Pikkuveljen synnytyskertomus

HUOM! Synnytyskertomus on hyvin yksityiskohtainen, joten ei herkemmille. Haluan kuitenkin kirjoittaa tämän täydelliseksi kertomukseksi omaan muistiin.

Aloitetaan synnytyskertomus synnytystä edeltävistä päivistä. 

rv 38+3. Perjantai 7.7.2017

Illalla mentyäni nukkumaan heräsin yhtäkkiä suhteellisen napakkaan supistukseen. Soitin miehen kotiin mahdollista lähtöä varten. Tunnin aikana supisteli yhteensä neljä kertaa, jonka jälkeen supistukset alkoivat hiipua. Yhteensä kolmisen tuntia tuli jonkin näköisiä supistuksia, ennen kun ne laantuivat ja nukahdinkin yhden jälkeen yöllä.

rv 38+4 Lauantai 8.7.2017

Heräsin ihan normaaliin olotilaan, eikä koko päivänä supistellut ollenkaan. Kävin pitkällä lenkilläkin illalla koiran kanssa, mutta ei ollut vaikutusta. 

rv 38+5 Sunnuntai 9.7.2017

Nukuin la-su yön todella sikeästi ilman sen kummempia ennakko-oireita. Ulkoilimme koko aamupäivän miehen ja M:n kanssa, nukuin päiväunet ja iltapäivän hengailin kotosalla yksin kun mies ja M lähtivät viettämään isä-poika-aikaa. Olo oli ihan normaali, mutta aloin olla jo tosi kärsimätön. M oli syntynyt rv39+0, joten odotukset olivat suuret että pikkukakkonen syntyisi jo ennen tuota päivää. Illalla juttelimme miehen kanssa ja suunnittelimme lähiviikkojen ohjelmaa siltä varalta että vauva olisi vatsassa vielä pitkään. Päätimme mm. että lähdemme Puuhamaahan seuraavalla viikolla ja maanantaina menisimme viettämään rantapäivää. 

rv38+6 Maanantai 10.7.2017 SYNTYMÄPÄIVÄ

Nukuin taas sikeästi koko yön. Viiden aikoihin M tuli huoneeseemme ja mies meni hänen viereensä loppuyöksi nukkumaan. Havahduin tähän, mutta jatkoin uniani. 

noin klo 6.40 

Herään ja huomaan että on kova pissahätä. Mies ja M nukkuvat vielä pojan huoneessa. Nousen ylös ja tunnen miten jotain holahtaa housuihin. Määrä on kuitenkin pieni, joten pinkaisen vain vessaan. Ajattelin että siinä meni pidätyskyky, mutta päästyäni vessaan huomaan että neste onkin jotain ihan muuta. Laitan siteen ja nestettä tulee vielä vähän lisää. 

klo 6.44

Soitan synnärille ensimmäisen kerran. Synnäriltä sanotaan että neste voi olla joko lapsivettä tai limatulppa. Saan ohjeet tulla näytille ennen kuutta, jos sitä ennen ei ala tapahtumaan. Mies soittaa vanhemmilleen, että varautuvat esikoisen hakua varten, jos tuleekin kohta lähtö.

klo 7-7.30
Teemme normaalit aamupuuhat, juon kahvia ja syön aamupalaa. Olo on ihan normaali, vaikka toivonkin kovasti että kohta menisivät lapsivedet. Syödessäni aamupalaa alkaa vatsalla tuntua jotain, ei kuitenkaan vielä mitään selkeää supistusta.

Vielä ei  supistellut...

klo 7.36 
Syön yhä aamupalaa ja tunnen ensimmäisen kunnon supistuksen. Tuntuu epämukavalle ja on pakko nousta pöydästä hetkeksi. Mies soittaa vanhemmilleen että nyt olisi hyvä aika lähteä, jos alkaakin tapahtua ripeämmin. Alamme pakkailemaan M:n tavaroita ja laittamaan kaikkea valmiiksi lähtöä varten. 9min päästä tulee seuraava supistus. Tämän jälkeen välit alkavat tihentyä, 7min, 4min, 5min, 2min, 2min, 1min, 4min. En voi olla paikallaan supistuksen tullessa, lämmitän kaurapakkausta joka auttaa vähän.

klo 8.20
Soitan synnärille. Samaa aikaa miehen äiti tulee ja ottaa pojan mukaansa. Juuri ajoissa ennen kun oikeasti kipeämmät supparit alkavat. Saan ohjeeksi odotella vielä hetken kotona, että supituksia tulisi vielä säännöllisemmin. En ehkä osannut ihan ilmaista tarpeeksi hyvin kuinka usein suppareita tulee ja kuinka napakoita ne jo olivat.

