Hurraa! Tänään poksahti käyntiin raskauden viimeinen neljännes. Ihan mahtava fiilis! Olen ollut raskaana jo 6,5 kuukautta eli 210 päivää ja jäljellä laskettuun aikaan on vain 70 päivää. Tosin uskon (vieläkin) että vauva tulee noin 8-9 viikon päästä. Minulla on jäljellä enää 23 työpäivää, eli vähän alle viisi viikkoa. Ja itseasiassa tänään on tasan kuukausi viimeiseen työpäivääni (9.6.!).
Pikkuveli on kovin aktiivinen, mutta ei pidä minua hereillä öisin. Jos itse herään yöllä, herää vauvakin, mutta muuten on hiljaista. Tai sitten nukun vain itse niin sikeästi, että en herää liikkeisiin, haha.
31. raskausviikolla vauva painaa noin 1,6kg. Aivojen pintakerroksen aivopoimut kehittyvät. Tutkijoiden mielestä älykkyys on lähtöisin tästä uloimmasta aivokerroksesta. Poimuttuneessa pintakerroksessa aivosolujen määrä maksimoituu, kun sen pinta-ala kasvaa. Sikiön aivot kontrolloivat rytmisiä hengitysharjoituksia ja sikiö säätelee itse lämpötilaansa! Untuvakarvoitus alkaa hävitä, mutta säilyy pisimpään selässä ja olkapäillä. Sikiöllä on nyt kunnon hiukset päässä. Ihonalainen rasvakerros paksuuntuu ja silottaa ihon. Rasva eristää ja toimii energianlähteenä. Sikiö liikkuu niin paljon kuin mahdollista rajoittuneessa tilassa. Se potkii jaloillaan ja jyskyttää käsillään. Jotkut sikiöt alkavat nyt kääntää itseään pää alaspäin. Tämän huomaat kun sikiö potkii ja jyskii palleaan ja kylkiluihin ja pää painuu kohti lantionpohjaa. (Lähde: vau.fi)
Vauva on ollut jo ainakin kolmisen viikkoa pää alaspäin, mikäli neuvolan tunnusteluihin on luottamista. Vauva myös hengailee ihan vatsanpeitteitä vasten, toisin kuten isoveljensä, joka piiloutui syvälle selkärangan lähelle. Vatsa tuntuu nyt tosi isolta, mutta jotenkin kuvassa se on silti ihan sopusuhtaisen näköinen.
Tässä viime raskaudessa otetut kuvat samoilta viikoilta.
Saman kokoiselta se kyllä näyttää, vaikkakin vaatteet päällä vatsa näyttää aina vähän pienemmältä. Kun jaksaisi ottaa vielä edes yhden tuollaisen "kunnon" kuvan... Ehkä sitten äitiyslomalla.
Olen voinut ihan hyvin. Liitoskipuja on paljon aktiivisempien päivien jälkeen (esimerkiksi viikonloppuna jouduin pyytämään miestäni apuun että pääsin illalla vessaan, sen verran kipeää teki si-nivelten ympäristöstä), mutta yleisesti pärjään oikein hyvin. Supistuksia tulee ja menee, mutta ei onneksi ole mitään säännöllistä ainakaan vielä. Neuvolaan menen torstaina tarkastamaan vauvan kasvun, peukut pystyyn että kaikki on kunnossa!


Onnea viimeisen neljänneksen johdosta :)
VastaaPoistaOih, harmi kuulla, että liitoskivut ovat löytäneet noinkin ärhäköinä perille :/ onneksi sinulla on mies joka auttaa hädässä:)
Tsemppiä neuvolaan, tulehan sitten kertomaan kuinka käynti sujui. Peukut on tottakai pystyssä täällä, varpaat kanssa :) <3
Kiitos! :) Tsemppiä myös sinne! <3
PoistaNyt vasta huomasin että bloggailet taas, voi ihanaa, sun blogi oli ihan parhautta sillon kun itsekin blogaili ja seuras muita samassa tilassa olevia ;D <3 <3 Ihana masu <3 <3
VastaaPoistaKiva kuulla susta :) Ja kiitos <3
PoistaMitäs teille kuuluu?
Mä pistän YV facebookissa ja kertoilen! :) <3
Poista