Yksi aamu muiden joukossa

Aloitetaan illasta. Nukahdamme pojan kanssa vierekkäin puoli yhdeksän aikoihin, isimies on yötöissä. Herään tunnin päästä ja kömmin omaan sänkyyni.

1.30 M herää ja tulee makuuhuoneeseemme, palautan hänet omaan sänkyynsä ja odotan että nukahtaa uudestaan sikeään uneen. Puolen tunnin päästä pääsen takaisin omaan sänkyyn, mutta uni ei tule. Kun vihdoin olen saanut unen päästä kiinni, kissa herättää meluamalla. Suljen korvat, toivon ettei poika herää ja nukahdan onneksi. Kissa herättää vielä uudestaan noin puolen tunnin päästä, mutta havahdun vain.

4.30 Unenpöpperöinen M tulee taas huoneeseemme, mutta otan pojan viereen, jotta saan itse vielä vähän aikaa torkkua. Tiedän että vähän alle tunnin päästä soi herätyskello. Hyvällä tuurilla poika nukahtaa vielä ja pääsen tekemään aamupuuhat rauhassa. Tällä kertaa ei ole hyvä tuuri. M kierii, ähkii, potkii ja liimautuu kiinni. Väsynyt, mutta ei nukahda.

5.20 Laitan herätyskellon pois ennen kun alkaa soimaan ja annan vielä armonaikaa 20 minuuttia, jos M kuitenkin nukahtaisi. No ei nukahda.

5.40 Nousemme, teemme aamupuuhat ja siirrymme alakertaan laittamaan aamupalaa. M katsoo aamupiirrettyjä ja minä laittaudun töitä varten. 

6.10 Syömme aamupalaa ja alamme valmistautua töihin ja tarhaan lähtöön.

6.45 Menemme ulos viemään koiraa ja tekemään lumitöitä. M innostuu auttamaan pikkulapiollaan ja meillä on oikein kivaa.

7.05 Starttaamme auton ja lähdemme kohti tarhaa. M on ensimmäistä kertaa ensimmäinen tarhassa. Yleensä menemme myöhemmin, mutta tänään minun oli pakko mennä mahdollisimman aikaisin töihin. Tarha aukeaa seitsemältä, joten paljoa aikaisemmin en ehdi. Isimies vie M:n tarhaan yleensä vasta 8-9 välillä. 

Poika alkuun tarrautuu jalkaan ja pyytää syliin. Juttelemme hetken ja muistutan että ukki tulee hakemaan tarhasta ja he lähtevät suoraan ajamaan mökille. Hetken päästä M lähteekin reippaasti tarhatädin kanssa kuuntelemaan Fröbiä ja vilkuttaa heipat.

7.15 Lähden viemään autoa pois jotta ehdin bussiin.

7.22 Astun bussiin ja rauhoitun. Ihana vain istua hetki ajattelematta mitään. Kuuntelen äänikirjaa ja neulon alkumatkan, loppumatkan torkun.

7.50 Astun työpaikalleni ja tajuan unohtaneeni toisen nahkahanskan bussiin. Ei auta, nyt ei voi lähteä etsimään ja bussikin on varmaan jo ehtinyt lähteä takaisin matkaan. Hiukset ovat märät lumisateesta ja väsyttää. Voisinpa juoda kahvia (en voi koska tulee huono olo). 

Lähde: google

Yksi tavallinen aamu ja siltikin niin erilainen. M lähtee tosissaan tänään jo ukin ja mummin kanssa mökille, itse menen huomenna perässä. Isimies on töissä. Tänään menen kasvohoitoon ja jalkahierontaan joululahjaksi saamallani lahjakortilla ja nautin täysinäisestä yöstä. Jos kissa ei herätä.

Mukavaa torstaita ja hiihtolomaviikkoa!

Minkä ikäisenä päiväkotiin?

Helsingin Sanomissa oli tänä aamuna artikkeli päivähoidon aloitusiästä.

