Pikkuveljen synnytyskertomus

HUOM! Synnytyskertomus on hyvin yksityiskohtainen, joten ei herkemmille. Haluan kuitenkin kirjoittaa tämän täydelliseksi kertomukseksi omaan muistiin.

Aloitetaan synnytyskertomus synnytystä edeltävistä päivistä. 

rv 38+3. Perjantai 7.7.2017

Illalla mentyäni nukkumaan heräsin yhtäkkiä suhteellisen napakkaan supistukseen. Soitin miehen kotiin mahdollista lähtöä varten. Tunnin aikana supisteli yhteensä neljä kertaa, jonka jälkeen supistukset alkoivat hiipua. Yhteensä kolmisen tuntia tuli jonkin näköisiä supistuksia, ennen kun ne laantuivat ja nukahdinkin yhden jälkeen yöllä.

rv 38+4 Lauantai 8.7.2017

Heräsin ihan normaaliin olotilaan, eikä koko päivänä supistellut ollenkaan. Kävin pitkällä lenkilläkin illalla koiran kanssa, mutta ei ollut vaikutusta. 

rv 38+5 Sunnuntai 9.7.2017

Nukuin la-su yön todella sikeästi ilman sen kummempia ennakko-oireita. Ulkoilimme koko aamupäivän miehen ja M:n kanssa, nukuin päiväunet ja iltapäivän hengailin kotosalla yksin kun mies ja M lähtivät viettämään isä-poika-aikaa. Olo oli ihan normaali, mutta aloin olla jo tosi kärsimätön. M oli syntynyt rv39+0, joten odotukset olivat suuret että pikkukakkonen syntyisi jo ennen tuota päivää. Illalla juttelimme miehen kanssa ja suunnittelimme lähiviikkojen ohjelmaa siltä varalta että vauva olisi vatsassa vielä pitkään. Päätimme mm. että lähdemme Puuhamaahan seuraavalla viikolla ja maanantaina menisimme viettämään rantapäivää. 

rv38+6 Maanantai 10.7.2017 SYNTYMÄPÄIVÄ

Nukuin taas sikeästi koko yön. Viiden aikoihin M tuli huoneeseemme ja mies meni hänen viereensä loppuyöksi nukkumaan. Havahduin tähän, mutta jatkoin uniani. 

noin klo 6.40 

Herään ja huomaan että on kova pissahätä. Mies ja M nukkuvat vielä pojan huoneessa. Nousen ylös ja tunnen miten jotain holahtaa housuihin. Määrä on kuitenkin pieni, joten pinkaisen vain vessaan. Ajattelin että siinä meni pidätyskyky, mutta päästyäni vessaan huomaan että neste onkin jotain ihan muuta. Laitan siteen ja nestettä tulee vielä vähän lisää. 

klo 6.44

Soitan synnärille ensimmäisen kerran. Synnäriltä sanotaan että neste voi olla joko lapsivettä tai limatulppa. Saan ohjeet tulla näytille ennen kuutta, jos sitä ennen ei ala tapahtumaan. Mies soittaa vanhemmilleen, että varautuvat esikoisen hakua varten, jos tuleekin kohta lähtö.

klo 7-7.30
Teemme normaalit aamupuuhat, juon kahvia ja syön aamupalaa. Olo on ihan normaali, vaikka toivonkin kovasti että kohta menisivät lapsivedet. Syödessäni aamupalaa alkaa vatsalla tuntua jotain, ei kuitenkaan vielä mitään selkeää supistusta.

Vielä ei  supistellut...

klo 7.36 
Syön yhä aamupalaa ja tunnen ensimmäisen kunnon supistuksen. Tuntuu epämukavalle ja on pakko nousta pöydästä hetkeksi. Mies soittaa vanhemmilleen että nyt olisi hyvä aika lähteä, jos alkaakin tapahtua ripeämmin. Alamme pakkailemaan M:n tavaroita ja laittamaan kaikkea valmiiksi lähtöä varten. 9min päästä tulee seuraava supistus. Tämän jälkeen välit alkavat tihentyä, 7min, 4min, 5min, 2min, 2min, 1min, 4min. En voi olla paikallaan supistuksen tullessa, lämmitän kaurapakkausta joka auttaa vähän.

klo 8.20
Soitan synnärille. Samaa aikaa miehen äiti tulee ja ottaa pojan mukaansa. Juuri ajoissa ennen kun oikeasti kipeämmät supparit alkavat. Saan ohjeeksi odotella vielä hetken kotona, että supituksia tulisi vielä säännöllisemmin. En ehkä osannut ihan ilmaista tarpeeksi hyvin kuinka usein suppareita tulee ja kuinka napakoita ne jo olivat.

