Elämää kodin ja päiväkodin välillä

Elämä on ollut aika hektistä, joten en ole ehtinyt kovin blogia miettimään. Ajattelin nyt kuitenkin vähän kertoa mitä meille kuuluu.

Päiväkotitaipaleemme ei siis lähtenyt ihan odotetusti käyntiin M:n sairastuttua. Sen viikon lepäilimme ja poika selkeästi tarvitsi lepoa. Vasta maanantaina (sairastui siis keskiviikkona) alkoi poika pikkuhiljaa tuntua normaalivointiselta. Kuumetta ei ollut ollut enää perjantain jälkeen, mutta väsymystä sitäkin enemmän. Tiistaina koitti sitten uusi startti.

Nyt on kolmas normaali (=kolmipäiväinen) päiväkotiviikko menossa ja voin jo vähän paremmalla kokemuksella kertoa miten se päiväkoti oikeasti alkoi.

Viikot ovat kuluneet aika samalla teemalla. Ensimmäinen kolmesta päivästä on aina pikkaisen vaikeampi kun muut päivät. Poika on ehtinyt jo jollain tasolla unohtamaan päiväkodin neljänä välipäivänä. Toki näin kolmantena viikkona ensimmäinen päivä oli kuitenkin jo helpompi, joten alkaa  selkeästi tulla rutiinia hommaan.

M jää lähes poikkeuksetta aina itkemään kun hänet jätetään tarhaan. Yleensä isi vie, äiti hakee. Kuitenkin tänä maanantaina viedessäni poikaa tarhaan ensimmäistä kertaa yksin, oli aika yllättävää ettei lähtöni aiheuttanutkaan niin kauheaa itkua kun olin odottanut. Riisuttuani pojan ja mentyämme oleskelutilaan, alkoi poika heti leikkimään hymyillen ja jutellen, joten päätin siinä muutaman sanan hoitajan kanssa vaihdettuani lähteä. 

Sanoin pojalle heipat, jolloin hän alkoi itkeä, mutta hoitaja otti homman taitavasti käsiinsä ja vei pojan heti katsomaan jotain mielenkiintoista lelua. Kuuntelin eteisessä kenkiä laittaessani ääniä oleskeluhuoneesta eikä itkua enää kuulunut. Vau! 

Toki sitten taas seuraavana päivänä viedessäni poikaa tarhaan (mies työreissussa), itki hän vähän enemmän, mutta ei kuitenkaan hysteerisesti. Juttelimme aamun itkuista jossain vaiheessa päiväkodin johtajan (hän on siis myös yksi hoitajista) kanssa, ja hän sanoikin hyvin, että tämän ikäisenä ei tarvitse vielä odottaa että poika ei itkisi, eihän hän vielä täysin ymmärrä miksi hänet jätetään päiväkotiin. On ihan luonnollista että jättäminen tuntuu pahalta ja poika itkee. Ei kuitenkaan ole ikinä pitkään itkuinen ja sanoikin että olisivat meihin kyllä yhteydessä jos itkisi useampia tunteja tai jos mikään ei auttaisi. 

Hoitajat saivat vihdoin potan hankittua viime viikolla päiväkotiin (Jep, siellä ei sitten ollutkaan pottaa! Oli hävinnyt muutossa. Vähän järkytyin kun kuulin...) ja ovat käyttäneet nyt siinä säännöllisesti. Poika on viihtynyt ihan hyvin ja tehnyt pissoja satunnaisesti. Kakkaa ei ole sen ekan päivän jälkeen tarhassa tullut, mistä olen ihan tyytyväinen, koska vähän epäilyttää miten saisivat pojan kakkimaan pottaan (tai että ehtisivät hänet siihen laittaa). 

