Näytetään tekstit, joissa on tunniste esikoinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esikoinen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Raskausviikko 34+0. Kolme viikkoa täysaikaisuuteen!

Tänään alkoi jo 35. raskausviikkoa ja vain kolme viikko siihen kun vauva on täysiaikainen! Tänään on myös vain 3 työpäivää jäljellä ja laskettuun aikaan on 42 päivää. Uskon kuitenkin vieläkin että vauva on luonamme jo noin 4-5 viikon päästä... Jännää! 



Vau.fi kertoo tästä raskausviikosta seuraavasti: "Vauva painaa nyt 2300g ja on 41cm pitkä. Tämän viikon alussa sikiö on 32 viikkoa vanha. Se ei enää kellu lapsivedessä vaan lepäilee kohdussa. Silmät avautuvat kun sikiö on hereillä ja sulkeutuvat kun se nukkuu. Vauvan silmien väri on tavallisesti sininen, riippumatta siitä, mikä tulee olemaan niiden lopullinen väri, koska silmien pigmentointi ei ole vielä valmis. Silmien värin kehittyminen vaatii, että silmä altistuu valolle. Vasta kun lapsi lähestyy toista ikävuottaan, on silmien väri yleensä kehittynyt lopulliseksi. Sormien kynnet ovat nyt niin pitkät, että sikiö voi raapia itseään."

Sain viikonloppuna flunssan, joten olin maanantain kotona lepäilemässä. Vieläkin on vähän flunssainen olo, mutta eiköhän tämä tästä helpota. Teen vielä varmaan yhden etäpäivän ainakin tällä viikolla, joten ei montaa päivää enää tarvitse toimistolle raahautua. Haikeaa, mutta on kyllä aikakin jäädä jo kotiin. Voin niin paljon paremmin kun voin lepäillä kotona osan päivää. 

Kävimme viime viikolla kahdestaan pojan kanssa Ikeassa, koska sain extempore idean että meille pitää ostaa eräs hylly. Ja minä tietenkin nyt-kaikki-heti-ihmisenä lähdin samantien toteuttamaan asiaa. Ensin revimme mieheni isän kanssa vanhan nojatuolin palasiksi (iso kiitos avusta!), jotta se saatiin kuljetettua kierrätykseen pois hyllyn edestä, minkä jälkeen suuntasimme pojan kanssa Ikeaan. M oli innoissaan kun pääsi syömään lihapullia, ja äiti taas kun sai uuden hyllynsä. 



En ollut vain tajunnut miten paljon tuo hylly painaisi. Sain vedettyä paketin hyllystä kärryyn yksin, mutta ei toivoakaan että olisin saanut sitä nostettua autoon... Mutta onneksi Ikeassa on autoolastauspalvelu (ja vielä ilmainen)! Ei muuta kuin kelloa soittamaan ja ystävällinen nuorimies tuli nostamaan painavaa laatikkoa autoomme. Äitini ja toinen siskoni tulivat vielä illalla meidän kautta, joten he auttoivat paketin meille kotiin ja mies pääsi sitä kasailemaan seuraavana aamuna. Alle 24h ja kaikki valmista, haha! Kiitos kaikille avusta!

Viikonloppuna ulkoilimme flunssasta huolimatta paljon. Vietimme M:n kanssa kahdestaan lähes koko sunnuntain, ja keksimme mitä mielikuvituksellisempia leikkejä läheisessä metsässä. On uskomatonta miten vilkas mielikuvitus on 2,5 vuotiaalla ja miten paljon tekemistä metsässä keksii! 


keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Raskausviikko 33+0. Toukokuun viimeinen

Eilen alkoi 34. raskausviikko. Tänään on jäljellä enää seitsemän kokonaista työpäivää. Laskettuun aikaan on vain 49 päivää ja 41 päivää siihen hetkeen, kun M syntyi aikanaan, eli 39+0. Vähiin käy ennen kun loppuu :)

Vau.fi:n sivuilla tästä raskausviikosta kerrotaan seuraavaa: "Vauva painaa 2100g ja on 39cm pitkä. Tämän viikon alussa sikiö on 31 viikkoa vanha. Sillä on nyt vähemmän tilaa kohdussa, eikä se pysty liikkumaan yhtä vapaasti kuin aikaisemmin. Kukaan ei tiedä, mitä sikiö ajattelee tai mistä se näkee unta. Mutta nyt sikiö kokee unen REM-vaiheen (Rapid Eye Movement), jonka yleisesti katsotaan olevan edellytys unien näkemiselle. Sikiön pupillit alkavat reagoida valoon."


