Olenko ainoa, jolla on raskauden aikana ongelmana satunnaisen säännöllinen, jumalaton ärsytys? Noin puolivälistä eteenpäin on tullut kausia, kun hermot on todella kireällä. Ärsytys koskee ihan kaikkea ja kaikkia. Siinä ei ole mitään henkilökohtaista, vaan tiedostan sen johtuvan täysin tästä ihanasta tilasta mitä raskaudeksikin kutsutaan.
Ärsyynnyn mitä pienimmistä asioista ja ihan toisen henkilön läsnäolo ja tapa hengittääkin saattaa pänniä. Saatika viestin saaminen tai se että en saanutkaan sitä istumapaikkaa bussissa mihin olen tottunut. Töissä joudun pinnistelemään etten vain sanoisi mitään tökeröä ja että saan esitettyä kaikki asiani ystävällisesti. Järkyttävää.
Kaikista ärsyttävintä tässä kaikessa ärsytyksessä on se, että tiedostan asian. Tajuan, että näin minun ei pitäisi tuntea. Että kukaan ei ole tehnyt minua kohtaan väärin. Että tämä johtuu vain hormoneista. Raskaudesta.
Kertokaa että en ole ainoa jolla on näinkin iso ongelma.
Thank god tämä ei ole jatkuvaa, vaan ilmenee lyhyissä kausissa. Tätä on vain turhan usein ja koko ajan pinna on lyhyempi kuin edellisellä kerralla. Onneksi olen yleensä aika hyvä pitämään nämä kaikki sisälläni. Pahoitteluni kuitenkin kaikille. Varsinkin miehelleni, jonka kanssa useiten joutuu kestämään ärsytystäni <3
Tulisipa jo heinäkuu.
#hermotkireällä

Välillä raskausaikana mut useammin nyt sen jälkeen :D
VastaaPoistaT.sisko
Hyvä tietää, haha! :D Mulla ei oo mitään muistikuvaa oliko mulla ärsytystä vauva-aikana. Toisaalta ei mulla kovin montaa muistikuvaa oo siitä ajasta noin muutenkaan :'D
PoistaLoppuraskaudesta kaikkein eniten ärsytti se, kun kaikki soitti/laitto viestiä joka päivä et mikä olo, onko tuntemuksia tms. Vaikka kaikki vaan tarkoitti tietty hyvää :D
PoistaT.sisko
Toi on kyllä varmaan ihan totta! :D Mä en päässyt tota viimeksi kokemaan kun M tuli niin yllättäen. Toivottavasti tälläkin kertaa tulisi ja välttyisin jatkuvilta kyselyiltä :D
PoistaItselleni sun loppuraskaus oli varmaan vielä jännempää kuin oma loppuraskaus sillon aikanaan :D Hyvä että sai unta öisin vikat yöt kun aina odotti että koska on tullut lähtö!
Lähinnä siinä varmaan ärsytti ku ei voinu sanoa muuta kuin et ei oo tuntemuksia ja olo on edelleen sama kuin eilen. Ku odotti itse jo niin kovasti, et koska pieni syntyisi. :) Toivotaan, et vältyt vikojen viikkojen odotukselta tälläkin kertaa! Musta tuntuu, että jo siinä vaiheessa sana odotus sai ihan uuden merkityksen, vaikka yli lasketun ajan ei ees vielä menty :D
PoistaT.sisko
No näinhän se menee, kun siitä synnytyksestä harvemmin on mitään etukäteistuntemuksia, vaikka itse (ja kaikki muut) niitä kovin odottaisikin :D
PoistaMulla oli loppuraskaudesta kamala ärsytys päällä! Kaikki kommenti raskaudesta ja esim miehen normaali käytös ärsytti paljon. Synnytyksen aikana ärsytys oli pahimmillaan... :D
VastaaPoistaIhanaa etten ole ainoa! :D
PoistaMulla on joka raskaudessa ollu sellasia ärsytyskausia, ja ne on ihan kamalia! Viime yönä mua ärsytti ihan suunnattomasti, kun mies käänsi kylkeä ja sänky heilui, teki mieli potkasta toinen laidan yli. Sit vaan repesin ittelleni ja omille ajatuksilleni, ihan naurettavaa :D.
VastaaPoistaHaha! Kuulostaa niin tutulta! :D Onneksi pystyt nauramaan itsellesi, mulla se tuntuu välillä aika vaikealta kun niin menee tunteisiin tämä ärsytys. Onneksi tänään on jo parempi päivä :D
Poista