M on ollut kuulemma erittäin reipas. Ulkona viihtyy hyvin, jos hoitajat häntä jaksavat viihdyttää (heidän omien sanojensa mukaan, pitää kuulemma nähdä aika paljon vaivaa viihdyttämiseen, minkä uskon kyllä kun paksuissa talvivaatteissa ei ole helpoin liikkua eikä tumppujen kanssa saa nostettua leluja). Heillä on kuulemma leikkejä, joilla aktivoivat poikaa. M on myös nukkunut hyvin (1-2h pituisia unia) ja nukuttaminen käy ilmeisesti aika helposti. M on aika herkkäuninen, joten saattaa heräillä pariinkin kertaan, mutta kuitenkin nukahtaa nopeasti jos joku on vieressä heti laittamassa takaisin makuulle ja tutin suuhun. Herää unilta aina pirteänä ja hyväntuulisena.

Ruoka on maistunut ihan hyvin, suurimman osan ruuista syö kokonaan hyvällä ruokahalulla. Syö kuulemma käsin ja lusikalla, kuten myös syötettynä. Ilmeisesti aika paljon antavat pojan itse ruokailla, mistä olen tyytyväinen. Myös kotona on maistunut ihan hyvin ruoka, tai ainakin toinen päivän lämpimistä ruuista ja välipalat. 

Viime viikolla hoitajat kertoivat pojasta kuoriutuneen oikea papupata. Tällainen hän on kotonakin :) Selittää omia tarinoita pitkään ja hartaasti, osoittelee tavaroita ja asioita ja kertoo mitä mieltä niistä asioista on. Ilmeet on ihan mahtavia hänen jutellessaan, ihan kuin oikeasti ymmärtäisimme kaiken. Ihana pikku poika <3 Kun menin maanantaina hakemaan poikaa päiväkodista, alkoi hän heti kertomaan minulle juttujaan ja osoitteli kaiken näköisiä tavaroita, lappuja seinillä ja toi minulle erilaisia tavaroita käsiini. 

Välillä lapset ovat ulkona kun menen hakemaan päiväkodista, välillä sisällä. Yleensä jos ovat ulkona, alkaa poika olla siinä neljän pintaan jo vähän väsynyt, joten on usein tarhatätien sylissä. Eilen taas olivat sisällä ja poika oli leikkien hurmiossa kun menin hakemaan. Oli hauska seurailla pojan leikkejä kun hän ei ollut vielä huomannut minua. Siellä kahden vanhemman pojan välissä hän kaivoi lelulaatikkoja ja leikki omia leikkejään hyväntuulisena. Ihana muru! Hoitajat ovat kertoneet että isommat lapset taputtelevat M:a pään päälle ja ottavat leikkeihin mukaan. Pitävät näitä kahta pikkuista vähän kuin maskotteina. Suloista.

Kaiken kaikkiaan päiväkotielämä on lähtenyt oikein hyvin liikkeelle. Olemme olleet tyytyväisiä päiväkotiin ja hoitajiin ja he tuntuvat tykkäävän pojasta, mikä on myös meille tietenkin erittäin tärkeää. 

Olen itse vähän sairastellut, mutta nyt näyttää jo paremmalta. Pääsykoekirjojen kanssa pitää nyt tsempata jotta saa kurottua parin viikon lukutauon umpeen. Onneksi on hyvä motivaatio ;) Muutamia neuletöitä on myös valmistunut, kuten yhdet villatumput pojalle ja itselleni sormikkaat. Kuvat unohdin ottaa ja molemmat ovat käytössä jo, joten antaa dokumentoinnin olla. Virkatusta tuttinauhasta kirjoittelen huomenna.

Päiväkodin ulkopuolella meille kuuluu ihan hyvää. Aika kiireistä elämää, mutta toisaalta viikonloput, jotka vietämme aika rauhallisesti, tasapainottavat sitä. M:lle on kehittynyt Oma Tahto, josta kirjoittelen joskus myöhemmin lisää. Iltapäivät menevät kovin nopeasti ja usein M meinaakin väsähtää jo seitsemän aikoihin. 

Kotiin päästyään M on aina silminnähden riemuissaan nähdessään meidän kissat. Niistä on muodostunut pojalle tosi tärkeitä ja hän on oppinut jopa kutsumaan niitä naksauttamalla kieltään. Meiltä matkittu tapa, naksauttelen keiltäni kun laitan kissoilla ruuan. Kissojen kanssa leikkiminen ja niiden paijaaminen onkin ihan parasta.

Kunpa kevät tulisi pian!