Sovimme maanantaina työnantajani kanssa että tekisin aina välillä etäpäiviä näiden kahden viimeisen viikon ajan. Viime viikolla huomasin miten kipeä olin aina työpäivien jälkeen, varsinkin loppuviikosta kun takana oli monta työpäivää. Kipua tuottaa, niin hauskalta kuin se kuulostaakin, istuminen. Liitoskivut olivat ihan tuskaa ja jouduin lähes linkkaamaan iltaisin, hyvä että pääsin sohvalta ylös. Mietin jo sairauslomaa, mutta ajattelin että ehkä etätyöt olisikin parempi ratkaisu. Saan tehtyä töitä mutta valitsemassani asennossa ja käydä pitkälleen makaamaan välillä. Eilen tein etätöitä kuten huomennakin. Ensi viikolla myös ainakin yhden päivän. Helpottaa kyllä oloa!

Muuten ei ole sen kummempia kuulumisia. Unen laatu on ollut vähän huonompaa ja sitä kautta olen ollut entistä väsyneempi. Harjoitussupistukset ovat olleet harvassa, mikä on kiva, kun taas liitoskipuja on yhä enemmän. Mm. alamäet ja portaat (alaspäin) tekevät tosi kipeää. 

M:n kuulumisista sen verran, että pojasta on tullut oikea papupata! Ei ole hiljaista hetkeä meillä, kun poika kertoo juttujaan. Hän on koko ajan äänessä ja jutut ovat mitä mielikuvituksellisempia! Niitä on kyllä hauska kuunnella ja hänen kanssaan on ihana käydä oikeita keskusteluja. Hän on myös edelleen erittäin aktiivinen, huumorintajuinen ja sosiaalinen poika. Pahin uhmavaihe on (ehkä? kop kop) takanapäin. Ainakin pahimmat "minä itse" -jutut on menneet ohi. Toki tilalle on tullut paljon uusia juttuja ja vanhempien rajojen testailuja. 

M on alkanut nukkumaan vähän vähemmän kuin ennen, ilmeisesti unen tarve vähenee pikkuhiljaa tai sitten vain kesä ja valoisat aamut ovat tehneet tehtävänsä. Hän nimittäin herää 5.30-6 välillä lähes joka aamu, iltaisin nukahtaa viimeistään ysiltä ja päivisin nukkuu tunnin. Minua se ei (vielä) haittaa, sillä herään itsekin samoihin aikoihin. Isimies tosin tykkäisi nukkua "vähän" pidempään. Aloimme noin pari kuukautta sitten rajoittamaan pojan päikkäreitä tuntiin (myös tarhassa), jonka myötä M nukkuu nykyään koko yön putkeen. Miten ihanaa! Ainoa tuska on päikkäreiltä herättäminen, mikä on joka päivä yhtä haastavaa ja kurjaa. Poika nukkuisi varmaan 2-3 tuntia jos antaisi... Olisihan se ihana lepohetki itsellekin, mutta ei auta. Pitkät päikkärit näkyvät heti yössä. Mieluummin nukutaan yöllä kuin päivällä.

Mukavaa toukokuun viimeistä, huomenna onkin jo kesäkuu!

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Raskausviikko 22+0. "Se on vaarallista"

Tänään alkoi 23. raskausviikko. Tuntuu jännältä ettei enää ole mitään "odotettavaa" ennen äitiyslomalle jäämistä ja synnytystä. Ultrat on käyty ja neuvolakäynnit ovat niin rutiinia että ei niitä odota mitenkään erityisesti. Vaikka ihan siis tykkäänkin käydä neuvolassa.

