat, maksamakkarat ja -pasteijat: Maksaruokia (kuten maksalaatikko) vältetään koko raskauden ajan. Maksamakkaraa ja -pasteijaa voi syödä rajoitetusti (max. 200g/vko, max. 100g/ateria tai 30g=2 viipaletta/vkr). (Peruste: Raskauden aikana liiallinen A-vitamiinin saanti voi johtaa epämuodostuma- ja keskenmenoriskiin.)
En käytä ollenkaan maksatuotteita. Rakastan maksalaatikkoa ja himoitsen sitä, mutta jaksan pidättäytyä raskauden ajan. Maksamakkaraa tykkään myös syödä, mutta käyttäisin sitä paljon enemmän kuin sallitut määrät, joten helpompi on vain olla ostamatta sitä kotiin.

3. Raaka liha (mm. tartarpihvi, raaka kokoliha (pihvi), salami, metvursti ja ilmakuivattu kinkku): Vältettävä kaikkia, koska näitä ei ole kuumennettu. Pihvit on kypsennettävä läpikypsäksi. (Peruste: EHEC-bakteeri-infektioriski, salmonellariski, yersinia-infektioriski, toksoplasmariski)
Noudatan täysin. Tämä on yksi haastavimmista rajoituksista, sillä rakastan puoliraakaa pihviä, metvurstia ja ilmakuivattua kinkkua. En kuitenkaan halua ottaa riskiä ja 9kk on kuitenkin hyvin lyhyt aika ihmisen elämässä...

4. Pastöroimattomasta maidosta valmistetut juustot sekä pastöroidusta maidosta valmistetut pehmeät juustot: Ei kuumentamattomina, väh. 70 astetta eli kuplivan kuumaksi kuumennettuna. (Peruste: Listeria monocytogenes -bakteeririski. Ruokamyrkytys, johon liittyy raskau- den aikana keskenmenovaara.)
Noudatan täysin. Tätä pitää välillä miettiä enemmänkin. Eli ei mitään pehmeitä juustoja ja kovien juustojen tulee olla pastöroituja. Kysyin neuvolasta mitkä pehmeät juustot kuuluvat pehmeisiin, ja sain vastaukseksi, että mm. fetajuustoa, raejuustoa, tuorejuustoa ja mozzarellaa (ja tietenkin nämä muut kuten sinihomejuusto ja valkohomejuusto) ei saa syödä. Esim. fetajuuston kohdalla käyttörajoitus riippuu valmistajan prosessista, sen takia antavat yleissäännön että niitä ei saa syödä. 

Tähän väliin Valion omat rajoitukset juustoissa (lue kokonaisuudessaan täältä): 
- Kaikki Valion kypsytetyt juustot valmistetaan pastöroidusta maidosta ja ovat näin turvallisia myös raskauden ja imetyksen aikana.  
- Valio sulatejuustojen valmistusprosessissa on voimakas lämpökäsittely, joka tuhoaa mikrobit. Tuotteet pakataan myös kuumana, joten se on turvallinen myös raskaana oleville ja imettäville
- Valio Viola tuorejuusto pastöroidaan kokonaisuudessaan valmistusprosessin aikana ja pakataan kuumana. Siksi kaikki Valio Viola® tuorejuuston makuvaihtoehdot ovat turvallisia raskaana oleville ja imettäville. 
Valion raejuustot valmistetaan pastöroidusta maidosta ja valmistusprosessissa on useita lämpökäsittelyvaiheita. Siksi raejuusto katsotaan listerian suhteen vähäriskiseksi tuotteeksi(Itse en raejuustoa syö raskauden aikana, sillä sitä ei voida todeta täysin turvalliseksi edes Valiolta) 
- Valio Eila® kotijuusto ja Valio Eila® salaattijuustot (=fetajuusto) on valmistettu pastöroidusta maidosta ja valmistustilojen sekä tuotteiden laatua ja turvallisuutta valvotaan tarkasti. Näissä tuotteissa tai niiden valmistustiloissa ei ole viimeisen kymmenen vuoden aikana todettu listeriaa.  (En itse syö näitä raskausaikana, koska riski kuitenkin löytyy)  
 - Viranomainen suosittaa pastöroidusta maidosta valmistetut pehmeät juustot (esim. Valio AURA® sinihomejuusto ) nautittavaksi kuumennettuna. 

5. Lakritsi- ja salmiakkimakeiset: Ei suositella. (Peruste: Lakritsi- ja salmiakkimakeiset sisältävät glysyrritsiiniä, jonka turvallisesta käyttömäärästä ei ole tietoa. Korkea glysyrritsiinipitoisuus nostaa verenpainetta, lisää turvotusta ja voi aiheuttaa keskenmenovaaran ja on mahdollisesti yhteydessä lapsen kehityshäiriöihin. Pienet annokset (esimerkiksi annos lakritsijäätelöä tai muutama makeinen) eivät ole haitallisia.)
Noudatan täysin, enkä syö edes muutamaa. Muutamasta tulisi vain kauhea himo syödä enemmän, joten helpompi olla syömättä ollenkaan.


