Raskausviikko 33+0. Toukokuun viimeinen

Eilen alkoi 34. raskausviikko. Tänään on jäljellä enää seitsemän kokonaista työpäivää. Laskettuun aikaan on vain 49 päivää ja 41 päivää siihen hetkeen, kun M syntyi aikanaan, eli 39+0. Vähiin käy ennen kun loppuu :)

Vau.fi:n sivuilla tästä raskausviikosta kerrotaan seuraavaa: "Vauva painaa 2100g ja on 39cm pitkä. Tämän viikon alussa sikiö on 31 viikkoa vanha. Sillä on nyt vähemmän tilaa kohdussa, eikä se pysty liikkumaan yhtä vapaasti kuin aikaisemmin. Kukaan ei tiedä, mitä sikiö ajattelee tai mistä se näkee unta. Mutta nyt sikiö kokee unen REM-vaiheen (Rapid Eye Movement), jonka yleisesti katsotaan olevan edellytys unien näkemiselle. Sikiön pupillit alkavat reagoida valoon."

Sovimme maanantaina työnantajani kanssa että tekisin aina välillä etäpäiviä näiden kahden viimeisen viikon ajan. Viime viikolla huomasin miten kipeä olin aina työpäivien jälkeen, varsinkin loppuviikosta kun takana oli monta työpäivää. Kipua tuottaa, niin hauskalta kuin se kuulostaakin, istuminen. Liitoskivut olivat ihan tuskaa ja jouduin lähes linkkaamaan iltaisin, hyvä että pääsin sohvalta ylös. Mietin jo sairauslomaa, mutta ajattelin että ehkä etätyöt olisikin parempi ratkaisu. Saan tehtyä töitä mutta valitsemassani asennossa ja käydä pitkälleen makaamaan välillä. Eilen tein etätöitä kuten huomennakin. Ensi viikolla myös ainakin yhden päivän. Helpottaa kyllä oloa!

Muuten ei ole sen kummempia kuulumisia. Unen laatu on ollut vähän huonompaa ja sitä kautta olen ollut entistä väsyneempi. Harjoitussupistukset ovat olleet harvassa, mikä on kiva, kun taas liitoskipuja on yhä enemmän. Mm. alamäet ja portaat (alaspäin) tekevät tosi kipeää. 

M:n kuulumisista sen verran, että pojasta on tullut oikea papupata! Ei ole hiljaista hetkeä meillä, kun poika kertoo juttujaan. Hän on koko ajan äänessä ja jutut ovat mitä mielikuvituksellisempia! Niitä on kyllä hauska kuunnella ja hänen kanssaan on ihana käydä oikeita keskusteluja. Hän on myös edelleen erittäin aktiivinen, huumorintajuinen ja sosiaalinen poika. Pahin uhmavaihe on (ehkä? kop kop) takanapäin. Ainakin pahimmat "minä itse" -jutut on menneet ohi. Toki tilalle on tullut paljon uusia juttuja ja vanhempien rajojen testailuja. 

M on alkanut nukkumaan vähän vähemmän kuin ennen, ilmeisesti unen tarve vähenee pikkuhiljaa tai sitten vain kesä ja valoisat aamut ovat tehneet tehtävänsä. Hän nimittäin herää 5.30-6 välillä lähes joka aamu, iltaisin nukahtaa viimeistään ysiltä ja päivisin nukkuu tunnin. Minua se ei (vielä) haittaa, sillä herään itsekin samoihin aikoihin. Isimies tosin tykkäisi nukkua "vähän" pidempään. Aloimme noin pari kuukautta sitten rajoittamaan pojan päikkäreitä tuntiin (myös tarhassa), jonka myötä M nukkuu nykyään koko yön putkeen. Miten ihanaa! Ainoa tuska on päikkäreiltä herättäminen, mikä on joka päivä yhtä haastavaa ja kurjaa. Poika nukkuisi varmaan 2-3 tuntia jos antaisi... Olisihan se ihana lepohetki itsellekin, mutta ei auta. Pitkät päikkärit näkyvät heti yössä. Mieluummin nukutaan yöllä kuin päivällä.

Mukavaa toukokuun viimeistä, huomenna onkin jo kesäkuu!

Turvaverkot #arjensankarit

Turvaverkot. Ne ihmiset, jotka ovat lähellä. Auttavat kun apu on tarpeen ja ovat tukena kun väsyttää. Ne, jotka ovat usein itsestäänselvyyksiä. Jokaisella on omanlaiset turvaverkot ja toisaalta kaikilla niitä taas ei ole.