Luin netistä seuraavan: "Synnytyksestä puhutaan silloin, kun raskaus on kestänyt vähintään 22 viikkoa tai sikiö painaa vähintään puoli kiloa. Sitä ennen kyseessä on keskenmeno." Vau.fi:n mukaan 24. raskausviikolla (eli 23+0) sikiö painaa n. 500 grammaa. Meidän vauva painoi rakenneultrassa viikko sitten 404 grammaa, eli viikon päästä hän painaisi oletetusti puoli kiloa. Nyt siis liikutaan niillä rajoilla, että kohta kyseessä olisi synnytys, ei keskenmeno. Ihania rajapyykkejä, vaikka todellakin toivotaan että nämä pysyvät vain teoreettisina...


Nyt arki pyörii pitkälti normi urillaan, töitä ja lapsiperhearkea. Kiireistä mutta palkitsevaa. Olen voinut oikein hyvin, tosin liitoskivut tulevat herkemmin kun aiemmin. Onneksi silti yleiselo on helppoa ja kivutonta. Harkkasuppareita on myös päivittäin. Ne ovat pahimmillaan aika ilkeän tuntuisia, kun vatsa kovettuu ja jomottelee. En kuitenkaan usko että niistä on mitään haittaa, vaikka toki ajattelin keskustella neuvolahoitajan kanssa asiasta. M:n raskaudessa oli myös vastaavia, vaikkakaan ei näin "kivuliaita".

Eilen kävimme uimassa koko perheen voimin. Tarkoituksena oli päästä ihan kunnolla uimaan matkaa, mutta syystä tai toisesta M veti raivarit joka kerta kun jäi keskenään isänsä kanssa lasten altaaseen. Joten lopputulemana uin vain 50m ja loppuajan leikimme kaikki yhdessä lastenaltaassa. Mutta oli kyllä ihanaa!



Kävimme toissapäivänä hauskan keskustelun esikoisen kanssa. M on nyt sisäistänyt että äidin masun sisällä on vauva ja selkeästi myös sen, että masua pitää varoa:
Minä: "Varo masua, muista että vauva on siellä"
M hymyillen: "Ollaan varovainen. Muuten vauva tulee pois. Se on vaarallista."
Poika oikein painotti viimeistä sanaa. Kerroin sitten että ei se vauva tule pois masusta ennen kesää, mutta vauvaa ja äitiä voi sattua jos ei olla varovaisia. Ihanasti hän tulee halaamaan masua ja antamaan pusun vauvalle <3 Jostain M on taas oppinut hurjasti näitä uusia sanoja, joita käyttää luontevasti puheessaan, kuten: vaarallista, maukasta, pelottavaa, hauskaa, herkullista jne.

M:stä on muuten tullut hyvin omatoiminen. Hän riisutuu itse ja pukeutuu osin itse, haluaa sammuttaa valot ja muutenkin tehdä kaiken itse. Tämä alkoi noin kuukausi sitten, sitä ennen hänellä ei ole ollut oikeastaan halua itsenäiseen pukeutumiseen vaan antoi meidän pukea hänet. Ihan mahtavaa, helpottaa myös arkea kivasti :)


lauantai 4. maaliskuuta 2017

EI HALUU!

Ei haluu, ei haluu, EI HALUU!! Kuulostaako tutulta? Meillä tästä on tullut arkipäivää. M on saavuttanut jo reilun 2 vuoden ja 4 kuukauden iän ja on selkeästi päässyt haluan/en halua-vaiheeseen. On tätä toki jatkunut jo useampi kuukausi. Tunteet tulevat erittäin vahvoina, niin ne positiiviset kuin negatiivisetkin. Se on rankkaa pienelle leikki-ikäiselle kun pitää kokea kaikki niin suurena. 

Meillä toistuu kotona usein tuo "ei haluu". Jos on jotain mitä poika ei todellakaan halua, vastaukseksi saa aina saman. Se usein toistetaan vielä moneen kertaan ja viimeinen kerta on lähes itkuhuutoa. Poika on tulinen ja itsepäinen, mutta leppyy nopeasti. Tulee molempiin vanhempiinsa.