Lähde: google

6. Kala: Haukea vältetään kokonaan raskauden aikana ja imetettäessä. (Peruste: Korkea elohopeapitoisuus.)
En syö haukea lainkaan raskauden aikana.

7. Raakamaito ja pastöroimaton maito: Käytettävä mahdollisimman nopeasti ja vain kuumennettuna. (Peruste: Yersinia pseudotuberculosis, listeria-, EHEC-, salmonella- ja campylobacter -bakteeririski.)
En käytä muutenkaan.

8. Pakastevihannekset ja valmisruuat: Kuumennettava kiehuvan kuumaksi ennen nauttimista. (Peruste: Listeriabakteeri-infektioriski. Ruokamyrkytys, johon liittyy raskauden aikana keskenmenovaara)
Syön satunnaisesti töissä valmisruokia, mutta kuumennan aina kiehuvan kuumaksi ennen ruokailua.

9. Korvasieni: Ei käytetä. (Peruste: Käsittelystä huolimatta korvasieni­myrkkyjäämiä)
Noudatan.

10. Kahvi ja muut kofeiinipitoiset (esim. kola, energiajoumat ja kofeiinia sisältävät makeiset, purukumit ja suklaapatukat sekä ravintolisät): Turvallinen kofeiinin saannin raja on 200mg kofeiinia  päivässä (esim. 3dl kahvia). Energiajuomat kielletty. (Peruste: Kofeiini kulkeutuu istukan kautta sikiöön ja rintamaidon kautta lapselle. Tieteellinen näyttö kofeiinin turvallisen saannin rajasta lapsille ja nuorille on vähäinen. Kofeiiniherkille ja raskaana oleville sekä lapsille kofeiini saattaa aiheuttaa jo pieninä annoksina sydämentykytystä ja vapinaa sekä unihäiriöitä, jos sitä nautitaan ennen nukkumaan menoa.
Noudatan täysin tällä hetkellä. Normaalisti joisin kahvia erittäin paljon aamuisin, mutta päivisin en ollenkaan. Voisin nytkin juoda mieluusti kahvia, mutta pahoinvoinnin myötä jätin kahvin pois. Muutama viikko taaksepäin testasin kahvia uudelleen: join kupillisen capuccinoa aamupäivällä. Ei olisi kannattanut... Kärsin huonosta olosta ja tärinästä koko loppupäivän. Joten ei kiitos enempää kahvia minulle raskausaikana!

11. Alkoholi: Kielletty. (Peruste:  Vaarantaa lapsen normaalin kasvun ja kehityksen.)
Noudatan.

12. Yrttiteejuomat: Ei suositella. (Peruste: Turvallisuudesta ei ole tietoa, voivat sisältää luontaisia haitta-aineita.)
Noudatan. 

13. Öljykasvien siemenet (esimerkiksi pellavan- ja auringonkukan siemenet): Pienet määrät pellavansiemeniä esimerkiksi leivissä eivät ole haitaksi. (Peruste: Siemenissä maaperän raskasmetalleja, erityisesti kadmiumia.)
Saatan laittaa joskus salaattiin vähän siemeniä ja syödä leipien mukana, mutta en käytä noin muuten ruuan laitossa.

14. Inkiväärivalmisteet ja -tee sekä inkivääriä sisältävät ravintolisät: Ei suositella. (Peruste: Sisältävät haitallisia aineita, turvallisesta käytöstä ei ole tietoa.)
Noudatan.

15. Merilevävalmisteet: Ei käytetä, jos jodipitoisuus ei ole tiedossa tai tuotteen jodipitoisuus on korkea. (Peruste: Haitallisen korkeita jodipitoisuuksia ja korkeita raskasmetallipitoisuuksia. Liiallinen jodin saanti on haitallista kilpirauhasen toiminnalle ja sikiön kasvulle.)
Noudatan. Kun menen (kasvis)sushille, otan aina merilevän pois. En itseasiassa kummemmin välitä merilevän mausta.



Huh. Aikamoinen litania. Kokonaisuudessaan noudatan siis aikalailla täysin ruokarajoituksia. Minusta 9 kuukautta on hyvin lyhyt aika ihmisen elämästä. Miksi ei voisi sen aikaa pidättäytyä joistain herkuista, jotka saattavat olla vaaraksi vauvalle? Loppujen lopuksi itselleni pahimmat jutut ovat salmiakki, metvursti, maksalaatikko ja -makkara sekä feta- ja mozzarellajuusto. 

Olen huomannut että monilla on väärä kuva siitä, miksi salmiakkia ei saa syödä. Vielä M:n aikaan salmiakin syöntiä rajoitettiin vain verenpaineen nousun takia, mutta nyt on (vuonna 2016) tullut uusi tutkimus, joissa on todettu että salmiakin syönnillä on mahdollisesti yhteys lapsen kehityshäiriöihin ja voi aiheuttaa keskenmenoriskin.

