Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. elokuuta 2017

Blogitauosta vauva-arkeen

Pahoittelut pitkäksi venyneestä blogitauosta. Sen isommitta selityksittä, on vain ollut kiire. Olemme viettäneet piiitkää kesälomaa koko perheen kera, eikä tietokonetta ole tullut juurikaan avattua pakollisia hommia lukuunottamatta. 




Nyt on kuitenkin viimein arki alkanut, isimies palannut töihin ja M takaisin päiväkotiin. Kumma kyllä, vieläkin tuntuu kun päivät olisivat lähes yhtä hektisiä kuin aiemminkin... M jatkaa siis syksyllä 3pv/vko tarharytmiään ja mies vuorotyötään. Minä teen kotona vähän oikeita töitä ja paljon kotitöitä, sekä hoidan vauvaa. Lisänä tähän, sain juuri tietää pääseväni opiskelemaan, joten syksyllä on tiedossa myös jonkun verran opintoja. Todennäköisesti tentti- ja esseemuodossa suoritettuja kursseja kun vauva on vielä niin pieni.



Kesän aikana teimme kaikenlaista. Kävimme muutamaan kertaan mökillä, vierailimme Puuhamassa ja Tykkimäellä, sekä kävimme moneen kertaan eri eläinpihoilla ja kerran kesäteatterissakin. Vietimme paljon aikaa puistoissa, metsissä ja rannalla, ja nautimme ihanista kesäsäistä (vaikkakaan ei kovin lämpimistä). Vauva kulki mukana kaikkialla, yleensä liinassa. 


Yllätyinkin siitä miten helppo vauvan kanssa on reissata. Se ei tarvitse kuin maitoa, puhtaat vaipat ja unta, niin se on tyytyväinen. Joten liikuimmekin isomman veijarin tahtiin ja vauva kulki mukana tyytyväisenä. 


N on kasvanut jo vastasyntyneestä vauvaksi. Pieni on ensi viikolla kahdeksan viikon ikäinen ja painoa on varmaan reilu 5,5kg. Tyyppi seurailee maailmaa hienosti pää pystyssä ja kääntyilee jo (vahingossa tosin) vatsaltaan selälleen. Tyytyväinen kaveri joka nukkuu hyvin lähes missä vaan, mutta hereillä ollessaan mieluiten tankkailee maitoa. Ollaan menty täysimetyksellä, enkä ole vielä jaksanut edes miettiä pumppaamista ja pulloja. Saan murehtia niitä sitten ihan tarpeeksi kun opinnot alkavat...

M:stä taas on tullut ihana iso poika, huolehtiva isoveli. Joka välillä uhmaa mutta suurimman osan ajasta on aktiivinen papupata joka ei ole ikinä hiljaa. Ihana pieni.


Paljon olisi kirjoitettavaa ja kerrottavaa, mutta jatketaan ensi kerralla. 

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Ruotsinlaivalla

Meillä oli todella ihana laivareissu viime viikonloppuna, kun matkasimme Silja Serenadella Ruotsiin. Laivassaoloajan vietimme pitkälti lastenmaailmassa eli Siljalandissa, buffetissa sekä ikkunallisessa hytissä. Ruotsissa kävimme kääntymässä, mutta keli oli niin kurja että palasimme pian takaisin laivaan. Tuo parin tunnin kävely otti kyllä koville, liitoskivut olivat niin pahat että piti lepäillä hytissä pari tuntia. Onneksi se auttoi ja illalla pääsin buffettiin ja mukaan lastenmaailmaan!




Lastenmaailma oli ihan hitti. Olimmehan toki olleet laivalla jo vuosi sitten, mutta kaikki oli hyvin erilaista 2,5 vuotiaan leikki-ikäisen kanssa, kuin vähän reilu vuoden ikäisen taaperon kanssa. Tällä kertaa parhaimpia juttuja olivat pallomeri ja liukumäki, kiipeilyseinä, legot sekä muumimamma ja Harri-hylje. Muumimamma sai yläfemmat ja kaksi isoa halia, Harri-hylkeelle emme ehtineet kuin vilkuttaa. Ihan parhaita! Vuosi sitten M vielä pelkästi noita isoja hahmoja, vaikkakin ne häntä hurjasti kiinnostivat.