Supistusten välissä nappaan vielä viimeisen mahakuvan.

klo 8.46
Soitan synnärille uudestaan ja ilmoitan että lähdemme. Edellisen puhelun jälkeen supistuksia on tullut 1-3 min välein ja olen jo tosi kipeä.

klo 8.52 
Lähdemme ajamaan kohti synnäriä. Supistukset ovat tosi rajuja, mies pitelee turvavöitä niin etteivät ne koske vatsaani supistuksen tullessa. Matkalla tulee nelisen supistusta 3-4min välein.

Lähdössä pihasta.

klo 9.10
Mies ajaa synnärin oven eteen ja saattaa minut tiskille, minkä jälkeen lähtee viemään autoa pois. Tiskillä tulee taas supistus, jonka jälkeen saan rannekkeen ja minut pyydetään odottamaan aulaan. Menen istumaan penkille mutta supistuksen tullessa on pakko mennä nojailemaan ikkunaan. Aulassa on toinenkin pariskunta ja toivon kovasti että mies tulisi pian takaisin.

Synnärin aulassa odottamassa.

noin klo 9.20
Pääsemme tarkastushuoneeseen, missä otetaan vauvalta käyrää. Supistukset tulevat todella rajuina 1-2min välein. Tähän asti kellotimme niitä. Hoitaja pyytää minua makaamaan kyljellään jotta saamme vauvasta käyrää. Hän tekee myös sisätutkimuksen, joka tekee todella kipeää. Olen 4cm auki. Minulla katoaa ajantaju kokonaan. Tuntuu että olemme tutkimushuoneessa ikuisuuden. Mies pitelee anturia paikallaan kun kiemurtelen tuskissani. Pyydän pariin otteeseen kätilöltä että valmistelisi puudutteen / pyytäisi anestesialääkäriä, niin että kun pääsemme synnytyssaliin, voisin saada sen heti. Kätilö on erittäin tyly ja sanoo vain että ennen kun tiedämme että vauvalla on kaikki hyvin, ei voida tehdä mitään. Tietenkin se on tärkeintä, kätilön asenne ja tapa ilmaista asiansa vain laittaa harmittamaan.

noin klo 9.45-10
En osaa tarkalleen sanoa monelta pääsimme synnytyssaliin, mutta mukava vanhempi kätilö vie meidät sinne. Minulle laitetaan tippa ja vatsalleni anturi mittaamaan vauvan sykettä. Supistukset ovat niin rajuja, ettei sitä voi edes kuvata. Muistikuvat ovat tämän takia hyvin hataria seuraavista hetkistä, mutta muistan miten valuin hiestä enkä sietänyt kosketusta ollenkaan. Olin kontallani lattialla ja tärisin supistusten välin. Jossain vaiheessa kätilö antaa kokeiltavaksi ilokaasua, mutta en huomaa vielä siitä olevan apua.

noin klo 10.10
Anestesialääkäri on saapunut paikalle ja seuraavan supistusvälin tullessa he valmistelevat minulle puudutteen. Anestesialääkäri meinaa alkaa selittämään puudutteen laittamisesta, mutta sanon jotain "joo joo joo, ihan sama laita vaan". Hoputin heitä koko valmistelun ajan että saisivat puudutteen laitettua ennen kuin seuraava supistus tulisi. Hengitin pelkkää ilokaasua puudutteen laiton ajan, se hieman auttoi.
Puudutteen laittaminen ei sattunut ollenkaan, tunsin vain pienen pistoksen selässä, minkä jälkeen alkoi välittömästi helpottamaan. Puudutteen laittamisen aikana tuli ensimmäisen kerran paineen tunne. Vielä seuraavat kaksi supistusta olivat napakoita, sitten alkoi helpottamaan. Ilokaasun hengittäminen huippasi ja taisinkin sanoa jotain että pyörryn ihan juuri...
Tämän jälkeen pääsin hetkeksi kyljelleni lepäämään ja pystyin ensimmäistä kertaa avaamaan silmät ja vastaamaan kysymyksiin. Olin saanut spinaalin. Synnytyskertomuksessa lukee "Kiireellinen spinaalipuudutus synnytyskivun lievitystä varten". Anestesialääkäri sanoi että supistukseni olivat äärimmäisen rajuja.

klo 10.20
Heti puudutteen laiton jälkeen lapsivedet menevät. Kätilö tekee sisätutkimuksen, olen 9cm auki. Aukesin siis alle tunnissa lähes kokonaan. Rajut supistukset siis todellakin tekivät tehtävänsä. Käy mielessä että onneksi lähdimme ajoissa...
Nyt saan lepäillä rauhassa. Supistukset tunnen vain paineen tunteena, tunnistan tunteen lieväksi ponnistamisen tarpeeksi. Juttelemme miehen kanssa ja mietimme kauan vielä menee että meillä on pieni sylissämme. Arvuuttelemme kellonaikoja. Kätilö käy välillä kysymässä vointia, mutta muuten vain  lepään ja kerään voimia.

