Tänään alkoi 19. raskausviikko. Vain kaksi viikkoa puoliväliin! Ja kolme viikkoa rakenneultraan. Tuntuu kyllä että rakenneultraan on ihan valtavan pitkä aika...
Sikiö painaa jo reilu 200 grammaa ja on 18cm pitkä, ja sen sormenjäljet kehittyvät! (vau.fi) Olen huomannut että meidän vauva tykkää kun syön, ja erityisesti se tykkää jos syön jotain makeaa. Sunnuntaina söin jäätelö, minkä jälkeen vauva aloitti hirmuisen potkimisen. Muutenkin vauva ilmoittelee itsestään yhä useammin, lähes tunneittain. Öisinkin kun käyn vessassa, alkaa huima potkiminen.
Tunnollisena työntekijänä sairastin tietenkin viikonloppuna, kuten pikku M:kin. Hain pojan tarhasta perjantaina, hän oli todella väsyneen oloinen ja tarhatäti kertoikin M:n pyytäneen sisälle iltapäivällä, juoneen sen jälkeen todella paljon ja olleen vähän kitisevä (mitä ei yleensä ole). Kun pääsimme kotiin oli poika jo ihan tulikuuma ja vain makoili sohvalla. Kuume nousi reiluun 39 asteeseen. Yöllä poika heräili muutamaan otteeseen tulikuumana, mutta nukkui lopulta kuitenkin 13 tuntia. Aamulla kuume oli tipotiessään ja tilalla oli entinen reipas lapsi.
![]() |
| Jäällä kävelemässä. |
Täytyy vain todeta että uskomattoman tehokas on meidän pienen lapsen puolustujärjestelmä tauteja vastaan. Korkea kuume vie taudin mukanaan ja pian poika onkin taas terve. Toivottavasti tämän kevään sairastelut olisivat tässä, vaikkakin tiedän että norokausi on vasta alkanut. Kop kop taas. Itsekin sairastuin, mutta räkätautiin. Lauantaina oli lämpöä ja kauhea räkätauti, sunnuntaina alkoi jo helpottamaan, mutta vieläkin vähän räkäinen olo.
Tänään kävin viemässä virtsakokeen ja ottamassa muut määrätyt kokeet tulehduksen poissulkemiseksi. Saan puhelun jos kokeissa näkyy jotain, mutta muuten saan kuulla tulokset vasta seuraavassa neuvolassa (23. raskausviikolla). Tällä hetkellä voin oikein hyvin, jos ei oteta liitoskipuja huomioon. Olen pirteämpi, eikä ole pahoinvointia. Liitoskivut tulevat jos kävelen liian reippaan lenkin tai varsinkin jos kannan poikaa pitkään. Satunnaisia harkkasupistuksia (kuten oletan niiden olevan) tulee vieläkin rankemman päivän jälkeen, mutta ei kovin usein.
Eilen tuntui ensimmäistä kertaa ilmassa kevät. Mukavaa alkanutta viikkoa!