Supistusten välissä nappaan vielä viimeisen mahakuvan.

klo 8.46
Soitan synnärille uudestaan ja ilmoitan että lähdemme. Edellisen puhelun jälkeen supistuksia on tullut 1-3 min välein ja olen jo tosi kipeä.

klo 8.52 
Lähdemme ajamaan kohti synnäriä. Supistukset ovat tosi rajuja, mies pitelee turvavöitä niin etteivät ne koske vatsaani supistuksen tullessa. Matkalla tulee nelisen supistusta 3-4min välein.

Lähdössä pihasta.

klo 9.10
Mies ajaa synnärin oven eteen ja saattaa minut tiskille, minkä jälkeen lähtee viemään autoa pois. Tiskillä tulee taas supistus, jonka jälkeen saan rannekkeen ja minut pyydetään odottamaan aulaan. Menen istumaan penkille mutta supistuksen tullessa on pakko mennä nojailemaan ikkunaan. Aulassa on toinenkin pariskunta ja toivon kovasti että mies tulisi pian takaisin.

Synnärin aulassa odottamassa.

noin klo 9.20
Pääsemme tarkastushuoneeseen, missä otetaan vauvalta käyrää. Supistukset tulevat todella rajuina 1-2min välein. Tähän asti kellotimme niitä. Hoitaja pyytää minua makaamaan kyljellään jotta saamme vauvasta käyrää. Hän tekee myös sisätutkimuksen, joka tekee todella kipeää. Olen 4cm auki. Minulla katoaa ajantaju kokonaan. Tuntuu että olemme tutkimushuoneessa ikuisuuden. Mies pitelee anturia paikallaan kun kiemurtelen tuskissani. Pyydän pariin otteeseen kätilöltä että valmistelisi puudutteen / pyytäisi anestesialääkäriä, niin että kun pääsemme synnytyssaliin, voisin saada sen heti. Kätilö on erittäin tyly ja sanoo vain että ennen kun tiedämme että vauvalla on kaikki hyvin, ei voida tehdä mitään. Tietenkin se on tärkeintä, kätilön asenne ja tapa ilmaista asiansa vain laittaa harmittamaan.

noin klo 9.45-10
En osaa tarkalleen sanoa monelta pääsimme synnytyssaliin, mutta mukava vanhempi kätilö vie meidät sinne. Minulle laitetaan tippa ja vatsalleni anturi mittaamaan vauvan sykettä. Supistukset ovat niin rajuja, ettei sitä voi edes kuvata. Muistikuvat ovat tämän takia hyvin hataria seuraavista hetkistä, mutta muistan miten valuin hiestä enkä sietänyt kosketusta ollenkaan. Olin kontallani lattialla ja tärisin supistusten välin. Jossain vaiheessa kätilö antaa kokeiltavaksi ilokaasua, mutta en huomaa vielä siitä olevan apua.

noin klo 10.10
Anestesialääkäri on saapunut paikalle ja seuraavan supistusvälin tullessa he valmistelevat minulle puudutteen. Anestesialääkäri meinaa alkaa selittämään puudutteen laittamisesta, mutta sanon jotain "joo joo joo, ihan sama laita vaan". Hoputin heitä koko valmistelun ajan että saisivat puudutteen laitettua ennen kuin seuraava supistus tulisi. Hengitin pelkkää ilokaasua puudutteen laiton ajan, se hieman auttoi.
Puudutteen laittaminen ei sattunut ollenkaan, tunsin vain pienen pistoksen selässä, minkä jälkeen alkoi välittömästi helpottamaan. Puudutteen laittamisen aikana tuli ensimmäisen kerran paineen tunne. Vielä seuraavat kaksi supistusta olivat napakoita, sitten alkoi helpottamaan. Ilokaasun hengittäminen huippasi ja taisinkin sanoa jotain että pyörryn ihan juuri...
Tämän jälkeen pääsin hetkeksi kyljelleni lepäämään ja pystyin ensimmäistä kertaa avaamaan silmät ja vastaamaan kysymyksiin. Olin saanut spinaalin. Synnytyskertomuksessa lukee "Kiireellinen spinaalipuudutus synnytyskivun lievitystä varten". Anestesialääkäri sanoi että supistukseni olivat äärimmäisen rajuja.