Meillä on ihan valtavan hyvät turvaverkot. On paljon läheisiä, jotka voivat auttaa hädän tullessa tai arjen haasteissa. Minulla on kaksi siskoa, vanhemmat ja isovanhemmat. Mieheni puolella ovat hänen vanhempansa. Kaikki asuvat lähellä, ja kaikki ovat aina valmiita meitä auttamaan. Kuten mekin heitä. Olen ihan äärettömän kiitollinen heistä kaikista.

Meille on turvaverkot olleet tärkeitä aina, mutta lapsen saamisen jälkeen ne ovat olleet erityisen merkityksellisiä. Varmasti toisen lapsen myötä saamme huomata miten turvaverkkojen olemassaolo vain korostuu. Välillä vain tulee hetkiä, kun tuntuu ettei ilman apua pärjää. Vaikka toki uskon siihen että kaiken saa hoidettua itsekin (ja että asiat pitääkin pystyä hoitamaan itse), niin todella usein apu helpottaa elämää huomattavasti. 

Kuvituskuvana M eilisen uimareissun jäljiltä. Hän oli niin onnellinen!

Lapsen kanssa varsinkin on tullut paljon tilanteita, missä apu on ihan korvaamatonta. Kotiäitinä oli päiviä kun olin 39 asteen kuumeessa kotona, eikä mies voinut jäädä kotiin. Silti koiria piti viedä ja lasta hoitaa. Oli hetkiä kun lapsi oli korkeassa kuumeesssa, mies töissä ja koirat tarvitsivat lenkittäjää. On myös ollut hetkiä kun on tullut yllättävä palaveri töissä, enkä ole ehtinyt hakea poikaa tai kun miehellä onkin ollut extra-vuoro töissä ja olemme tarvinneet pojalle hoitajaa päiväksi, kun tarhaankaan ei ole voinut viedä (kun hoitopäiviä on vain 3pv/vko). Aina olemme saaneet apua pyydettäessä. Aina tukiverkko on ollut lähellä. 

On myös ollut hetkiä kun läheiset ovat ottaneet pojan hoitoon, vaikka meillä ei ole ollut mitään ihmeellisempää menoa. Olemme saaneet hetken hengähtää, siivota kaapit, nukkua kokonaisen yön tai käydä leffassa. Kun läheisemme ovat halunneet helpottaa arkeamme ja hakea M:n tarhasta, jotta minun ei tarvitsisi kiirehtiä ja saisin koirat lenkitettyä paremmin töiden jälkeen. Kun raskausväsymyksessä olen saanut levätä, sillä aikaa kun muut ovat aktivoineet poikaa. Tai kun läheiset ovat ottaneet meitä yöllä hereillä pitäneen kissan hoitoon pariksi päiväksi tai käyneet lenkittämässä puolestamme koirat. 

Olen todella, todella kiitollinen. Toivottavasti olen tarpeeksi usein muistanut kiittää ja antaa apua takaisin. 

Kiitos. Olette tärkeitä.

#arjensankarit #turvaverkot

Raskausviikko 32+0. Kaksi viikkoa jaksaa vaikka päällään seisoisi

Tänään alkoi 33. raskausviikko ja vauva painaa jo noin 1,8kg! Minulla on 12 työpäivää jäljellä, eli tämä viikko loppuun ja sen jälkeen kaksi kokonaista työviikkoa. Laskettuun aikaan on tasan kahdeksan viikkoa eli 56 päivää. Voipi olla että jo noin kuuden viikon päästä vauva on luonamme! Tai sitten vasta kymmenen, haha. Anyway, ei kauaa enää. Ensi viikosta alkaen synnytystä ei enää esteltäisi jos se alkaisi. Toivotaan kuitenkin että vauva majailisi vatsassa vielä vähintään viisi viikkoa...

Vau.fi kertoo tästä raskausviikosta seuraavaa: "Tämän viikon alussa sikiö on 30 viikkoa vanha. Sen vartalo ei enää kasva entisellä vauhdilla, mutta aivot kyllä. Kun uusia aivopoimuja muodostuu, pääkallon koko ja päänympärys kasvavat. Hermoyhteyksien lukumäärä aivoissa lisääntyy valtavasti!

Hiukset paksuuntuvat ja nyt ovat sekä varpaiden että sormien kynnet valmiit. Untuvakarvoitus peittää yhä pienempää osaa kehosta ja sekä kulmakarvat että silmäripset pidentyvät. Nyt sikiöllä on niin vähän tilaa kohdussa, että sen on koukistettava jalkansa asentoon, jota kutsutaan sikiöasennoksi.

Sikiölle muodostuu koko ajan enemmän rasvaa ihon alle ja se alkaa saada vastasyntyneen pullean ulkonäön."