Meillä M aloitti päiväkodin yhden vuoden ja  3,5 kuukauden ikäisenä. Minun piti palata takaisin töihin, joten tämä oli luonnollinen aika meille aloittaa päiväkoti. Palasin siis vuodenvaihteessa työelämään, jonka jälkeen isimies vietti vielä kuukauden pojan kanssa kotona. Syksyllähän olin jo vähän opiskellut, joten oltiin totutettu poika pikkuhiljaa olemaan erossa äidistäkin. Tätä ennen oltiin oltu lähes erottamattomasti yhdessä vuoden ajan. Näin pikkuhiljaa äidistä "vieroittuminen" sopi ainakin meille parhaiten. Päiväkodin aloittamisessa meillä oli myös iso etu siitä, että isimies tekee vuorotyötä, jolloin M on ollut hoidossa aina vain 3 päivää viikossa.

Nyt kun päiväkoti on taas startannut lomien jälkeen, olen miettinyt paljon päiväkodin aloitusikää. Nyt syksyllä tarhaan meno on ollut helpompaa, ja M on ollut todella reipas. Hän myös puhuu paljon, pyytää vessaan ja muutenkin ilmaisee asiansa selkeästi. On ollut helpompaa. Tämä ehkä olisi ollut sen parempi ikä aloittaa tarha, kuin keväällä. Siis meidän lapsemme kohdalla.

Mutta sitten taas toisaalta, keväällä isäkuukauden aikana huomasi että M selkeästi kaipaa paljon aktiviteettia ja muiden lasten seuraa. Ja sitä tarhan aloitus toi mukanaan. En usko että olisimme pystyneet hänelle tarjota yhtä paljon aktiviteettia ja yhtä paljon muiden lasten seuraa, vaikka olisimmekin puistoilleet ja kerhoilleet aktiivisesti. Ja toisaalta tarhan aloituksen jälkeen oppi M ihan valtavasti kaikkea uutta, hän seuraa isompia lapsia ja matkii heitä kaikessa. Puheenkehitys sai myös ison sysäyksen tarhan aloituksen myötä. 

Juuta ja jaata. Voi oikeastaan vain arvailla miten olisi mennyt, jos oltaisiin nyt vasta aloitettu päiväkoti. Toisaalta, olosuhteiden pakosta ja myös halustamme, aloitimme päikyn jo keväällä. Ja olen kyllä tyytyväinen tähän ratkaisuun. Ja myös siihen että voimme yhä jatkaa vain kolmipäiväisellä tarhaviikolla. Ja meidän tarhamme on ihana! Pieni, noin 20 lapsen, lämminhenkinen ja aktiivinen päiväkoti. Ja M on niin reipas, aktiivinen ja iloinen poika, olen ylpeä hänestä <3

Eli jos minulta kysytään, mikä on sopiva aika lapsen mennä päiväkotiin (tai perhepäivähoitoon), vastaisin että juuri se, joka tuntuu oikealta äidin, isän ja lapsen puolesta. Uskon että kotona voi samanlailla oppia uutta ja sosiaalistua, jos vain äidit (tai isät) tekevät tarpeeksi asioita tämän eteen.

 Olisikin kiva kuulla mielipiteitä sieltä ruudun takaa: Mikä on mielestänne oikea ikä aloittaa hoitotaival? Minkä ikäisenä teillä aloitettiin päiväkoti?

Elämää kodin ja päiväkodin välillä

Elämä on ollut aika hektistä, joten en ole ehtinyt kovin blogia miettimään. Ajattelin nyt kuitenkin vähän kertoa mitä meille kuuluu.

Päiväkotitaipaleemme ei siis lähtenyt ihan odotetusti käyntiin M:n sairastuttua. Sen viikon lepäilimme ja poika selkeästi tarvitsi lepoa. Vasta maanantaina (sairastui siis keskiviikkona) alkoi poika pikkuhiljaa tuntua normaalivointiselta. Kuumetta ei ollut ollut enää perjantain jälkeen, mutta väsymystä sitäkin enemmän. Tiistaina koitti sitten uusi startti.

Nyt on kolmas normaali (=kolmipäiväinen) päiväkotiviikko menossa ja voin jo vähän paremmalla kokemuksella kertoa miten se päiväkoti oikeasti alkoi.

Viikot ovat kuluneet aika samalla teemalla. Ensimmäinen kolmesta päivästä on aina pikkaisen vaikeampi kun muut päivät. Poika on ehtinyt jo jollain tasolla unohtamaan päiväkodin neljänä välipäivänä. Toki näin kolmantena viikkona ensimmäinen päivä oli kuitenkin jo helpompi, joten alkaa  selkeästi tulla rutiinia hommaan.