Ruokailut sujuivat myös kivasti. Buffetissa oli tämän ikäiselle paljon syötävää, vaikkakin loppujen lopuksi ruokavalinnat rajoittuivat nakkeihin, kanaan, lihapulliin, ranskalaisiin, tomaattiin ja kurkkuun. Ruokajuomaksi maito maistui niin äidille kuin pojallekin. Aamupalaksi M söi karjalanpiirakkaa, croisanttia ja kananmunaa, sekä mansikoita ja mustaviinimarjoja.




Olin todella yllättynyt siitä, miten laaja ja kattava päivällisbuffetti olikaan. Ihan oikeasti harmitti että olin raskaana... Kaikkia kiellettyjä herkkuja oli niin paljon! Mm. erilaisia juustoja, ilmakuivattua kinkkua, mätiä, (raakoja) kaloja, punertavaa pihviä, sushia ja vaikka mitä. Sekä tietty valkkaria. Pitää mennä uudestaan ensi kerralla niin, etten ole raskaana ;) 


Nukkua saimme suhteellisen rauhassa, vaikka lähistöllä olikin pari "bilehyttiä". Yhdelle seurueelle jouduimme käydä lauantai-iltana huomauttamassa että voisivat laittaa musiikkia aavistuksen pienemmälle, kun kävi aivan järjetön huuto ja mekastus kun yritimme nukuttaa poikaa. Miespuoleiset henkilöt olivatkin tosi ystävällisiä ja sanoivat heti laittavansa hiljemmalle, kun taas joku nainen oli laukaissut jotain törkeää (miehelleni). Jännä jako. Noh, lopputulos oli hyvä ja M nukahti pienestä melusta huolimatta :)

Kaikin puolin reissu oli onnistunut ja mukava! Ehdottomasti uudestaan, ensi kerralla sitten yhtä päätä suuremmalla porukalla <3

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Potkuja lomalla!

Olemme viettäneet viimeiset kahdeksan päivää ulkomailla. Ei kaukana, mutta ulkomailla kuitenkin. Tänään on viimeinen päivä edessä ja matka kohti kotia voi kohta alkaa. M on käynyt kerran aiemmin ulkomailla, kun oltiin Ruotsissa risteilyllä, mutta tällä kertaa lähdettiin reissuun ihan lentokoneella. 

Lentomatka sujui todella hyvin, vaikka koneeseen meneminen oli hieman haastavampaa. Meillä sattui olemaan potkurikone, jonne mentiin bussilla. Ja kun odottelimme koneen ulkopuolella sisäänpääsyä, lähti takaatamme toinen potkurikone hyvinkin äänekkäästi liikkeelle. Poikaa alkoi pelottaa ja sisään koneeseen nousimmekin pienen itkun ja "ei haluu lentokoneeseen, ei haluu, ei haluu" -kanssa. Onneksi pelko unohtui kuitenkin koneen sisätiloissa ja matka meni hyvin.



Olemme käyneet katsomassa muutamaa koripallopeliä, kylpeneet, käyneet keilaamassa ja shoppailemassa sekä löytäneet paikallisen miniatyyri "hoplopin". Olemme saaneet levätä, nukkua ja syödä hyvin. Kaikin puolin onnistunut reissu.

Ja kaiken lisäksi olen aika hyvin unohtanut koko raskauden. En tietenkään täysin, mutta pahoinvointi on väistynyt kokonaan ja väsymyskin on helpottanut. Väsymykseen on toki varmasti auttanut se, että on saanut ottaa päiväunia ja nukkua aamuisin pidempään. Ja ihme kyllä, kipujakaan ei ole ollut vaikka olemme olleet liikkeellä ihan kohtuullisen paljon. Eli kop kop, toivotaan että kivut siirtyvät loppuraskauteen, minne ne kuuluvatkin.