Olen voinut ihan hyvin, eivätkä liitoskivut ole pahentuneet. Todella kova väsymys on palannut rytinällä, enkä työpäivien jälkeen jaksa oikeastaan mitään. Nukkumaan menen aina ihan viimeistään samaan aikaan kun poikakin, usein jopa ennen jos isimies on laittamassa M:a nukkumaan.

Lueskelin äsken vanhaa blogiani M:n odotuksen ajalta. Silloin käytin lomiani loppuraskaudessa ja jäinkin kesälomalle rv31+6. Olin kaksi viikkoa lomalla, minkä jälkeen palasin vielä viikoksi töihin ja lopullisesti jäin äitiyslomalle kun äitiysloma virallisesti alkoi rv34+6. Voin kyllä todeta että se oli hyvä järjestely. Se viimeinen viikko ei tuntunut missään, kun tiesin että on vain viisi työpäivää jäljellä ja hoidin silloin paljon järjestelyasioita sekä seuraajani perehdytystä. Ja ennen lomalle jäämistä en ehtinyt kuormittua liikaa ja jaksoin käydä töissä (toki silloin ei ollut myöskään leikki-ikäistä huollettavana).

Nyt työpäivät tuntuvat jo kärvistelyltä. Kun väsyttää ja keskittyminen herpaantuu jatkuvasti, jalat puutuvat, liitoksiin särkee, tulee harkkasupistuksia ja kaikki ärsyttää. Ja vali vali. Kyllähän nämä 12 päivää jaksaa vaikka päällään seisoisi.

Muita kuulumisia sen verran, että meillä oli superihana viikonloppu! Vietimme viikonlopun pitkästä aikaa koko perheen voimin ja ihan kotona. Olimme ulkona suurimman osan ajasta, kävelimme, leikimme ja vain nautimme toistemme seurasta ja hyvästä kelistä. Näimme myös perhettämme ja ihanat ystäväni tulivat käymään meille. Tein ystävieni kanssa älyttömän pitkän lenkin, kävelimme 4,5km (1h10min). Pelkäsin pahempia kipuja, mutta otin varmuudeksi yhden paracetamolin heti lenkin jälkeen ja säästyinkin pahimmilta. Toki illalla en pystynyt varaamaan painoa jaloille, mutta oli se sen arvoista!

M:n kanssa teimme sunnuntaiaamuna pitkän kävelylenkin, osin vaunuissa ja osin itse kävellen (poika tykkää muuten tosi paljon "uusista" vaunuista!). Matkan varrella poikkesimme heittelemään koiralle palloa ja poimimaan mummille valkovuokkoja. M kantoi kukat tosi ylpeänä perille saakka, harjoitellen matkalla "paljon onnea vaan" laulua.  

Ihana viikonloppu sai minut myös odottamaan entistä enemmän tulevaa äitiyslomaa... 

HS 16.5.2017: Uusi tapa synnyttää vähentää selvästi repeämiä

Luin tosi mielenkiintoisen artikkelin hesarista tänään liittyen synnytykseen. Näin lyhyesti referoidakseni, artikkeli kertoo miten tuore tutkimus on osoittanut että vakavia repeämiä onnistuttiin vähentämään huomattavasti synnytyksissä uudella STOMP-metodilla, jossa synnyttäviä äitejä ohjataan pystympään synnytysasentoon perinteisen puoli-istuvan asennon sijaan.

Mielenkiintoista oli, että muun muassa maailman terveysjärjestö WHO on linjannut jo vuonna 1996, että selinmakuuasentoja ei tulisi käyttää synnytyksessä. Kuitenkin Keski-Suomen Keskussairaalan synnytysten, naistentautien ja lasten vastuualueen ylihoitajan Tarja Mietola-Koiviston mukaan puoli-istuva asento on valitettavasti yhä standardi.

Artikkelissa kerrottiin myös spontaanista ponnistustekniikasta: 

"Niin kutsuttu spontaani ponnistustekniikka on Mietola-Koiviston mukaan myös olennaisessa osassa välilihan repeämien ehkäisemisessä. Spontaanilla ponnistustekniikalla synnytettäessä äiti kuuntelee kehoaan ja tuntiessaan ponnistamisen tarvetta, hän työntää sen verran kuin tuntuu hyvältä. Tällöin myös väliliha saa aikaa levitä ja valmistautua vauvan tulemiseen.

Spontaani tekniikka on myös vauvan voinnille parempi kuin perinteinen tapa ottaa keuhkot täyteen ilmaa ja ponnistaa kaksi tai kolme kertaa kovaa supistuksen aikana. Kun äiti hengittää vapaammin, lapsikin saa kohdun ja istukan kautta paremmin happea."

