Pahoittelut pitkäksi venyneestä blogitauosta. Sen isommitta selityksittä, on vain ollut kiire. Olemme viettäneet piiitkää kesälomaa koko perheen kera, eikä tietokonetta ole tullut juurikaan avattua pakollisia hommia lukuunottamatta.
Nyt on kuitenkin viimein arki alkanut, isimies palannut töihin ja M takaisin päiväkotiin. Kumma kyllä, vieläkin tuntuu kun päivät olisivat lähes yhtä hektisiä kuin aiemminkin... M jatkaa siis syksyllä 3pv/vko tarharytmiään ja mies vuorotyötään. Minä teen kotona vähän oikeita töitä ja paljon kotitöitä, sekä hoidan vauvaa. Lisänä tähän, sain juuri tietää pääseväni opiskelemaan, joten syksyllä on tiedossa myös jonkun verran opintoja. Todennäköisesti tentti- ja esseemuodossa suoritettuja kursseja kun vauva on vielä niin pieni.
Kesän aikana teimme kaikenlaista. Kävimme muutamaan kertaan mökillä, vierailimme Puuhamassa ja Tykkimäellä, sekä kävimme moneen kertaan eri eläinpihoilla ja kerran kesäteatterissakin. Vietimme paljon aikaa puistoissa, metsissä ja rannalla, ja nautimme ihanista kesäsäistä (vaikkakaan ei kovin lämpimistä). Vauva kulki mukana kaikkialla, yleensä liinassa.
Yllätyinkin siitä miten helppo vauvan kanssa on reissata. Se ei tarvitse kuin maitoa, puhtaat vaipat ja unta, niin se on tyytyväinen. Joten liikuimmekin isomman veijarin tahtiin ja vauva kulki mukana tyytyväisenä.
N on kasvanut jo vastasyntyneestä vauvaksi. Pieni on ensi viikolla kahdeksan viikon ikäinen ja painoa on varmaan reilu 5,5kg. Tyyppi seurailee maailmaa hienosti pää pystyssä ja kääntyilee jo (vahingossa tosin) vatsaltaan selälleen. Tyytyväinen kaveri joka nukkuu hyvin lähes missä vaan, mutta hereillä ollessaan mieluiten tankkailee maitoa. Ollaan menty täysimetyksellä, enkä ole vielä jaksanut edes miettiä pumppaamista ja pulloja. Saan murehtia niitä sitten ihan tarpeeksi kun opinnot alkavat...
M:stä taas on tullut ihana iso poika, huolehtiva isoveli. Joka välillä uhmaa mutta suurimman osan ajasta on aktiivinen papupata joka ei ole ikinä hiljaa. Ihana pieni.
Paljon olisi kirjoitettavaa ja kerrottavaa, mutta jatketaan ensi kerralla.







Kuinkas siellä jaksellaan <3 ?
VastaaPoistaKiitos viestistä! <3 Täällä jaksellaan erittäin hyvin. Arki on vain niii-in kiireistä, ettei ehdi ollenkaan edes ajatella blogia. Opiskelen täyttä päätä ja teen töitä samalla. Vauvan kanssa hengailua lukuunottamatta, sekä esikoisen kanssa temmeltämistä. Oikeaa ruuhka-arkea, haha. Mutta aivan ihanaa olla aktiivinen! :) Ei väsymyskään tunnu niin pahalta kun on opiskeluja ja muuta mitä ajatella.
PoistaMitä teille kuuluu?
Voiko olla tosikaan, että teidän kuopus täyttää pian jo vuoden! <3
VastaaPoistaOlisi mukava kuulla mitä teille kuuluu? :)
Whipped
No niinpä, ihan uskomatonta! Blogi on todellakin jäänyt kokonaan, tämä lapsiperhearki-opiskelu-työ on vienyt kaiken jaan. Mutta ihana nähdä että joku muistaa vielä blogin :) Meille kuuluu siis oikein hyvää! Kiireistä, mutta hyvää! Pieni N ei olekaan enää niin pieni, vaan kävelevä taapero, joka kiipeilee kaikkialle ja sanoo äiti. Töihin palaan pian, ja ensi vuonna valmistun maisteriksi.
PoistaMitä sinne kuuluu? <3