klo 10.20
Heti puudutteen laiton jälkeen lapsivedet menevät. Kätilö tekee sisätutkimuksen, olen 9cm auki. Aukesin siis alle tunnissa lähes kokonaan. Rajut supistukset siis todellakin tekivät tehtävänsä. Käy mielessä että onneksi lähdimme ajoissa...
Nyt saan lepäillä rauhassa. Supistukset tunnen vain paineen tunteena, tunnistan tunteen lieväksi ponnistamisen tarpeeksi. Juttelemme miehen kanssa ja mietimme kauan vielä menee että meillä on pieni sylissämme. Arvuuttelemme kellonaikoja. Kätilö käy välillä kysymässä vointia, mutta muuten vain  lepään ja kerään voimia.

noin 11.10
Kyljellään ollessani supistukset alkavat taas tuntua epämiellyttäviltä ja napakoilta, joten siirryn jakkaralle. Siinä supistukset laantuvat ja saan paremmin lepäiltyä. Testailen vähän hellästi ponnistamista supistusten aikana. Käyn vielä pedillä hetken voimistuttamassa supistuksia, minkä jälkeen siirryn takaisin jakkaralle. Aina supistusten tullessa annan paineentunteen viedä vauvaa alemmas. Olen hyvin kivuton ja hyvävointinen. Kätilö sanoo jo tuntevansa vauvan pään hyvin kädellään. Vauva voi hyvin eikä kätilön mukaan ole vielä tajunnut olevansa syntymässä kohta.

klo 11.37
Synnytyskertomukseen on merkattu tämä aika ponnistusvaiheen alkamiseksi. Käytännössä kuitenkin supistukset voimistuivat pikkuhiljaa, ei kuitenkaan kovin kivuliaiksi. Kätilö pyytää minua seuraavan supistuksen aikana ottamaan vähän ilokaasua, minkä jälkeen ponnistamaan voimakkaasti. Teen kuten pyydetty, mutta ei tarvitse kuin vähän ponnistaa kun tunnen miten vauva lähtee syntymään. Kätilö sanoo että työntäisin sitten  vain  vähän, mutta lopetan kokonaan ponnistamisen ja vauvan pää ikään kuin valahtaa ulos. Työnnän sitten aavistuksen ja tunnen miten loppuvartalo liuskahtaa ulos.

klo 11.42 
Rakas lapsemme syntyy! Saan vauvan suoraan syliin ja siirrymme sängylle napanuoran leikkausta varten. Ylpeä kahden lapsen isä leikkaa napanuoran ja jälkeiset syntyvät pian napanuorasta vetämällä täydellisinä. Saan pari kosmeettista tikkiä.

Heti syntymänsä jälkeen rinnalla <3

Pikkuveli N:n apgar-pisteet olivat täydet 10. Hänen mittansa olivat 3125g, 47cm ja py 34,5cm. Pikkuinen alkaa noin tunnin ikäisenä imeä erinomaisella imuotteella. <3

Synnytyskertomukseeni on merkattu säännöllisten supistusten alkamisajaksi klo 7:00, vaikka todellisuudessa ne alkoivat 7:36. Todellisuudessa synnytys siis kesti 4h 6min. Sairaalassa olimme 2,5h ennen lapsen syntymää. Kokonaisuudessaan synnytyksestä jäi todella positiivinen kuva, sen äärimmäisen rajusta luonteesta huolimatta. Kätilö sanoi lähtiessämme, että jos joskus vielä tulen raskaaksi, voi synnytys olla äärimmäisen raju ja nopea. Ponnistusvaihe oli todella miellyttävä kokemus, niin helppo ja kivuton se oli kun vertaa M:n synnytykseen. Olin myös tosi onnellinen että N päätti saapua maailmaan päivällä, niin olin itsekin todella virkeä. Synnytys oli kaikin puolin kymppi!

Vieläkin yhdessä koossa

Tuntuu itseasiassa väärältä kirjoittaa "vieläkin" yhdessä koossa. Sillä nythän on kuitenkin 8 kokonaista päivää laskettuun aikaan. Nyt siis mennään rv38+5 ja voitte vain kuvitella miten kärsimätön alan olemaan. Ei pitäisi olla, sillä tässähän voi mennä pahimmillaan yli pari viikkoa siihen että vauva saapuu, mutta silti... Minkäs sitä itsellensä mahtaa.

Kesäpäivän viettoa Kaivarissa.