Itse ensisynnyttäjänä olin lukenut paljon synnytyksistä, mutta olin lähtenyt synnytykseen ilman sen kummempia toiveita. Halusin epiduraalin ja sen sainkin. Synnytys meni oikein sutjakasti ja helpohkosti. Ponnistusvaihe tehtiin kätilön neuvomana nimenomaan puoli-istuvassa asennossa (tai ihan alkuun kokeiltiin kyljellään, mutta se ei toiminut). Itse en edes osannut ajatella asentoa sen kummemmin, tein vain kuten käskettiin. 

Nyt kun mietin tulevaa synnytystä ja kaikkea tietoa mitä olen imenyt toistaiseksi, toivoisin että voisin synnyttää pystymmässä asennossa, esim jakkaralla. Ja toivoisin myös että kätilöt kannustaisivat tähän spontaaniin ponnistustekniikkaan. 

Toivon ehtiväni jutella näistä kätilön kanssa, mutta mahdollisuus on että synnytys etenee niin nopeasti että en edes muista koko asiaa... Viimeksi minulta ei juurikaan kyselty synnytystoiveita, alkuun olin niin kipeä että tuikattiin vain epiduraali heti selkään ja sitten olikin jo yhtäkkiä aika ponnistaa. Synnytyksestä jäi kyllä erittäin positiivinen mielikuva.

Onko ketään joka olisi saanut synnärillä neuvoja spontaaniin ponnistustekniikkaan?

Raskausviikko 31+0. Kahden raskauden erot

Tänään alkoi 32. raskausviikko ja vauva on jo noin 1750g painava ja 37cm pitkä. Pieni iso vauva! <3

"Tämän viikon alussa sikiö on 29 viikkoa vanha. Se harjoittelee uutterasti nielemistä, ja pissaa puolisen litraa joka päivä. Kuulostaa vähemmän hygieeniseltä, mutta lapsivesi uusiutuu joka kolmas tunti. Kun sikiö nielee lapsivettä, suolisto täyttyy sikiön ensimmäisellä ulosteella, mekoniumilla, jota kutsutaan myös lapsenpihkaksi. Useimmilla ensimmäinen uloste tulee muutaman tunnin kuluttua syntymästä.

Sikiö reagoi, jos voimakas valo paistaa ohuemmaksi käyvän kohdunseinämän läpi. Joskus sikiö voi kurkottautua valonlähdettä kohti ja yrittää seurata sitä silmillään.

Sikiöllä on nyt usein hikka. Voit tuntea sen pienet, rytmiset liikkeet. Hikka ei ole sikiölle suurikaan vaiva, vaan auttaa keuhkoja valmistautumaan hengitykseen. Kun sikiö nikottelee, pallea puristuu kasaan ja keuhkotilavuus kasvaa. Sikiön hikkaamista seuraavat usein sen hengitysharjoitukset." Lähde: vau.fi

Ajattelin kirjoitella vähän eroista ja yhtäläisyyksistä näiden kahden raskauden välillä. Ensimmäisessä raskaudessa lähtötilanne oli se, että tulin raskaaksi 24 vuotiaana ja synnytin 25 vuotiaana. Raskautta ennen liikuin paljon, olin hyvässä kunnossa ja hoikka. Toisessa raskaudessa olin 27 vuotias tullessani raskaaksi ja synnytän 28 vuotiaana. Olin myös hyvässä kunnossa ennen raskautumistani ja olin juuri paria kuukautta ennen raskautumista aloittanut uudelleen urheilemisen (sitä ennen olin liikkunut epäsäännöllisen säännöllisesti). Painoin saman verran ennen molempia raskauksia.

Mitä eroja raskauksien välillä on?

Elämäntilanne. Esikoisen odotuksen aikaan olimme vain pariskunta, jolla oli eläimiä huolehdittavana. Tein osa-aikaista työtä ja opiskelin samalla. Saimme periaatteessa tehdä mitä halusimme, nukkua niin paljon kun halusimme ja rentoutua kun halusimme. Harrastin paljon ja vietin suurimman osan vapaa-ajasta ulkona koirien kanssa. Elämän rytmi oli rauhallisempaa ja vapaa-aikaa oli paljon.
Pikkuveljen raskauden aikaan elämäntilanne on hyvin erilainen. Elämme lapsiperhearkea. Meillä on erittäin aktiivinen uhmaikäinen, joka käy tarhassa 3pv/vko. Itse olen täysipäiväisessä työssä. Omille harrastuksille ei jää juurikaan aikaa arjen pyörittämiseltä. Saamme nukkua vain juuri sen verran kuin esikoin nukkuu ja herätys tulee joka aamu viimeistään 6.45 (toki itse herään töihin 5.25). Pitkistä päiväunista voi vain haaveilla. Ulkoilemme yhä paljon, mutta sen luonne on muuttunut pojan tahtiin sopivaksi.