Otetaan esimerkiksi vessassa käynti. Meidän ihanasta ja hyvin alkuun lähteneestä pottailutaipaleesta huolimatta, vessahommat ovat jämähtäneet. Isosti tähän luonnollisesti vaikuttaa ummetus, josta poika kärsi pitkään (thank god se on nyt helpottanut!). Kun pojalta kysyy onko vessahätä, on vastaus aina tuo sama "ei oo" tai "ei haluu", moneen kertaan toistettuna. Kuitenkin jos tilanne on niin sanotusti päällä, suostuu poika useimmiten tulemaan vessaan. Meillä on siis vaipat, mutta isommalla hädällä käydään pöntöllä, toki yleensä meidän aloitteestamme. (Todettakoon, että tämä on helpottamassa tällä hetkellä. Mm. eilen M pyysi itse päästä pissalle, vaikka olikin vaipat.)

lähde: google

Toinen "ei haluu"-tilanne on kun M suuttuu jostain. Sillon on ihan sama mitä ehdottaa, niin saa kaikkeen vastaukseksi saman. Ja jos hän on päättänyt että haluaa jotain tiettyä asiaa, niin kaikki muut ovat "ei haluuuuu"-kategoriaa. Koita siinä sitten pukea huutavalle pojalle toppahaalaria kun hän ei halua missään nimessä halua haalaria päällensä. Ei ole helppoa voin sanoa. Onneksi usein löytyy edes joku pieni asia mitä hän haluaisi tehdä toppahaalari päällä, jolloin saamme yhteisymmärryksen. (Tulisipa kesä jo!)

Onneksi kuitenkin hyvällä tuulella ollessaan, eli suurimman ajan, on poika iloinen ja aurinkoinen ja vastaa lähes kaikkeen "joooo, haluun!". 

Suuriin tunteisiin kuuluu myös pelko. Ensimmäisinä kertoina kun poika tuli säikähtäneenä syliini sanoen "M:a pelottaa", olin hämmentynyt. Mietin ensin oliko se vain jotain mitä oli keksinyt tarhasta tai lastenohjelmista, mutta tämä toistui. Useimmiten pojan pelon aiheena ovat koiramme (jotka ovat erittäin kilttejä, toki aktiivisia mutta eivät ole tehneet M:lle ikinä mitään), pimeys tai lastenohjelma. Tai joku asia, mitä hän ei osaa vielä pukea sanoiksi ja joutuu miettimään vähän aikaa mitä hän nyt pelkäsikään. Pelon tunne menee aina halilla pois (tai lastenohjelmien kohdalla vaihdamme tietenkin ohjelmaa tai laitamme television pois). 

Yksi suurien tunteiden kategoriaan menevä on myös suru. M on hyvin empaattinen ja tulee hyvin surulliseksi jos näkee muiden surevan, vaikka vain kirjasta. Tai jos hän ikävöi isäänsä. 

M myös rakastaa suuresti. Suukkoja ja haleja jaetaan kaikille. Välillä hän ei meinaa lopettaa pussaamista ollenkaan, vaan pitää päästä kiinni ja antaa joka puolelle pusuja. Aina kun lähdemme pois kylästä, annetaan halit ja vähintään lähetetään lentosuukot kaikille. Ihana M <3

Suureet tunteet ovat osa elämää, mutta varmasti niiden tasaannuttua on vähän helpompaa. Vaikkakaan noita positiivisia juttuja en vaihtaisi mistään hinnasta. 

Onneksi poika puhuu ja ymmärtää niin paljon, että voimme keskustella asioista. Puheen kehitys on todella hyvällä mallilla, hän puhuu jo erittäin pitkiä lauseita ja osaa kertoa mitä on tapahtunut tai tulee tapahtumaan. Juttelemme tarhan jälkeen mitä poika on tehnyt ja kenen kanssa leikkinyt. Hän tulee kertomaan pitkiäkin tarinoita näkemistään kaivureista tai traktoreista, tai viikko sitten tehdystä mökkireissusta. Tai siitä mitä hän oli leikkimässä. On hauskaa seurata pojan pään liikkeitä ja ihanaa että hän osaa jo kertoa mitä haluaa ja mitä ei ;)

Miten muiden samanikäisten kanssa? Tahdotaanko teilläkin paljon?