noin 11.10
Kyljellään ollessani supistukset alkavat taas tuntua epämiellyttäviltä ja napakoilta, joten siirryn jakkaralle. Siinä supistukset laantuvat ja saan paremmin lepäiltyä. Testailen vähän hellästi ponnistamista supistusten aikana. Käyn vielä pedillä hetken voimistuttamassa supistuksia, minkä jälkeen siirryn takaisin jakkaralle. Aina supistusten tullessa annan paineentunteen viedä vauvaa alemmas. Olen hyvin kivuton ja hyvävointinen. Kätilö sanoo jo tuntevansa vauvan pään hyvin kädellään. Vauva voi hyvin eikä kätilön mukaan ole vielä tajunnut olevansa syntymässä kohta.

klo 11.37
Synnytyskertomukseen on merkattu tämä aika ponnistusvaiheen alkamiseksi. Käytännössä kuitenkin supistukset voimistuivat pikkuhiljaa, ei kuitenkaan kovin kivuliaiksi. Kätilö pyytää minua seuraavan supistuksen aikana ottamaan vähän ilokaasua, minkä jälkeen ponnistamaan voimakkaasti. Teen kuten pyydetty, mutta ei tarvitse kuin vähän ponnistaa kun tunnen miten vauva lähtee syntymään. Kätilö sanoo että työntäisin sitten  vain  vähän, mutta lopetan kokonaan ponnistamisen ja vauvan pää ikään kuin valahtaa ulos. Työnnän sitten aavistuksen ja tunnen miten loppuvartalo liuskahtaa ulos.

klo 11.42 
Rakas lapsemme syntyy! Saan vauvan suoraan syliin ja siirrymme sängylle napanuoran leikkausta varten. Ylpeä kahden lapsen isä leikkaa napanuoran ja jälkeiset syntyvät pian napanuorasta vetämällä täydellisinä. Saan pari kosmeettista tikkiä.

Heti syntymänsä jälkeen rinnalla <3

Pikkuveli N:n apgar-pisteet olivat täydet 10. Hänen mittansa olivat 3125g, 47cm ja py 34,5cm. Pikkuinen alkaa noin tunnin ikäisenä imeä erinomaisella imuotteella. <3

Synnytyskertomukseeni on merkattu säännöllisten supistusten alkamisajaksi klo 7:00, vaikka todellisuudessa ne alkoivat 7:36. Todellisuudessa synnytys siis kesti 4h 6min. Sairaalassa olimme 2,5h ennen lapsen syntymää. Kokonaisuudessaan synnytyksestä jäi todella positiivinen kuva, sen äärimmäisen rajusta luonteesta huolimatta. Kätilö sanoi lähtiessämme, että jos joskus vielä tulen raskaaksi, voi synnytys olla äärimmäisen raju ja nopea. Ponnistusvaihe oli todella miellyttävä kokemus, niin helppo ja kivuton se oli kun vertaa M:n synnytykseen. Olin myös tosi onnellinen että N päätti saapua maailmaan päivällä, niin olin itsekin todella virkeä. Synnytys oli kaikin puolin kymppi!

Raskausviikko 22+0. "Se on vaarallista"

Tänään alkoi 23. raskausviikko. Tuntuu jännältä ettei enää ole mitään "odotettavaa" ennen äitiyslomalle jäämistä ja synnytystä. Ultrat on käyty ja neuvolakäynnit ovat niin rutiinia että ei niitä odota mitenkään erityisesti. Vaikka ihan siis tykkäänkin käydä neuvolassa.

Luin netistä seuraavan: "Synnytyksestä puhutaan silloin, kun raskaus on kestänyt vähintään 22 viikkoa tai sikiö painaa vähintään puoli kiloa. Sitä ennen kyseessä on keskenmeno." Vau.fi:n mukaan 24. raskausviikolla (eli 23+0) sikiö painaa n. 500 grammaa. Meidän vauva painoi rakenneultrassa viikko sitten 404 grammaa, eli viikon päästä hän painaisi oletetusti puoli kiloa. Nyt siis liikutaan niillä rajoilla, että kohta kyseessä olisi synnytys, ei keskenmeno. Ihania rajapyykkejä, vaikka todellakin toivotaan että nämä pysyvät vain teoreettisina...

Nyt arki pyörii pitkälti normi urillaan, töitä ja lapsiperhearkea. Kiireistä mutta palkitsevaa. Olen voinut oikein hyvin, tosin liitoskivut tulevat herkemmin kun aiemmin. Onneksi silti yleiselo on helppoa ja kivutonta. Harkkasuppareita on myös päivittäin. Ne ovat pahimmillaan aika ilkeän tuntuisia, kun vatsa kovettuu ja jomottelee. En kuitenkaan usko että niistä on mitään haittaa, vaikka toki ajattelin keskustella neuvolahoitajan kanssa asiasta. M:n raskaudessa oli myös vastaavia, vaikkakaan ei näin "kivuliaita".

Eilen kävimme uimassa koko perheen voimin. Tarkoituksena oli päästä ihan kunnolla uimaan matkaa, mutta syystä tai toisesta M veti raivarit joka kerta kun jäi keskenään isänsä kanssa lasten altaaseen. Joten lopputulemana uin vain 50m ja loppuajan leikimme kaikki yhdessä lastenaltaassa. Mutta oli kyllä ihanaa!