Urheilu. Esikoisen raskaudessa urheilin, tai ainakin "urheilin" läpi raskauden. Kävin siis salilla satunnaisesti ja tein (hyvin) kevyttä treeniä, esim. pyöräilin ja nostelin pieniä painoja. Tässä raskaudessa lopetin urheilun pahoinvoinnin ja kovan väsymyksen takia, ja kun olisin taas jaksanut alkaa urheilemaan, tulivat liitoskivut. Liitoskipujen takia en ole voinut urheilla ollenkaan. Eli käytännössä tässä raskaudessa liikunta on rajoittunut kävelyyn. Kaipaan kovasti jo hikiliikuntaa...

Liitoskivut. Liitoskipuja ei minulla ollut kovinkaan paljon esikoisen aikaan. Pientä särkyä välillä, mutta ei mitään vastaavaa kuin nyt. Tein reippaita lenkkejä läpi raskauden, lähinnä vatsan koko rajoitti liikkumista. Yhden siivousurakan jälkeen muistan miten yöllä piti kontata vessaan (noin 30. viikolla) kun sattui niin paljon, mutta tämä jäi ainutkertaiseksi.
Tässä raskaudessa liitoskivut tulivat jo noin 17. viikolla ja pahenevat viikkojen edetessä. Välillä on toki parempia kausia, mutta en voi kävellä yli 20 minuutin reipasta lenkkiä ilman järkyttäviä kipuja. Onneksi hissukseen liikkuminen onnistuu. Tässä raskaudessa näitä "konttaamiskuntoja" on vähän väliä aina aktiivisemman päivän jälkeen. Onneksi menevät levolla ohi.

Vatsan kasvu. Kirjoittelinkin mahan kasvusta puolivälin tienoilla (klik!). Tässä raskaudessa alkoi maha (=turvotus) näkyä jo heti ensimmäisillä viikoilla ja kasvoi paljon suurempana koko ajan. Esikoisen raskaudessa maha alkoi tulla näkyviin vasta lähempänä puoliväliä. Neuvolatäti selitti eron johtuvan siitä, että vatsanpeitteet ovat jo kertaalleen venyneet, joten nyt vatsa pullahtaa esiin nopeammin. Nyt loppuraskautta kohti mahan kokoero on pienentynyt, mutta silti minulla on nyt mielestäni paljon isompi vatsa kuin esikoisen aikaan.

Vauvan sijainti. Esikoinen hengaili selkärankaa vasten, pikkuveli taas vatsapeitteitä vasten, ihan vatsan ulkoreunalla.

Turvotus. Esikoisen aikaan loppuraskaudessa "turvotti", eli sormet tuntuivat vähän turvonneilta. Tilaa kuvaa hyvin se, että otin sormukset pois vasta synnärille mennessä (varmuuden vuoksi) ja laitoin ne käteen takasin palatessamme kotiin kahden päivän päästä.
Tässä raskaudessa turvotus alkoi noin 27. viikolla, jolloin piti ottaa jo sormukset pois kun ne alkoivat ahdistaa ja jättää punaiset jäljet. Nyt huomaa että myös jalat ovat turvonneet. Voin vain kuvitella miten turvoksissa olen vikoilla viikoilla ja synnytyksen jälkeen, huh.

Painonnousu. Lähtöpaino oli sama. Esikoisen raskaudessa viimeinen painomerkintä neuvolakorttiin oli rv37+5, jolloin painoin 75,9kg. Yhteispainonnousu oli siis 13,9kg. Synnytin 39+0, eli vähän reilu viikko tuon punnituksen jälkeen, jolloin kotipunnituksen mukaan painoin noin 77-78kg. Yhteensä paino nousi siis raskauden aikana 15-16kg.
Tässä raskaudessa paino on noussut koko ajan todella reippaasti. Huomattavasti nopeammin kuin esikoisen aikaan, vaikkakaan en ole ruokavaliota muuttanut. Niin nopeasti että siitä oltiin huolissaan ja minut laitettiin sokerirasitukseen. Viime neuvolassa rv30+2 painomerkintä oli 78,7kg eli kokonaispainonnousu oli 16,7kg. Painan siis jo nyt saman verran kuin esikoisen aikaan synnärille lähtiessäni. Oletettavasti kokonaispainonnousu tulee olemaan tässä raskaudessa jotain 20+ kg.