Nyt on oikeastaan viikko menty niin, että menen joka ilta nukkumaan odottaen että vedet menisivät tai supistukset alkaisivat. Nyt huomaan jo että aamuisin olen vähän pettynyt kun ei mitään olekaan tapahtunut. Huh, voin vain kuvitella miten kärsimättömänä sitä ollaan jos joudutaan odotella vielä viikkoja... Onhan se helppo sanoa että relaa, kyllä se sieltä tulee. Ja vielähän on aikaista. 

Kissa on ottanut vauvan kehdon omaksi sängykseen...

No mutta asiaan. Kärsimättömyyden lisäksi ei synnytyksestä ilmeneviä oireita ole ollut ennen toissailtaa. Perjantai-iltana menin nukkumaan vähän aiemmin kun yleensä ja mies lähti vielä kaverinsa kanssa pelailemaan. Heräsin yhtäkkiä kovaan alavatsakipuun, jonka tunnistin supistukseksi. Se oli tosin pitkäkestoinen, mutta lievennettyään tuli toinen. Kolmannen supistuksen kohdalla soitin miehelle että tulisi kotiin jos tuleekin lähtö.Tunnin aikana tuli yhteensä neljä supistusta, jotka olivat 20-10 min välein. Olin tosi innoissani, josko vauva jo tulisi!

Nuo olivat selkeästi voimakkaampia suppareita kuin normaalit harjoitusupistukset, mutta eivät toki vielä yhtä voimakkaita kuin viime synnytyksessä. Soitin synnärillekin varmistaakseni ohjeet lähtöön ja he neuvoivat vain rentoutumaan kotona ja odottelemaan, kuten olin ajatellutkin. Näin me sitten tehtiin ja pikkuhiljaa supistusten väli vain piteni ja voimakkuus laski. Yhdeltä kellotin viimeiset, minkä jälkeen nukahdin.

Tänään rv38+5.

Seuraavana aamuna heräsin (täysin uupuneena edellisestä illasta) ihan normaalissa olotilassa eikä seuraavana iltanakaan tullut enää suppareita. Joten voidaan siis todeta varmaan etteivät nuo olleet vielä lähelläkään synnytyssuppareita, vaan jotain paikkoja valmistelevia... Harmitti kyllä vietävästi ettei päästy vielä synnyttämään. 

Huomenna on se päivä kun M:n synnytys käynnistyi (38+6 juuri ennen puoltayötä täysin yllättäen), joten sormet ristiin että pikkuveli seuraa isoveljensä mallia ja saapuu pian!

Raskausviikko 38+0. Jännitystä ja odotusta

Tänään alko 39. raskausviikko ja eli tänään on kaksi viikkoa laskettuun aikaan. Tänään on myös tasan viikko siihen hetkeen kun M syntyi. 

Vau.fi kertoo tästä viikosta seuraavasti: "Tällä viikolla vauva painaa on 3,2kg ja on noin 48cm pitkä.. Tämän viikon alussa sikiö on 36 viikkoa vanha. Käden otteet tulevat lujemmiksi ja sikiö reagoi selvemmin valoon ja ääniin. Sen vartalo on pyöreä ja pullea. Suolistossa on nyt kunnon määrä mekoniumia, lapsenpihkaa. Yleensä pää on alaspäin ja usein painunut lantiota vasten. Nyt kohdussa on niin ahdasta, että kädet ja jalat pysyvät tiukasti kiinni vartalossa. Luusto muuttuu kovemmaksi, mutta kaikki kehon luut eivät ole kovia vielä synnytyksessäkään. Pääkallossa on pieniä aukkoja, jotta pää pystyy mukautumaan synnytyskanavaan. Pää voi näyttää hieman oudolta heti synnytyksen jälkeen, mutta se palaa oikeaan muotoonsa nopeasti."

M oli syntyessään 39+0 3135g ja 49cm. Pikkuveljestäkin on luvattu siroa poikaa, eli todennäköisesti nyt vauva on hitusen alle kolme kiloa. 

Täällä selvittiin kunnialla viime viikonlopun ohi, synnytys ei onneksi alkanut ja mies pääsi aloittamaan loman hyvillä mielin. Iso kiitos miehen vanhemmille viikonlopun avusta, sain aikaa myös lepäilyyn, mikä oli todella helpottaavaa.

Iltapäivisin olen todella väsynyt, mutta ymmärrettävää se kai on. Yöt ovat muuttuneet levottomiksi, joten väsymys näkyy päivisin. Minua supistelee yllättävän paljon iltaisin ja öisin, en muista että M:n raskaudessa olisi ollut mitään vastaavaa. Vieläkään supistukset eivät ole kellotettavia, vaan enemmän tasaisesti jatkuvaa jomotusta ja särkyä.

