Raskausviikko 22+0. "Se on vaarallista"

Tänään alkoi 23. raskausviikko. Tuntuu jännältä ettei enää ole mitään "odotettavaa" ennen äitiyslomalle jäämistä ja synnytystä. Ultrat on käyty ja neuvolakäynnit ovat niin rutiinia että ei niitä odota mitenkään erityisesti. Vaikka ihan siis tykkäänkin käydä neuvolassa.

Luin netistä seuraavan: "Synnytyksestä puhutaan silloin, kun raskaus on kestänyt vähintään 22 viikkoa tai sikiö painaa vähintään puoli kiloa. Sitä ennen kyseessä on keskenmeno." Vau.fi:n mukaan 24. raskausviikolla (eli 23+0) sikiö painaa n. 500 grammaa. Meidän vauva painoi rakenneultrassa viikko sitten 404 grammaa, eli viikon päästä hän painaisi oletetusti puoli kiloa. Nyt siis liikutaan niillä rajoilla, että kohta kyseessä olisi synnytys, ei keskenmeno. Ihania rajapyykkejä, vaikka todellakin toivotaan että nämä pysyvät vain teoreettisina...

Nyt arki pyörii pitkälti normi urillaan, töitä ja lapsiperhearkea. Kiireistä mutta palkitsevaa. Olen voinut oikein hyvin, tosin liitoskivut tulevat herkemmin kun aiemmin. Onneksi silti yleiselo on helppoa ja kivutonta. Harkkasuppareita on myös päivittäin. Ne ovat pahimmillaan aika ilkeän tuntuisia, kun vatsa kovettuu ja jomottelee. En kuitenkaan usko että niistä on mitään haittaa, vaikka toki ajattelin keskustella neuvolahoitajan kanssa asiasta. M:n raskaudessa oli myös vastaavia, vaikkakaan ei näin "kivuliaita".

Eilen kävimme uimassa koko perheen voimin. Tarkoituksena oli päästä ihan kunnolla uimaan matkaa, mutta syystä tai toisesta M veti raivarit joka kerta kun jäi keskenään isänsä kanssa lasten altaaseen. Joten lopputulemana uin vain 50m ja loppuajan leikimme kaikki yhdessä lastenaltaassa. Mutta oli kyllä ihanaa!

Kävimme toissapäivänä hauskan keskustelun esikoisen kanssa. M on nyt sisäistänyt että äidin masun sisällä on vauva ja selkeästi myös sen, että masua pitää varoa:

Minä: "Varo masua, muista että vauva on siellä"
M hymyillen: "Ollaan varovainen. Muuten vauva tulee pois. Se on vaarallista."

Poika oikein painotti viimeistä sanaa. Kerroin sitten että ei se vauva tule pois masusta ennen kesää, mutta vauvaa ja äitiä voi sattua jos ei olla varovaisia. Ihanasti hän tulee halaamaan masua ja antamaan pusun vauvalle <3 Jostain M on taas oppinut hurjasti näitä uusia sanoja, joita käyttää luontevasti puheessaan, kuten: vaarallista, maukasta, pelottavaa, hauskaa, herkullista jne.

M:stä on muuten tullut hyvin omatoiminen. Hän riisutuu itse ja pukeutuu osin itse, haluaa sammuttaa valot ja muutenkin tehdä kaiken itse. Tämä alkoi noin kuukausi sitten, sitä ennen hänellä ei ole ollut oikeastaan halua itsenäiseen pukeutumiseen vaan antoi meidän pukea hänet. Ihan mahtavaa, helpottaa myös arkea kivasti :)

EI HALUU!

Ei haluu, ei haluu, EI HALUU!! Kuulostaako tutulta? Meillä tästä on tullut arkipäivää. M on saavuttanut jo reilun 2 vuoden ja 4 kuukauden iän ja on selkeästi päässyt haluan/en halua-vaiheeseen. On tätä toki jatkunut jo useampi kuukausi. Tunteet tulevat erittäin vahvoina, niin ne positiiviset kuin negatiivisetkin. Se on rankkaa pienelle leikki-ikäiselle kun pitää kokea kaikki niin suurena. 

Meillä toistuu kotona usein tuo "ei haluu". Jos on jotain mitä poika ei todellakaan halua, vastaukseksi saa aina saman. Se usein toistetaan vielä moneen kertaan ja viimeinen kerta on lähes itkuhuutoa. Poika on tulinen ja itsepäinen, mutta leppyy nopeasti. Tulee molempiin vanhempiinsa.