Raskausdiabetes. Esikoisen aikaan ei sokerirasitusta tehty, koska olin 25 vuotias normaalipainoinen/hoikka ensisynnyttäjä, eikä meillä ollut sukurasitusta. Mikään ei myöskään viitannut raskauden aikana siihen, että minulla olisi ongelmia sokereiden kanssa.
Tässäkään raskaudessa ei sokerirasitusta alkuun tehty, sillä esikoisen raskaudessa ja synnytyksessä kaikki meni hyvin ja olin yhä normaalipainoinen, eikä suvussakaan radia ollut. Ripeän painonnousun takia kuitenkin sovimme että menen tekemään rasituksen, jonka jälkeen sainkin raskausdiabetesdiagnoosin.

Linea negra. Ensimmäisessä raskaudessa alkoi linea negra ilmestyä jo 19. viikolla, kun taas tässä raskaudessa ei viivaa vieläkään näy.

Väsymys. Tämä voitaisiin laskea tuohon elämäntilanteeseen, mutta varmasti on myös raskauksilla eroa. Eli olen todella uupunut ja väsynyt kun vertaa esikoisen raskauteen. Jatkuvasti tuntuu että arki on selviytymistaistelua ja iltaisin nukahdan ihan viimeistään ysiltä. Raskauden läpi olen mennyt nukkumaan klo 19-21 välillä (ja herännyt 5.30-6.30).

Mitä samankaltaisuuksia raskauksien välillä on:

Vauvan koko. Esikoinen kasvoi koko vatsassaoloaikansa hyvin keskikokoisena. Sf-mitta seikkaili alakäyrän ja keskikäyrän välissä. M syntyi viikkoa ennen laskettua aikaa 3135g ja 49cm kokoisena.
Pikkuveli oli rakenneultran arvion mukaan täysin keskikokoinen vauva. Sf-mitta on kasvanut alakäyrän ja keskikäyrän välissä kuten M:n raskaudessakin. Arvio onkin että hän on suunnilleen saman kokoinen kuin isoveljensä. Syntymäpaino riippunee pitkälti siitä millä viikoilla hän syntyy. 

Sukupuoli. Esikoisen aikaan tiesin alusta saakka että kyseessä on poika, ja tämä varmistettiin rakenneultrassa. Tässä raskaudessa olin epävarma sukupuolesta ja epäilinkin tyttöä, mutta pojaksi pikkukakkonenkin paljastui.

Istukan sijainti. Molemmissa raskauksissa istukka on sijainnut takana ja ylhäällä. Siksi olen tuntenut molemmissa raskauksissa liikkeet hyvin ja aikaisin.

Pahoinvointi. Molemmissa raskauksissa minulla oli todella pahaa pahoinvointia 6. viikosta aina vähintään 13. viikolle saakka. Tosin pikkuveljen raskaudessa osasin tähän paremmin varautua joten se oli helpompi kestää.

Raskausarvet. Tai oikeastaan niiden puuttuminen. Kummassakaan raskaudessa en saanut yhtään raskausarpea. Tai toistaiseksi ainakaan, kop kop.

Raivotarjonta. Molemmat lapset ovat kääntyneet hyvin aikaisessa vaiheessa pää alaspäin, oikeaan asentoon. Tähänkin kop kop, toivotaan että pikkuvelikin pysyisi raivotarjonnassa loppuun saakka.

#reimatestpatrol #reimago

Meidät valittiin mukaan Reiman Test Patroliin testaamaan lasten ulkovaatteita. Reima on lanseerannut Test Patrol -kampanjan, jossa lapset saavat testata heidän tuotteitaan. Tässä vähän lisää kampanjasta Reiman nettisivuilta: 

"NÄIN REIMA TEST PATROL TOIMII

Vaatteiden pitää suojata lasta hänen matkallaan kohti ääretöntä – ja sen yli. Reipas liikkuja ei saa joutua luopumaan seikkailuistaan huonon sään takia. Meidän tehtävämme Reimalla on tarjota kestäviä, turvallisia ja toiminnallisia tuotteita – jopa niin hyviä, että lapset eivät oikeastaan edes huomaa niiden olemassaoloa. Siksi etsimme nyt testaajia, jotka voivat panna tuotteemme koville, jotta me osaisimme kehittää parhaita mahdollisia vaatteita, kenkiä ja asusteita.

Toteutamme Reiman Test Patrol -kampanjan kahdeksan viikon aikana, 3.4.-28.5.2017. Testattavana on kuusi uutta tuotetta joka viikko. Lähetämme ilmaiseksi 30 tuotetta kunkin viikon uusille testiperheille, joten kaikkiaan 240 Suomessa asuvaa lasta pääsee kokeilemaan tuotteitamme. Testaaminen ei maksa perheille mitään eikä velvoita mihinkään, mutta toivomme, että osallistujat kertovat sosiaalisessa mediassa parhaista hetkistä testin parissa ja vastaavat syyskuussa lähetettävään kyselyyn. Somessa käytettävä tunniste on #reimatestpatrol ja kun kyseessä on ReimaGO-tuote, myös #reimago."