Kävimme toissapäivänä hauskan keskustelun esikoisen kanssa. M on nyt sisäistänyt että äidin masun sisällä on vauva ja selkeästi myös sen, että masua pitää varoa:

Minä: "Varo masua, muista että vauva on siellä"
M hymyillen: "Ollaan varovainen. Muuten vauva tulee pois. Se on vaarallista."

Poika oikein painotti viimeistä sanaa. Kerroin sitten että ei se vauva tule pois masusta ennen kesää, mutta vauvaa ja äitiä voi sattua jos ei olla varovaisia. Ihanasti hän tulee halaamaan masua ja antamaan pusun vauvalle <3 Jostain M on taas oppinut hurjasti näitä uusia sanoja, joita käyttää luontevasti puheessaan, kuten: vaarallista, maukasta, pelottavaa, hauskaa, herkullista jne.

M:stä on muuten tullut hyvin omatoiminen. Hän riisutuu itse ja pukeutuu osin itse, haluaa sammuttaa valot ja muutenkin tehdä kaiken itse. Tämä alkoi noin kuukausi sitten, sitä ennen hänellä ei ole ollut oikeastaan halua itsenäiseen pukeutumiseen vaan antoi meidän pukea hänet. Ihan mahtavaa, helpottaa myös arkea kivasti :)

Raskausviikko 19+0. Ihana keskiraskaus

Viikko puoliväliin! Tai jos lapsemme syntyisi jo 38+0, niin nyt olisi oikea puoliväli. Sanoinko jo että aika menee nopeasti? Ainoa mihin tuntuu että aika matelee, on tuleva rakenneultramme. Vielä kaksi pitkää viikkoa sitä odotellen.

Vau.fi osaa kertoa että vauvamme painaa noin 250grammaa ja on reilu 20cm pitkä. Sen ihon alle kertyy jo rasvakerrosta ja untuvakarvoitus peittää lähes koko kehon. Hän on greipin kokoinen <3

Raskaus on hyvin helpossa vaiheessa. Vähän väliä tulee toki harkkasupistuksia (vatsa kovettuu epämiellyttävästi) ja liitoskivut vaivaavat jos on liian aktiivinen päivä, vähenemissä määrin toki mielestäni. Muuten olen hyvinkin oireeton ja väsymys on lähes selätetty. Toki vieläkään en jaksa valvoa pojan nukkumaanmenon jälkeen, mutta tähän vaikuttanee se että herään aamuisin niin aikaisin. Ihana keskiraskaus! Vaikka en voikaan sanoa "energinen keskiraskaus", niin ihana se on silti kun vertaa alkuun ja todennäköisesti myös loppuun.

Pitikin vielä mainita, kirjoitin viikko sitten että olin käynyt ottamassa kokeet tulehduksen poissulkemiseksi ja että minulle soitettaisiin jos jokin hälyttäisi. No, sain sitten puhelun viime torstaina, tulehdushan se. Ei mitään oireita, paitsikin juuri sitä vatsan satunnaista kipuilua, minkä oletin johtuvan supistuksista. Eli viikon antibiootti päälle. Hyvä että tarkastettiin ja hyvä että toin asian ilmi!

Eipä täällä oikeastaan mitään uutta. Tänään pääsen rentoutumaan osteopatiaan (suosittelen kaikille raskaanaoleville, ja tietty muillekin!) ja torstaina käytän joululahjaksi saamani lahjakortin ja menen hemmotteluhoitoon, eli kasvohoitoon ja jalkahierontaan. Luksusta!

Pitikin laittaa vielä nämä kuvat. Emme juurikaan hanki merkkivaatteita (varsinkaan uusia), mutta joku näissä Gugguun pipoissa vain iskee. Varsinkin nuo tupsupipot, ne on vain niin söpöjä. Onneksi myös niiden jälleenmyyntiarvo on hyvä, varsinkin vauvan kokojen (jotka eivät likaannu kuten isompien lasten). 

Ostin vauvalle valkoisen puuvillaisen tupsupipon kokoa XS, eli menee kesän kylmille keleille ja ehkä alkusyksyynkin (kuvassa näyttää huomattavasti isommalle kuin oikeasti on). M:lle ostin puolestaan myös valkoisen puuvillapipon, tupsuttomana koossa L. Menee kivasti keväällä ja alkusyksyllä. Tarkoituksena oli hankkia vaaleansininen, mutta ne olivat jo loppu silloin kun pääsin sisään verkkokauppaan. Onneksi valkoinen menee kaiken kanssa :)

Mukavaa viikonjatkoa!

Miksi minua jännittää synnytys?