M jää lähes poikkeuksetta aina itkemään kun hänet jätetään tarhaan. Yleensä isi vie, äiti hakee. Kuitenkin tänä maanantaina viedessäni poikaa tarhaan ensimmäistä kertaa yksin, oli aika yllättävää ettei lähtöni aiheuttanutkaan niin kauheaa itkua kun olin odottanut. Riisuttuani pojan ja mentyämme oleskelutilaan, alkoi poika heti leikkimään hymyillen ja jutellen, joten päätin siinä muutaman sanan hoitajan kanssa vaihdettuani lähteä. 

Sanoin pojalle heipat, jolloin hän alkoi itkeä, mutta hoitaja otti homman taitavasti käsiinsä ja vei pojan heti katsomaan jotain mielenkiintoista lelua. Kuuntelin eteisessä kenkiä laittaessani ääniä oleskeluhuoneesta eikä itkua enää kuulunut. Vau! 

Toki sitten taas seuraavana päivänä viedessäni poikaa tarhaan (mies työreissussa), itki hän vähän enemmän, mutta ei kuitenkaan hysteerisesti. Juttelimme aamun itkuista jossain vaiheessa päiväkodin johtajan (hän on siis myös yksi hoitajista) kanssa, ja hän sanoikin hyvin, että tämän ikäisenä ei tarvitse vielä odottaa että poika ei itkisi, eihän hän vielä täysin ymmärrä miksi hänet jätetään päiväkotiin. On ihan luonnollista että jättäminen tuntuu pahalta ja poika itkee. Ei kuitenkaan ole ikinä pitkään itkuinen ja sanoikin että olisivat meihin kyllä yhteydessä jos itkisi useampia tunteja tai jos mikään ei auttaisi. 

Hoitajat saivat vihdoin potan hankittua viime viikolla päiväkotiin (Jep, siellä ei sitten ollutkaan pottaa! Oli hävinnyt muutossa. Vähän järkytyin kun kuulin...) ja ovat käyttäneet nyt siinä säännöllisesti. Poika on viihtynyt ihan hyvin ja tehnyt pissoja satunnaisesti. Kakkaa ei ole sen ekan päivän jälkeen tarhassa tullut, mistä olen ihan tyytyväinen, koska vähän epäilyttää miten saisivat pojan kakkimaan pottaan (tai että ehtisivät hänet siihen laittaa). 

M on ollut kuulemma erittäin reipas. Ulkona viihtyy hyvin, jos hoitajat häntä jaksavat viihdyttää (heidän omien sanojensa mukaan, pitää kuulemma nähdä aika paljon vaivaa viihdyttämiseen, minkä uskon kyllä kun paksuissa talvivaatteissa ei ole helpoin liikkua eikä tumppujen kanssa saa nostettua leluja). Heillä on kuulemma leikkejä, joilla aktivoivat poikaa. M on myös nukkunut hyvin (1-2h pituisia unia) ja nukuttaminen käy ilmeisesti aika helposti. M on aika herkkäuninen, joten saattaa heräillä pariinkin kertaan, mutta kuitenkin nukahtaa nopeasti jos joku on vieressä heti laittamassa takaisin makuulle ja tutin suuhun. Herää unilta aina pirteänä ja hyväntuulisena.

Ruoka on maistunut ihan hyvin, suurimman osan ruuista syö kokonaan hyvällä ruokahalulla. Syö kuulemma käsin ja lusikalla, kuten myös syötettynä. Ilmeisesti aika paljon antavat pojan itse ruokailla, mistä olen tyytyväinen. Myös kotona on maistunut ihan hyvin ruoka, tai ainakin toinen päivän lämpimistä ruuista ja välipalat. 

Viime viikolla hoitajat kertoivat pojasta kuoriutuneen oikea papupata. Tällainen hän on kotonakin :) Selittää omia tarinoita pitkään ja hartaasti, osoittelee tavaroita ja asioita ja kertoo mitä mieltä niistä asioista on. Ilmeet on ihan mahtavia hänen jutellessaan, ihan kuin oikeasti ymmärtäisimme kaiken. Ihana pikku poika <3 Kun menin maanantaina hakemaan poikaa päiväkodista, alkoi hän heti kertomaan minulle juttujaan ja osoitteli kaiken näköisiä tavaroita, lappuja seinillä ja toi minulle erilaisia tavaroita käsiini. 