Toissapäivänä vaihtuikin raskausviikot, eli alkoi 16. raskausviikko. Tuntuu että viikot vain vilahtavat silmissä... Turvotus on helpottanut, joten tuntuu että vatsakin on vähän pienentynyt. Lähinnä on sellainen  olo, että olen hyvin keskivartalolihava. Sitä oikein odottaa että vatsa kasvaisi tästä ja olisi selkeämmin raskausvatsa...

Mutta itseasiassa se asia mistä tulin kirjoittamaan, oli että olen alkanut tuntemaan potkuja! <3 Ensimmäisen kerran tunsin pienen pienen kuplivan liikkeen rv14+1. Sen jälkeen olen satunnaisesti tuntenut vastaavia liikkeitä. Kun olimme tiistaina syömässä, tunsin taas hennon potkun. Mies oli ihan vieressä ja laittoi käden vatsalle, ja tunsi myös liikkeen! <3 Ihan mahtava fiilis. Pikkutyyppi selkeästi tykkää ruokailuhetkistä...


maanantai 25. heinäkuuta 2016

Kesälomaterveisest!

Pahoittelut pitkästä poissaolosta. Ei ole ollut aikaa - eikä kiinnostusta kirjoittaa. Blogi on ikäänkuin valunut pois, en ole tuntenut tarvetta, halua tai velvollisuutta kirjottaa tänne. En edes tiedä lukeeko kukaan enää blogia.

Mutta jos nyt kuitenkin muutaman sanansen laittaisin ylös meidän viimeaikojen puuhista.

Pikku M, tai ei enään niinkään pieni, on lomaillut nyt kuukauden. Vielä viikko lomaa ennen tarhan aloitusta. Poika on nyt vuoden ja kahdeksan kuukautta. Sanat eivät oikein edes riitä kuvaamaan miten ihana, mahtava ja upea pieni mies lapsemme on, joten en edes yritä. 


Pari juttua kuitenkin itselleni muistiin viimeaikojen kehityksestä:

- Ei enää pottaa! Poika käyttää vain (ulko)huussia ja kotona käy pöntöllä (pienentimen avustuksella). Ilman vaippoja ollaan ulkona aina välillä. Pissat tulee vähän miten sattuu, mutta kakit aina vessaan. Kuten on toki tehty jo reilusti yli vuosi.

- "Eijoo etsästää, eijoo etsästää..." Uusi laulu! M oppi laulamaan Fröbelin Palikoiden Leijonaa mä metsästän.

- Ilman kenkiä pitää olla ulkona, ehdottomasti. On sitten alusta nurmikkoa, hiekkaa, soraa tai asfalttia.

- "Ei mamma", "possu iskä", "illi .. pappa .. ei oo (papan grilli ei ole päällä)". Lyhyitä lauseita siis alkaa kehittyä. 

- Osaa ilmaista jo monen monta eläimen ääntä. Vuhvuh, mauuuu, muuuu...

- Kaari otettiin pois tripptrapista. Ei suostunut enää istua tuolissa kaaren kanssa, joten koitettiin ilman kaarta. Toimii!

- Kaikista kivoimpia leikkejä on ne "oikeat" puuhat, kuten: lehtien kärräys, kukkien kastelu, nurmikon leikkuu traktorilla, polttopuiden kuljetus jne. Leluista kaikki autot, junat, traktorit ja muut koneet on ihan parhaita.


Lomalla käytiin mm. lastenteatterissa (Oli iha hiukea kokemus ja poika jaksoi katsoa koko esityksen!) sekä Kiteen eläinpuistossa. Sekä uimassa, uimassa ja uimassa. M on oikea vesipeto.

Kohta lähtee arki pyörimään ja asettuu taas omaan malliinsa. Kiva nähdä miten tarhaan paluu sujuu, toki poika jatkaa yhä 3pv/viikko tahtia. Loput arkipäivät viettää isänsä kanssa.

Palaan kirjoittelemaan taas jossain vaiheessa, vaikka ei tätä lukisikaan kukaan. Omaan muistiin lähinnä, jälkeenpäin on kiva lueskella millaista elämä on ollut missäkin pojan kehitysvaiheessa.


Mieluusti kuulisin myös teidän lukijoiden kuulumisia ja minkälaisia teidän naperot ovat olleet tässä iässä! :)