Lokakuu 2014. Ensimmäinen synnytys. Perjantai-iltana kello 23:55 lapsivedet menevät yllättäen. Olin ehtinyt mennä nukkumaan 15 minuuttia aiemmin. Supistukset alkavat heti ja 1,5 tunnin päästä kiidämme jo kohti synnytyssairaalaa, olen todella tuskissani. Synnärillä saan kolmelta aamuyöllä epiduraalin ja toisen annoksen muutaman tunnin päästä. Seitsemältä alkaa ponnistusvaihe ja pian rakas lapsemme on syntynyt. 

Synnytys oli luonnollinen, nopea, helppo (jälkikäteen ajateltuna), kaikki meni putkeen ja lapsi oli terve. Kotiuduimme nopeasti ja imetys lähti heti sujumaan.

Miksi minua siis jännittää tuleva synnytys?

Haluan käyttää sanaa jännittää, sillä minua ei pelota. Jännittää vain, miten kaikki sujuu. Ensimmäinen synnytys meni kuin oppikirjan mukaan, mutta se oli ensisynnyttäjälle nopea. Kokonaiskesto oli vain 7,5 tuntia. Ehdimme sairaalaan, vaikka siinä vaiheessa olinkin jo niin kipeä etten paljoa muista ajasta ennen epiduraalia. Ponnistusvaihe meni nopeasti ja sain vain muutaman pienen repeämän.

Jännitykseni koskee synnytyksen kestoa. Keskustelimme asiasta neuvolatädin kanssa ja hän varmisti epäilyni: usein toinen lapsi tulee nopeammin kun ensimmäinen. Näin olin myös lueskellut netistä, suurimmalla osalla toinen lapsi on tullut reippaastikin nopeammin kun ensimmäinen. Kroppa tietää jo miten toimia. Monilla synnytysaika on jopa puolittunut toisen kohdalla.

Jos minulla synnytysaika puolittuu, on toisen synnytyksen kesto vähän alle neljä tuntia. Se on jo todella vähän. Tietenkin tiedän, että kaikki voi mennä ihan erilailla ja synnytys voi kestää pidempään tai yhtä pitkään kuin viimeksi. Tai voin joutua sektioon. Minulla on kuitenkin sellainen tunne, että tämä tulee nopeasti. Se kuinka nopeasti, selviää vain odottamalla.

Mutta silti, jännittää. Mitä jos synnytys lähteekin käyntiin nopeasti, mitä jos emme ehdikään sairaalaan, mitä jos olenkin yksin M:n kanssa miehen ollessa yötöissä, mitä jos emme saakaan hoitajaa tarpeeksi nopeasti, mitä jos synnytänkin autoon, mitä jos, mitä jos.

Käyrillä kaksi päivää ennen esikoisen syntymää.

Minua ei silti pelota. Enemmän pelottaisi ajatus sektiosta, jota toivottavasti en joudu koskaan kokemaan. Mutta silti jännittää. Haluan miettiä kaikki käytännön asiat valmiiksi ennen H-hetkeä (jonka luulisin koittavan 1-2 viikkoa ennen laskettua aikaa, eli heinäkuun alusssa). Heinäkuussa monet ovat myös mökillä, joten hoitajan saaminen viiden minuutin varoajalla voi olla haastavaa. Ja kuten tuolla aiemmin jo mainitsin, mieheni saattaa myös olla töissä kun synnytys alkaa. Hän kyllä anoo lomaa heinäkuun alusta, toivotaan että se hänelle suodaan.

Näistä keskustelimme pitkään neuvolatädin kanssa ja hän sanoi että voisi laittaa minulle lähetteen synnärille, 2-3 viikkoa ennen laskettua aikaa. Ilmeisesti siellä tarkistettaisiin vauvan tilanne, onko laskeutunut, miten päin on jne. Saisin myös hetken jutella tulevasta synnytyksestä kätilön kanssa.

En oikeastaan stressaa asiasta, mutta huomaan ajattelevani paljon tulevaa synnytystä. Viime kokemus oli ihan mahtava ja olen todellakin valmis synnyttämään uudestaan, mutta silti synnytykseen liittyvät aiheet mietityttävät. Ehkä se on luonnollistakin. Viimeksi luin paljon synnytyksestä ja erilaisia synnytystarinoita, minkä koin hyväksi ideaksi synnytykseen valmistautumiseen. Omalla kohdallani tieto ei todellakaan lisää tuskaa, päinvastoin. Nyt en ole juurikaan lukenut, lähinnä muistellut omaa synnytystäni.

Palailen asiaan myöhemmin, kun laskettu aika lähenee. Mutta olisi kiva kuulla teiltä, miten muiden toiset (ja kolmannet jne) synnytykset ovat sujuneet?

Raskausviikko 16+0

Tänään alkoi 17. raskausviikko. Raskaussovellukseni mukaan vauva on nyt avokadon kokoinen, painaa 135g ja on noin 15cm pitkä. Yllättävän lujia liikkeitä tunnen päivittäin, ei tosiaan mitään kuplimista. M:n raskaudessa tunsin muistaakseni vasta reilusti yli puolivälissä vastaavia potkuja. Liitoskipuja on alkanut esiintyä (alaselkä, nivuset), mutta eivät ole vielä mitenkään kestämättömiä. Ilmeisesti kroppa vain on tottumassa raskauteen nopeammin.