Välillä lapset ovat ulkona kun menen hakemaan päiväkodista, välillä sisällä. Yleensä jos ovat ulkona, alkaa poika olla siinä neljän pintaan jo vähän väsynyt, joten on usein tarhatätien sylissä. Eilen taas olivat sisällä ja poika oli leikkien hurmiossa kun menin hakemaan. Oli hauska seurailla pojan leikkejä kun hän ei ollut vielä huomannut minua. Siellä kahden vanhemman pojan välissä hän kaivoi lelulaatikkoja ja leikki omia leikkejään hyväntuulisena. Ihana muru! Hoitajat ovat kertoneet että isommat lapset taputtelevat M:a pään päälle ja ottavat leikkeihin mukaan. Pitävät näitä kahta pikkuista vähän kuin maskotteina. Suloista.

Kaiken kaikkiaan päiväkotielämä on lähtenyt oikein hyvin liikkeelle. Olemme olleet tyytyväisiä päiväkotiin ja hoitajiin ja he tuntuvat tykkäävän pojasta, mikä on myös meille tietenkin erittäin tärkeää. 

Olen itse vähän sairastellut, mutta nyt näyttää jo paremmalta. Pääsykoekirjojen kanssa pitää nyt tsempata jotta saa kurottua parin viikon lukutauon umpeen. Onneksi on hyvä motivaatio ;) Muutamia neuletöitä on myös valmistunut, kuten yhdet villatumput pojalle ja itselleni sormikkaat. Kuvat unohdin ottaa ja molemmat ovat käytössä jo, joten antaa dokumentoinnin olla. Virkatusta tuttinauhasta kirjoittelen huomenna.

Päiväkodin ulkopuolella meille kuuluu ihan hyvää. Aika kiireistä elämää, mutta toisaalta viikonloput, jotka vietämme aika rauhallisesti, tasapainottavat sitä. M:lle on kehittynyt Oma Tahto, josta kirjoittelen joskus myöhemmin lisää. Iltapäivät menevät kovin nopeasti ja usein M meinaakin väsähtää jo seitsemän aikoihin. 

Kotiin päästyään M on aina silminnähden riemuissaan nähdessään meidän kissat. Niistä on muodostunut pojalle tosi tärkeitä ja hän on oppinut jopa kutsumaan niitä naksauttamalla kieltään. Meiltä matkittu tapa, naksauttelen keiltäni kun laitan kissoilla ruuan. Kissojen kanssa leikkiminen ja niiden paijaaminen onkin ihan parasta.

Kunpa kevät tulisi pian!

Että sellainen päiväkodinaloitus

Maanantaina alkoi meidän pienen miehen päiväkotiura. Oltiin vähän helpoitettu aloitusta, kaksi ensimmäistä päivää isimies olisi M:n mukana päiväkodilla. Nämä ensimmäiset päivät mentiin myös vähän myöhemmin tarhaan, yhdeksän aikoihin, jotta M sai nukkua edes vähän lähemmäksi normaalia (nukkuu tavallisesti 8.30-9 saakka),

Nuo päivät sujuivat oikein mukavasti, M viihtyi paikkoja ja uusia leluja tutkiskellen ja muita lapsia ihmetellen. Tuttu ja turvallinen isi oli kuitenkin aina katseen päässä. Olivat ulkoilleet pitkään, jonka jälkeen ruoka oli maistunut paremmin kuin hyvin. Isimies totesikin että M syö huomattavasti isompia annoksia kotona kuin mitä tarhassa annetaan. Toki nyt on muutama viikko mennyt (hampaiden takia?) huonolla ruokahalulla.

Unille oli isimies nukuttanut ja sen jälkeen lähtenyt käymään kotosalla. Poika oli molempina päivinä herännyt kuulemma pirteänä eikä ollut moksiskaan ettei isiä näkynyt. Isimiehen saapuessa takaisin päiväkodille oli iloinen poika löytynyt leikkien keskeltä. 

Molempina ensimmäisinä päivinä M oli aika väsynyt iltaisella ja menikin aiemmin nukkumaan kuin yleensä. Ymmärrettävää, olihan puuhaa ollut vaikka minkälaista ja päiväunetkin nukuttu vieraassa paikassa.