Samoilta sivuilta voit myös itse hakea mukaan Reiman Test Patrol -kampanjaan! Joka viikko tulee siis testattavaksi uudet tuotteet. Tällä viikolla voi hakea mukaan testaamaan lasten kesävaatteita. 

Me pääsimme tosissaan mukaan kampanjaan, jossa testataan lasten ulkoiluhousuja. Valitsimme testivaatteeksi ihan "tavalliset" verkkarit. Valittavina olisi ollut myös monia erilaisia ulkoiluhousuja, vuorillisia ja vedenpitäviä, mutta tiesin että lämpöiset kelit olivat tulossa, joten valitsimme verkkarit. Käytämme muutenkin paljon ihan tavisverkkareita niiden käytännöllisyyden ja mukavuuden takia. Itse tykkäisin paljon myös pitää leggari-tyyppisiä housuja pojalla, mutta olen todennut niiden olevan usein vähän turhan ohuita niin päikkyyn kuin ulkoiluunkin.

Reiman Test Patrol -paketti toimitettiin meille noin parin viikon kuluttua. Paketissa oli ReimaGO aktiivisuussensori, juomapullo sekä testattavat housut. En ollut tajunnut osallistuessani test patroliin, että mukana saisin myös aktiivisuussensorin, joten se oli todella kiva yllätys. Reiman housuissa on pieni tasku, minne sensorin saa laitettua, joten se pysyy mukana vauhdissa eikä tarvitse pelätä sensorin tippumista. Ainoa huono puoli on, että meillä on nyt vain yhdet Reiman housut, muissa housuissa pitäisi sensorin pysyä taskussa. Pelkoni onkin että sensori tipahtaa leikkien tiimellyksessä, siksi jätinkin sen tänään kotiin pojan lähtiessä tarhaan. Olisi kyllä ollut hauska seurata tarhan ja kodin välistä aktiivisuuseroa (jos sellaista on). Pitänee laittaa reiman housut huomenna tarhaan, niin saa sensorinkin mukaan.

Housut sekä aktiivisuussensori pääsivät lauantaina heti testiin. Housut olivat ihanan pehmeät ja todella mukavan tuntuiset. Kun vertaan muihin "tavisverkkareihin" mitä meillä on, on kankaan laadussa suuri ero. Housut ovat joustavat ja äärettövän mukavan tuntuiset. Housut ovat kokoa 104 ja näyttivät alkuun vähän isoilta. Mutta kun vyötärön sai kiristettyä, niin totesin niiden olevan juuri hyvät. Menevät varmasti koko kesän ja syksyn. Ne eivät myöskään roiku päällä istuvan mallinsa takia. 

Olimme lauantaina ulkona todella paljon, aamupäivällä puuhailimme pihassa ja taloyhtiön leikkipaikalla, iltapäivällä talkoilimme ja illemmalla poika lähti vielä jalkapallopeliin isänsä kanssa. Oli ihanan lämmintä, kuivaa ja aurinko paistoi. M olikin aamupäivän ja iltapäivän ulkona vain verkkareissa ja takissa, illaksi laitettiin peliin kuorihaalari.

Uudet housut menivät hiekkaan ja multaan, ja niille tippui ruokaa ja juomaa. Leikki-ikäisen peruspäivä siis. Ne päällä poika liikkui rennosti ja vapautuneesti, ne eivät rajoittaneet millään tavoin. Ne päällä myös nukuttiin päikkärit. Illalla housut päätyivät pesukoriin ja sunnuntaina pesukoneeseen. Kuivatin housut narulla (kuten teemme kaikille M:n vaatteille jotta ne eivät kutistu) ja ne olivat aivan yhtä pehmoiset vielä kuivuttuaankin. Niihin ei ollut myöskään jäänyt mitään likatahroja, vaikka tosin vielä ei päästykään testailemaan mustikkaa tai nurmikkotahroja, haha!

Toistaiseksi siis vain positiivista sanottavaa! Pitää palata asiaan kun housuja on käytetty enemmän, jotta näkee miten lähtevät kulumaan näin aktiivisessa menossa. Ensi reaktioni oli lähinnä se, että en ollut edes tajunnut että on olemassa jotenkin "parempia" verkkareita. Että materiaalilla on oikeasti väliä. Mielenkiintoista on nähdä, pysyykö näiden housujen pehmeys ja tuleeko esim. reikiä helposti.