Mahakin on kasvanut paljon ja turvotus sen sijaan vähentynyt. Sen puolesta siis maha näyttänee pysyneen samankokoisena, mutta itse huomaan että se on kovettunut ja muoto muuttunut. Tässä aamumahakuva eiliseltä:

Tässä vertailun vuoksi M:n raskaudesta kuva rv16+0:

Vieläkään en ole saanut otettua kuin yhden "oikean" vatsakuvan, mutta en jaksa ottaa stressiä siitä. Ehkä saan otettua vaikka neljä koko raskauden aikana, sekin olisi ihan hyvä jo. On muuten aika hauskaa millaisia tekosyitä sitä itselleen keksii kun ei jaksa mennä ottamaan kuvaa viikon vaihtuessa... Milloin sitä on liian pimeää (oikeasti kyllä on!), milloin väsyttää ja milloin on liian kiire. Heh.

Viikonlopun vietimme neljän seinän sisällä. Esikoinen alkoi tuntua lämpöiseltä lauantaina päiväunien jälkeen ja illalla kuumelukemat lähentelivätkin jo 40 astetta. Sunnuntaina kuume oli tipotiessään, mutta lepäilimme silti kotona. Vinkiksi itselle, jos kaksivee on jo kuumeeton, ei kannata antaa hänen nukkua kolmen tunnin päikkäreitä... Yöllä sitten valvoimme kaikki kun uni ei riittänytkään. 

Täytyy kyllä koputtaa puuta, on nimittäin aivan uskomatonta että M on sairastanut niin vähän. Ennen tätä kertaa, hän sairasti viimeksi tasan vuosi sitten helmikuun alussa, kun aloitti tarhan. Silloinkin nosti kovan kuumeen ilman muita oireita, joka meni ohi 1,5 päivässä. Ei yhtään vatsatautia, korvatulehdusta tai räkätautia. Toki ensimmäisenä elinvuotenaan hän oli kerran tai kaksi kuumeessa ja muutaman kerran pidemmässä nuhassa. Ikäänkuin tarhan aloitus olisi vain vahvistanut vastustuskykyä. 

No, turha kai iloita liiaksi. Olen kuullut liiankin monta tarinaa siitä miten taudit jylläävät monilapsisessa perheessa. Nautitaan kuitenkin nyt vielä tästä terveenäpysymisestä kun voidaan.

Lähden taas työmatkalle torstaina. Ihan kiva, mutta jotenkin on vielä palautuminen viime reissusta kesken ja olisin vain kaivannut kotona oleilua. Positiivista on kuitenkin että saan nukkua pari yötä hiljaisuudessa, hotellin rauhassa.

Mukavaa tammikuun viimeistä päivää kaikille! 

Raskausviikko 14+0. Kipuja jo nyt?

Tänään alkoi 15. raskausviikko ja takana on jo kaksi viikkoa toista kolmannesta. Toiselle kolmannekselle pääsy oli helpotus, koska keskenmenon riski pieneni huomattavasti.

Otin myös ensimmäisen mahakuvan 12+4. Kun vertaa kuvaa M:n raskauden samaan vaiheeseen, huomaa eron hyvin:

Tämä raskaus (7.1.2017):

M:n raskaus (16.4.2014):

Vatsassa on toki paljon turvotusta, mutta koko vastaa noin 19. viikon kuvaa M:n raskaudessa. Nyt maha on kyllä jo pinkeä, että sitä ei tosiaankaan voi vetää sisään. Tosin aamuisin se on silti pienempi kuin iltapäivisin. Toisaalta on ihan hauskaa että maha näkyy jo niin hyvin, ettei ole epäilystä onko se raskausmaha vai ei.

Mutta toisaalta taas... Toisen kolmanneksen alettua alkoivat myös kivut. Eivät kovat, mutta kivut silti. Ensin alkoi satunnaisesti särkeä alaselkää. Tunnistin kivun samantien samaksi, joka viimeksi alkoi vasta loppuraskaudessa. Alaselkäsärkyä tulee välillä, eikä se ole pitkäkestoista. Seuraavaksi tulivat nivusten jomotus rasituksen (reippaamman lenkin, esikoisen nostelun, juoksupyrähdysten) jälkeen. Ja viimeisenä ehkä viitisen kertaa tuntuneet kipeät vatsajomotukset, kuin menkkajomotukset (lieviä supistuskipuja?). Nämä ovat myös tulleet aktiivisemman päivän jälkeen.

Kivut eivät sinällään haittaa, eivät ole mitään mahdottomia ja menevät pois lepäämällä. Pelottaa vain, mitä loppuraskaus tuo tullessaan, jos kivut alkavat jo nyt? Täytyy toivoa, että kivut helpottavat ennen kuin alkavat taas uudestaan.