Ensimmäisenä oikeana tarhapäivänä isimies herätti pojan jo vähän ennen seitsemää ja syötti ison aamupalan siltä varalta ettei päiväkodissa ruoka maistuisikaan. Tarhaan he menivät jo reilusti ennen kahdeksaa että isimieskin ehtisi töihin. Itse lähden aamuisin töihin jo 6.15 bussilla, joten suurimmaksi osaksi (isimiehen yövuoroja lukuunottamatta) isi vie pojan tarhaan ja äiti hakee. Poika oli lähtenyt kävelemään isin perään heippojen jälkeen, ei vielä itkien kuitenkaan, ja se oli viimeinen asia minkä isimies näki.

Soitin päiväkotiin puoliltapäivin ja kyselin miten oli mennyt. Puhelu oli pikainen, oli ilmeisesti vähän kiire. Kuulemma hieman oli itkuisa ollut aamupäivällä ja pihalle oli meinannut nukahtaa (!), joten olivat menneet hiukan aiemmin pojan kanssa sisään syömään, mutta ruoka ei ollut maistunut. Pientä unikäninää oli ollut ja juuri olivat menneet nukuttamaan poikaa. Eli kaikki ihan ok, ei huolta. Toki kyyneleet nousivat tämän herkkisäidin silmään puhelun jälkeen, mun pieni hymypoika.

Lähdin jo kahdelta töistä, jotta olisin kolmelta hakemassa poikaa. Jännitti, enhän ollut vielä kertaakaan edes käynyt päiväkodissa. Olimme siis käyneet tutustumassa päikkyyn joulukuussa, mutta silloin olivat olleet vielä väistötilassa, emmekä olleet tuolloin nähneet muita kuin päiväkodin johtajan.

Kun pääsin sisään, löysin M:n istumassa syöttötuolista pöydän äärestä, vieressään eräs hoitaja ja pieni, ehkä 3-4 vuotias tyttö. M oli aika apaattisen näköinen, hiljainen eikä aktiivinen ollenkaan. Kun moikkasin poikaa, vilkaisi hän minuun ja käänsi päänsä pois eikä enää katsonut uudestaan. Olin osannut varautua tähän, näin minulle oltiin monesta eri suusta kerrottu, että usein lapset protestoivat vanhemmilleen. Ovat vihaisia kun heidät on jätetty yksin koko päiväksi ja siten ignooraavat (tai itkevät tai tekevät muuta odottamatonta...). 

No juttelin siinä sitten hoitajan ja pk-johtajan kanssa M:n vieressä ja silittelin pojan selkää. Sain kuulla vähän tarkemmin päivän kulusta: unien jälkeen oli väläyttänyt ensimmäiset (ja viimeiset) hymyt, oli nukkunut hyvin ja herännyt pirteänä. Kun kysyin olivatko käyttäneet potalla, oli vastaus että ei, kun ei poika täällä vielä osaa pyytää potalle. Kysyin että ei varmaan sitten ollut kakkinutkaan, niin vastaus oli että oli kyllä kakkinut vaippaan. Vähän suututti siinä vaiheessa, tarkoitushan oli, että he veisivät poikaa säännöllisesti potalle (eikai M nyt vielä osaa pyytää, kun kotonakin pyynnön olemme oppineet vasta huomaamaan elkeistä) jotta voisi kakkia kun on mahdollisuus. Huoh. 

Keskustelun aikana poika otti ensimmäistä kertaa kontaktia minuun, tarjosi muutamaa palikkaa. Kun sitten kysyin lähdettäisiinkö kotiin, tuli poikaan eloa. Hän otti heti katsekontaktin, nyökytti ja alkoi vilkuttaa vieressään istuvalle hoitajalle ja tytölle. Kun sitten sain pojan syliin ja annoin pusun, sain pienen hymynkin <3

Pukeminen oli yhtä kaaosta, heti kun laskin pojan hetkeksikin maahan, alkoi kauhea huuto. Ethän äiti hylkää enää. Pukiessani pojan silmät lupsuivat ja hän nyyhkytti surkeasti. Vasta päästyämme raikkaaseen ulkoilmaan loppui itku. Täytyy myöntää että äidillä oli hieman hankaluuksia pitää sisällä omia kyyneleitä. 