Piti vielä mainita tuosta aktiivisuussensorista. Sitä varten voi siis ladata aplikaation, josta voi seurata lapsen aktiivisuutta. Siinä on myös "peli", jonka avulla motivoidaan lasta liikkumaan, mutta meillä sitä ei katsota pojan kanssa. Tässä on M:n viikonlopun aktiivisuustasot:

Tästähän ei kovin helposti ymmärrä kuinka paljon lapsi on oikeasti liikkunut (varsinkaan kun itselläni ei ole vertailukohtaa), mutta sovelluksen asetuksissa luki että lapsen pitäisi liikkua vähintään tunti päivässä. Tuo kuulosti omaan korvaan erittäin vähältä. M:n kohdalla tämä ylittyi moninkertaisesti, mutta ei se ihmekään ole kun ei tuo ikiliikkuja ole paikallaan kuin nukkuessaan, pikkukakkosen aikaan ja syödessään.

Ihan hauska tämä aktiivisuuden seuranta, ja varsinkin olisi hauska nähdä tarhapäivän aktiivisuus kun ei ole itse näkemässä miten paljon siellä liikutaan. Mutta pidemmän päälle en näe ideaa seurata näin pienen lapsen aktiivisuutta. Ainakaan meidän tilanteessa, kun ei todellakaan ole ongelmaa siinä, eikö liikuntaa olisi tarpeeksi. Ehkä vähän vanhempana jos olisi ongelmia saada lasta liikkeelle tai jos olisi ylipainon kanssa ongelmia? Silloinkin ehkä aktiivisuussensorin sijaan laskisin sitä, kuinka paljon lapsi katsoo televesioita tai pelaa kännykkää/pelikonsolia. Toki aktivisuusmittari voisi olla silloin myös ihan kiva lisä ja varsinkin tuo reiman sovellus, jolla pyritään motivoimaan liikkumista.

Palaan #reimatestpatrol asioihin taas myöhemmin!

Vauvalla kaikki hyvin

Kävin eilen neuvolassa tsekkaamassa vauvan kasvun. Viimeksihän aavistuksen verran huolestuttiin vauvan koosta, sillä sf-mitta oli pienentynyt edellisestä kerrasta. Toissa kerralla (rv 27+2) sf-mitta oli 25,5 ja edellisella kerralla (rv  29+1) vain 25. Tällä kertaa (rv 30+2) mitta oli 26. 

Vaikka viime kerralla ajattelimme että sen kertainen mitta oli poikkeava, niin nyt totesimme että itseasiassa rv27 mitta olikin se poikkeava hyppy ylöspäin. Nyt ollaan takaisin samalla linjalla kuin aiemmin, eli keskikäyrän ja alakäyrän välissä. M:n kanssa liikuttiin myös samalla linjalla, eli neuvolatädin mukaan voisi olettaa että vauva on suunnilleen saman kokoinen kuin esikoinenkin. M oli hyvin keskikokoinen vauva, syntyi viikko ennen laskettua aikaa 3,135kg painoisena (ja 49cm pitkänä). Mikäli vauva syntyy suunnilleen samoilla viikoilla, voisi olettaa hänen olevan noin kolmikiloinen saapuessaan. Kelpaa minulle! :)

Noin muutenkin neuvolassa kaikki oli ihan hyvin. Sydänäänet olivat hyvät, lapsivettä normaalisti ja vauvalla yhä pää alaspäin (Jee! Hän on ollut pää alaspäin ainakin rv27 saakka, joten toivotaan ettei enää kääntyisikään). Turvotusta on, paineet ja proteiinit kunnossa. Paino nousee yhä turhan reilulla vauhdilla. Nyt neuvolatäti ei ollut siitä kovin huolissaan, kun sokerit pysyvät kurissa ja paineet alhaalla. Hänen mielestään painonnousu voi olla nyt myös turvotuksen lisääntymisestä johtuvaa. Nyt painoa on tullut yhteensä noin 16-17kg. 

Seuraava neuvola onkin vasta kuukauden päästä ja sekin on lääkärineuvola. Tosi kiva että lääkärineuvola on noin loppuraskaudessa, osaavat silloin jo varmaan sanoa onko vauva mahdollisesti kiinnittynyt ja muutenkin miltä vaikuttaa synnytystä ajatellen. 

Olen ollut viime aikoina hyvin väsynyt ja uupunut, tuntuu että ihan tavallinen arki vie kaikki mehut. Äitiyslomaan on vielä neljä viikkoa, siihen asti pitäisi jaksaa pinnistää. Onneksi on valoista ja kohta varmaan lämmintäkin. 

Mukavaa viikonloppua!