Tykkään lukea vau.fi:stä mitä kullakin raskausviikolla tapahtuu. Tässä 15. raskausviikon kehitys:

"Sikiön paino: 50 g, Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 8 cm, Koko pituus: 10 cm
Tämän viikon alussa sikiö on 12 viikkoa vanha. Pää on edelleen iso suhteessa vartaloon mutta se pysyy jo pystyssä kaulan ja niskan avulla. Hiuspyörteet sikiön päässä alkavat juuri ja juuri erottua. Keuhkot kehittyvät edelleen, ja sikiö alkaa hengittää pieniä määriä lapsivettä. Tämä on erittäin tärkeää, jotta keuhkot kehittyisivät oikein. Sikiö alkaa tuottaa sylkeä. Se myös nielee lapsivettä, ja imemistaito on parempi. Imemiseen tarvittavat lihakset kasvavat poskissa. Niiden kasvaessa kasvot saavat yhä vauvamaisemmat piirteet pulleine poskineen.
Lapsivesi uusiutuu joka kolmas tunti. Sydän pumppaa 28 litraa verta joka päivä. Se saattaa kuulostaa melkoisen suurelta määrältä, mutta vastasyntyneen lapsen sydän pumppaa kokonaiset 350 litraa vuorokaudessa! Kädet ovat melkein saavuttaneet lopulliset paikkansa, mutta jalat ovat edelleen suhteellisen lyhyet. Liikkeet tulevat pehmeämmiksi ja kontrolloidummiksi. Jotkut tuntevat jo nämä höyhenenkevyet liikkeet, mutta useimmat eivät tule tuntemaan niitä vielä muutamaan viikkoon."

Liikkeiden tuntemista odotan kovasti! Olen ollut tuntevinani jo muutamankin eri kerran jotain, mutta ne ovat olleet varmasti vain suolen liikkeitä. Eivät ihan sellaisia hipaisuja kuin M:n aikaan. Mutta kohta, kohta... 

Muista kuulumisistamme lyhyesti sen verran, että tänään saimme nukkua koko yön putkeen ilman häiriöitä. Luksusta! Kun taas edellisenä yönä esikoiselle ei olisi millään maistunut uni, ja hän valvoikin yhdestä neljään. Yritä siinä sitten muutaman tunnin yöunilla jaksaa tehdä töitä... Torstaina alkaakin meillä viikon mittainen loma! Lähdemme M:n kanssa ensimmäistä kertaa lentokoneella ulkomaille, toki emme kovin kauas, mutta ulkomaille silti.

Kaksi alkuraskautta, onni ja suru

Kun marraskuun alussa tein positiivisen raskaustestin, olimme ihan valtavan onnellisia. Ajatukset kääntyivät heti seuraavaan kesään ja mahdolliseen uuteen arkeemme kahden lapsen kanssa. Toisaalta olimme myös peloissamme. Mitä jos kaikki ei menisikään hyvin?

Tällaiset ajatukset ovat luonnollisia raskauden aikana. Eiköhän jokainen vanhempi ole jossain vaiheessa pohtinut, mitä kaikkea saattaa tapahtua. Meillä oli tähän kuitenkin painava syy. Keväällä, aikalailla vuosi sitten, sain keskenmenon. 

Tästä se kaikki alkoi keväällä. Testiin tuli haamuplussa dpo10 ja viivat vahvistuivat hienosti.

Silloinkin olin tehnyt positiivisen raskaustestin ja kaikki vaikutti menevän ihan hyvin. Halusin kuitenkin silloin (kuten M:n raskaudessakin), käydä varhaisultrassa. Varasin ultra-ajan niin, että viikkoja oli kasassa 7+0. Ultraan menin jännittäen, mutta luottavaisella mielellä. Miksi kaikki ei olisi hyvin? 

Heti kun lääkäri alkoi ultraamaan, tuli alkio ja syke näkyviin. Kuitenkin hetken päästä lääkäri kysyi uudestaan, mitä olinkaan laskenut alkion kooksi. Hän sanoi alkion vastaavan vain 6+2 viikkoja. Sovimme että tulisin viikon päästä uudelleen, jolloin näkyisi onko kyseessä vain mittavirhe, vai onko alkion kasvussa jotain hämminkiä. Olin järkyttynyt ja kauhuissani, mutta vielä toiveikas. Olihan syke näkynyt ja koko heitti vain muutaman päivän.

Keväällä varhaisultrassa, syke näkyi, mutta alkio oli liian pieni.

Vain päivä ennen seuraavaa ultraa huomasin töissä ollessani rusehtavaa vuotoa. Ihan vähän vain, mutta vuotoa silti. Olin jostain syystä ihan varma, että raskaus on mennyt tai menossa kesken. Äidin vaistoa? Soitin heti lääkäriin ja varasin samalle päivälle ultra-ajan. Olin jo pyytänyt että äitini hakisi M:n päiväkodista (mies oli töissä) ja varautuisi pitämään poikaa iltaan, jos tulisi huonoja uutisia. 