Minusta kaikki voivat tehdä kuten itse haluavat, enkä tuomitse ketään. Ainoat asiat mitä katson erittäin pahalla, on alkoholin käyttö (siis käyttö, ei vain maistaminen) ja tupakan polttaminen raskauden aikana. Itse olen ihan sinut rajoituksien käyttä, enkä halua ottaa turhia riskejä. Esimerkiksi, todennäköisyys että saat listeriabakteeri-tartunnan kun "vain vähän maistat" vaikka sinihomejuustoa tai raakaa kalaa, on hyvin pieni. Mutta, jos saat tartunnan, voit saada keskenmenon tai voit aiheuttaa lapsellesi vaikean vammaisuuden. Miksi ottaa se riski?

Aihe herättää varmasti paljon keskustelua ja kuten sanoin, kaikki tekevät niin kuin itsestään tuntuu parhaalta. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten te noudatatte ruokarajoituksia, miksi ja mitä olette mieltä asiasta? 

7 kommenttia:

  1. Jos syö kerrallaan vähän tuotetta jossa on listeriavaara tai paljon samaa tuotetta kerrallaan niin riski on mun käsityksen mukaan yhtä suuri.

    Me oltiin alkuraskaudesta Rodoksella all inclusive lomalla ja voin sanoa, etten sillä reissulla syönyt paljon mitään. :D

    Tiukasti yritin muutenkin rajoituksia noudattaa, mutta epähuomiossa olen kyllä syönyt esim. Valion fetaa ja metvurstia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep näinhän se juurikin on. Pienessä maistiasessakin voi samalla todennäköisyydellä olla listeria kuin isommassa satsissa.

      Esikoisen aikaan ei mun mielestä ollut erikseen metvurstia kielletty, joten silloin söin sitä. Muutenkin paljon muuttuneet kolmessa vuodessa!

      Poista
  2. Mä söin alkuraskaudesta inkivääriä useammin keitossa mausteena ku en tajunnu sillon vielä, et se on kiellettyjen listalla... Jossain maassa kai suositelllaan inkivääriä raskaana oleville pahoinvointiin. Samoin Italiassa suositellaan mozzarellaa raskaana oleville muiden juustojen sijasta, koska se in vähärasvaisempaa. Jännää miten rajoitukset eroaa maittain!
    T.sisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa, nyt kun sanoit niin mäkin söin sillon inkivääriä mausteena. En ollut myöskään huomannut. Tosin en nytkään aina muista tarkistaa että sisältääkö ruuat inkivääriä vai ei.

      Joo useissa maissa on taas kielletty raa'at kananmunat, kun taas Suomessa saa syödä niitä :)

      Poista
  3. Aika jännä toi raejuusto. Mä oon kyl sitä syönyt raskaana koska ei ainakaan neuvolassa sanottu kielletyksi ja itse en ole sitä mieltänyt riskiksi, tosin en oo nyt pitkiin aikoihin sitä syönyt enkä tämän jälkeen syökään.

    Kahvia juon aamuisin kun aamupahoinvointi ohitettu. Muutama salmiakkikarkki on syöty, hups!

    Sushia oon tehny itse koska tää on mulle se pahin himo ikinä. En malta odottaa et saisin jo syödä kunnon sushia!

    Ei röökiä eikä alkoholia, tää on helppo. Aika helppo ruokavaliosuosituksia on noudattaa, mut toki ei jaksaisi ihan pilkulleen noudattaa mut tietty mun tuurilla iskeeki jokin pöpö. Ja 9 kk on lyhyt aika loppupeleissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinpä. Itse miellän raejuuston enemmän rahka-puolelle kuin juusto-puolelle, kun sen maku on niin kaukana juustosta. Mä syön harvoin raejuustoa, joten ihan hyvä että kysyi neuvolassa. Toi yleisohje kun on vähän avoin, kun ei olla eritelty kaikkia juustoja. Onneksi valio on avannut tiedot omista juustoistansa, rehellisesti :)

      Sama juttu, aina ei jaksaisi kaikkea miettiä ja noudattaa... Mutta riskit on liian suuret otettavaksi.

      Poista
  4. Jostain syystä en esikoista odottaessa tajunnut alkuraskaudesta, että meetwursti ja feta on kiellettyjä, joten söin niitä, sitten jostain luin tarkennuksen näihin, en tiedä, mutta ihan kuin niitä ei olisi silloin mainittu näin selvästi kun nykyisin. Samoin söin jonkin verran salmiakkia, kun se ei ollut kokonaan kiellettyä ja liittyi tosiaan enemmän siihen verenpaineeseen, tosin en syönyt niin paljon kun normaalisti, nyt tiesinkin nuo uudet suositukset. Vaikka lapseni on siis vasta alle 2 v, niin jo tässä ajassa suosituksiin on tullut muutoksia, mm. tuo salmiakki ja sitten kahvin saantiahan taidettiin laskea, eli saa juoda vähemmän. On vähän morkkis, että juon edes sen 1 tai 1,5 mukia päivässä, kun tuskin se tosiaan hyväksi on lapselle, mutta koska ei ole vielä kokonaan kielletty, nautin sen aamukahvini. Nyt olen käyttänyt paljon vähemmän makeutusaineita kun esikoista odottaessa, vaikka ne periaatteissa olisi sallittuja.

    VastaaPoista