Otetaan esimerkiksi vessassa käynti. Meidän ihanasta ja hyvin alkuun lähteneestä pottailutaipaleesta huolimatta, vessahommat ovat jämähtäneet. Isosti tähän luonnollisesti vaikuttaa ummetus, josta poika kärsi pitkään (thank god se on nyt helpottanut!). Kun pojalta kysyy onko vessahätä, on vastaus aina tuo sama "ei oo" tai "ei haluu", moneen kertaan toistettuna. Kuitenkin jos tilanne on niin sanotusti päällä, suostuu poika useimmiten tulemaan vessaan. Meillä on siis vaipat, mutta isommalla hädällä käydään pöntöllä, toki yleensä meidän aloitteestamme. (Todettakoon, että tämä on helpottamassa tällä hetkellä. Mm. eilen M pyysi itse päästä pissalle, vaikka olikin vaipat.)

lähde: google

Toinen "ei haluu"-tilanne on kun M suuttuu jostain. Sillon on ihan sama mitä ehdottaa, niin saa kaikkeen vastaukseksi saman. Ja jos hän on päättänyt että haluaa jotain tiettyä asiaa, niin kaikki muut ovat "ei haluuuuu"-kategoriaa. Koita siinä sitten pukea huutavalle pojalle toppahaalaria kun hän ei halua missään nimessä halua haalaria päällensä. Ei ole helppoa voin sanoa. Onneksi usein löytyy edes joku pieni asia mitä hän haluaisi tehdä toppahaalari päällä, jolloin saamme yhteisymmärryksen. (Tulisipa kesä jo!)

Onneksi kuitenkin hyvällä tuulella ollessaan, eli suurimman ajan, on poika iloinen ja aurinkoinen ja vastaa lähes kaikkeen "joooo, haluun!". 

Suuriin tunteisiin kuuluu myös pelko. Ensimmäisinä kertoina kun poika tuli säikähtäneenä syliini sanoen "M:a pelottaa", olin hämmentynyt. Mietin ensin oliko se vain jotain mitä oli keksinyt tarhasta tai lastenohjelmista, mutta tämä toistui. Useimmiten pojan pelon aiheena ovat koiramme (jotka ovat erittäin kilttejä, toki aktiivisia mutta eivät ole tehneet M:lle ikinä mitään), pimeys tai lastenohjelma. Tai joku asia, mitä hän ei osaa vielä pukea sanoiksi ja joutuu miettimään vähän aikaa mitä hän nyt pelkäsikään. Pelon tunne menee aina halilla pois (tai lastenohjelmien kohdalla vaihdamme tietenkin ohjelmaa tai laitamme television pois). 

Yksi suurien tunteiden kategoriaan menevä on myös suru. M on hyvin empaattinen ja tulee hyvin surulliseksi jos näkee muiden surevan, vaikka vain kirjasta. Tai jos hän ikävöi isäänsä. 

M myös rakastaa suuresti. Suukkoja ja haleja jaetaan kaikille. Välillä hän ei meinaa lopettaa pussaamista ollenkaan, vaan pitää päästä kiinni ja antaa joka puolelle pusuja. Aina kun lähdemme pois kylästä, annetaan halit ja vähintään lähetetään lentosuukot kaikille. Ihana M <3

Suureet tunteet ovat osa elämää, mutta varmasti niiden tasaannuttua on vähän helpompaa. Vaikkakaan noita positiivisia juttuja en vaihtaisi mistään hinnasta. 

Onneksi poika puhuu ja ymmärtää niin paljon, että voimme keskustella asioista. Puheen kehitys on todella hyvällä mallilla, hän puhuu jo erittäin pitkiä lauseita ja osaa kertoa mitä on tapahtunut tai tulee tapahtumaan. Juttelemme tarhan jälkeen mitä poika on tehnyt ja kenen kanssa leikkinyt. Hän tulee kertomaan pitkiäkin tarinoita näkemistään kaivureista tai traktoreista, tai viikko sitten tehdystä mökkireissusta. Tai siitä mitä hän oli leikkimässä. On hauskaa seurata pojan pään liikkeitä ja ihanaa että hän osaa jo kertoa mitä haluaa ja mitä ei ;)

Miten muiden samanikäisten kanssa? Tahdotaanko teilläkin paljon?