Kun istuin lääkärin eteen, kerroin kyyneleet silmissä uskovani että vauvani on kuollut. Lääkäri oli vähäsananinen, mutta empaattinen. Kai hänkin aisti ettei kaikki ollut kunnossa, kun kuuli edellisen ultran tiedot. Ultratessa sykettä ei löytynyt enää. Alkio vastasi vain viikkoja 6+5 (tuolloin olisi pitänyt olla 7+6). Alkio oli siis kuollut vain muutaman päivä edellisen ultran jälkeen. Saimme synnäriltä ajan viikon päähän, jolloin ultrattiin vielä kerran ja todettiin sama kuin aiemminkin: alkio on kuollut, mutta ei tullut itsenäisesti ulos. Keskeytynyt keskenmeno. Tyhjennykseen sain tabletit kotiin ja kaikki sujui kuten pitikin. 

Keväinen suru oli meile iso pala, jonka jälkeen päätimme hengähtää. Aloin hakemaan uusia töitä ja siirsimme ajatuksemme pois toisesta lapsesta. Kaipuu ei toki kadonnut minnekään. Kun vihdoin syksyllä raskauduin uudestaan, olimme luonnollisesti valtavan onnellisia, mutta peloissamme. Todennäköisyydet olivat toki puolellamme, mutta kokemus jätti arvet. Tässä raskaudessa suuri pelko kesti varhaisultraan saakka. 

Plussasin 9.11.2016 <3 (kun Trump valittiin presidentiksi)

Varhaisultrassa kävimme, kun viikkoja oli kasassa noin 7-8. Tällä kertaa en ollut laskenut tarkkaa hedelmöitymispäivää ja kiertoni oli muutenkin epäsäännöllinen. Ultrassa pikkuinen oli 8+2, eli isompi kuin ajattelin. Ja näimme jopa käsien ja jalkojen alut <3 Ultran jälkeen huokaisimme helpotuksesta ja osasin vähän relata ja luottaa raskauden jatkumiseen. Lasketuksi ajaksi kirjattiin 18.7.2017.

Pieni rakkaamme rv8+2, 7.12.2016 <3 

Palailen myöhemmin kirjoittamaan vähän alkuraskauden oireista ja miten raskaus on edennyt verrattuna M:n raskauteen. Vatsakuvia en tule ottamaan kuin satunnaisesti, tähän mennessä olen saanut yhden kunnollisen otettua, heh. Väsymys ja pimeys tekee tehtävänsä. 

Mukavaa päivää kaikille! Oli ihana nähdä että täällä käy vielä lukijoita!

Yllätys!

Hei taas, pitkästä aikaa! Tuntuupa hyvältä taas kirjoittaa tänne.

Kaikenlaista on tapahtunut sitten viime kerran kun kirjoitin, tai paremminkin sitten viime syksyn. Uusi työpaikka ja työmatkat muuttivat perheemme arkea. Sain tietää tulevani ensimmäistä kertaa tädiksi keväällä <3 M on kehittynyt hurjaa vauhtia ja hänestä onkin tullut todella omatoiminen, osaava ja puhelias leikki-ikäinen. Arjestamme tuli helppoa, mutta kiireistä. Unikin on alkanut maistua pojalle, vaikka tuleekin viereemme lähes joka yö.

Mutta asia, minkä takia tulin nyt tänne kirjoittamaan. Asia, joka on todella muuttanut arkeamme. Ja tulee muuttamaan vielä enemmän tulevaisuudessa. Me odotamme.

Me odotamme kesävauvaa. Tarkemmin sanottuna heinävauvaa. Hellevauvaa. Pientä pikkusisarusta.

Olemme ihan haltioissamme. Meille tulee vauva! Meidän ihanasta esikoisestamme tulee isoveli! Olen palanut halusta kirjoittaa tästä siitä asti, kun testiin pärähti kaksi viivaa. Ajatuksia on ollut niin paljon, että pakahduttaa. Nyt on kuitenkin vihdoin se hetki, että uskallan tämän julkisesti kertoa. Sillä ensimmäinen kolmannes on onnellisesti takanapäin ja saimme hyviä uutisia ultraäänitutkimuksesta.

Ne, jotka ovat seuranneet matkaamme edellisestä blogista saakka tietävät miten rakastin kirjoittaa raskausajasta. Purkaa tuntoja ja pitää päiväkirjaa oireista, raskauden etenemisestä ja mahan kasvamisesta. Näin jälkeenpäin olen ollut ihan valtavan onnellinen siitä, että pidin tuohon aikaan blogia. Nyt olen lukenut vanhoja kirjoituksiani kuin raamattua. Miten se meni silloin? Olinko yhtä turvonnut tuolloin?  Toisin sanoen, palan halusta kirjata tämänkin raskauden tuntoja ylös.

Tervetuloa siis seuraamaan odotustamme!