Vaikka kaikki oli mennyt suhteessa hyvin näin ensimmäiseksi päiväksi, oli silti raskasta kuulla että poika oli hymyillyt vain kerran ja oli ollut itkuisa. Onhan se oma pieni lapseni, jonka kanssa vasta juuri vietimme kaikki päivät kahdestaan leikkien ja nauraen.

Kotiin päästyämme menimme heti potalle ja pääsin toteamaan että pojallahan on vatsa löysällä. Joten tarhatätien hyväksi pitää sanoa että oli varmaan tullut päivälläkin aika nopeasti ettei heillä ollut edes ollut todennäköisesti pitkää aikaa reagoida. Pitääkin muistaa sanoa tarhassa että vaikka tekisi vaippaan niin päästäisivät pojan vielä potalle sen jälkeen niin voisi jatkaa tutummassa paikassa jos on vielä sellainen olo... (En siis muista koska olisi viimeksi vaippoihin tehnyt kakit)

No, pottailun jälkeen laitoin pojalle ruokaa ja ensi kertaa aikoihin söi hän todella hyvällä ruokahalulla. Taisi olla vähän nälkä. Sitten rauhoituimme ja leikimme sylikkäin pitkän aikaa, kunnes menimme vielä ulkoilemaan (viemään koiraa ja tekemään lumitöitä) hetkeksi.

Kun pääsimme ulkoota sisään, oli poika yhtäkkiä ihan poikki. Itki lohduttomasti ja vain sylissä rauhoittui. Istuskelimme sitten sylikkäin pikkukakkosta katsellen, kunnes huomasin että pojan otsa kuumottaa ja silmät lupsuvat. Mittasin kuumeen, mutta vielä se oli normaalin rajoissa. Yritin pitää poikaa hereillä mutta jo puoli kuudelta alkoi se mennä aikamoiseksi työksi, poika oli ihan rättiväsynyt.

Menimme pesulle, pisulle (ja taas tuli kakit, vatsa ihan löysällä) ja kävimme pikasuihkussa (Virhe! En tajunnut silloin että kuume oli oikeasti rajussa nousussa). Suihkussa poika nuokkui ja meinasi nukahtaa lämpimän veden alle. Sitten pikaisesti yökkärit päälle ja iltasadulle. Luimme, tai poika torkkui, sen aikaa että kuumemittari ehti mitata lämmön (oli jo reilu 38 astetta). Siirsin pojan sänkyyn ja hän sammui samantien.

Aamulla M heräsi neljän aikaan ihan tulikuumana. Otimme hänet viereen, mittasin kuumeen, 40.1 astetta, juotimme vettä ja annoimme kuumelääkkeen. Opiskelupäivästä tulisi siis sairaspäivä. 

M nukkui pitkään ja aamulla kuume oli lääkkeen ansiosta selkeästi laskenut hieman, vaikkakin oli vielä ihan kuuma ja voimaton. Onneksi vesi maistui ja vähän aamupalakin. M vietti päivän lähinnä sylissäni tai nukkuen sohvalla. Kerran laitoin pinnasänkyyn unille, mutta heräsi pian kun ollut vieressä rauhoittelemassa. Koko päivän kuume sahasi 38 ja 40 asteen välillä.

Päivä kului kirjoja lueskellen, torkkuen ja muumeja katsellen. Iltapäivällä saimme seuraa mummusta ja pääsin viemään koiraa ja suihkuun sillä aikaa kun poika torkkui mummun sylissä. Annoin yötä vasten pojalle lääkkeen ja hän nukkui onneksi rauhaisasti, muutamaan alkuillan herätystä lukuunottamatta.

Olisipa tauti tälläsaraa ohi! Tänään isimies on toivottavasti-ei-niin-kuumeisen pojan kanssa kotona. Ensi viikolla jatkuu päiväkoti vasta tiistaina, joten nyt on hyvä aika parantua kuumetaudista.

Pitänee vielä kirjoitella uudestaan päivänkodin aloituksesta kun saamme sen kunnolla käyntiin. Nyt on vasta ensimmäinen kokonainen päivä takana, johon varmasti myös vaikutti alkava kuumetauti.


Mielenkiinnolla kuulisin miten muiden suunnilleen samanikäisten päiväkotitaival on alkanut?