Täällä oon hyvinkin jännittyneet tunnelmat ja odottelemme joka ilta koska synnytys alkaa. Itselläni toiveena on että mahdollisimman pian, sen verran vatsa alkaa ahdistaa ja olo on muutenkin raskas ja väsynyt. Kokonaisuudessaan perheemme olotilaa kuvaa odotus ja jännitys.

Tervetuloa vauva, odotamme jo sinua!

Viimeinen (?) käynti neuvolassa

Toivon todella, että tänään oli viimeinen käynti neuvolassa raskaana. Viikkoja on tänään 37+2 ja seuraava kerta olisi 13.7., jolloin olisi jo 39+2. On myös hyvin vahva tunne että ihan noille viikoille ei pikkuveli jaksa vatsassa olla, mutta aika näyttää. Olihan minulla todella vahva tunne M:n kanssa että hän syntyy 1-2 viikkoa yliaikaa, ja miten siinä kävikään...

Neuvolassa oli kaikki hyvin. Painoa oli tullut viime kerrasta vain 200g, eli todella vähän. Kokonaisuudessaan sitten toukokuun alun ei paino ole juurikaan noussut, mistä olen kyllä tosi tyytyväinen. Nyt kokonaispainonnousu on sen 17kg kun taas M:n kanssa vastaavassa neuvolassa viikoilla 37+5 (joka jäikin viimeiseksi neuvolaksi) oli painoa tullut noin 14kg. Tosin viimeksi loppuraskaudessa paino nousi hurjaa vauhtia, päinvastoin kun nyt. Ero on kuitenkin paljon pienempi kun mihin olin jo varautunut.

Muutenkin kaikki oli hyvin, hemoglobiini mitattiin pitkästä aikaa (115) ja verenpaine oli hyvä (114/66) kuten aina. Sf-mitta oli 30,5, joka on jopa kaksi senttiä vähemmän kuin mitä M:n aikaan samassa neuvolassa. Neuvolatäti ei ollut kuitenkaan tästä huolissaan, sillä vauva majailee hyvin hyvin alhaalla, joka varmasti vaikuttaa mittaan. Nyt siirryttiin alakäyrälle (aiemmin ala- ja keskikäyrän puolivälissä). Vauva siis tosissaan oli yhä pää alaspäin, hyvin alhaalla, mutta ei vielä ihan kiinnittynyt. Neuvolatäti sanoi ettei sillä ole merkitystä, sillä todennäköisesti synnytyksen alettua vauva tulee alas ripeästi. Vauvan pulssi oli myös oikein hyvä. 

Sormet ristissä että synnytys ei ala vielä tänä viikonloppuna, sillä mies on huomisesta sunnuntaihin toisella puolella Suomea työreissussa. Toki kaikki valmistelut on tehty ja varahenkilöt pyydetty valmiiksi jos käykin niin että vauva päättää tulla, mutta olisi silti tosi kurjaa jos mies ei pääsisi synnytykseen. Maanantaista eteenpäin vauva voi tulla puolestani ihan koska vain!

Nyt sitten vain odotellaan ja nautitaan kesästä <3 

HS 16.5.2017: Uusi tapa synnyttää vähentää selvästi repeämiä

Luin tosi mielenkiintoisen artikkelin hesarista tänään liittyen synnytykseen. Näin lyhyesti referoidakseni, artikkeli kertoo miten tuore tutkimus on osoittanut että vakavia repeämiä onnistuttiin vähentämään huomattavasti synnytyksissä uudella STOMP-metodilla, jossa synnyttäviä äitejä ohjataan pystympään synnytysasentoon perinteisen puoli-istuvan asennon sijaan.

Mielenkiintoista oli, että muun muassa maailman terveysjärjestö WHO on linjannut jo vuonna 1996, että selinmakuuasentoja ei tulisi käyttää synnytyksessä. Kuitenkin Keski-Suomen Keskussairaalan synnytysten, naistentautien ja lasten vastuualueen ylihoitajan Tarja Mietola-Koiviston mukaan puoli-istuva asento on valitettavasti yhä standardi.

Artikkelissa kerrottiin myös spontaanista ponnistustekniikasta: 

"Niin kutsuttu spontaani ponnistustekniikka on Mietola-Koiviston mukaan myös olennaisessa osassa välilihan repeämien ehkäisemisessä. Spontaanilla ponnistustekniikalla synnytettäessä äiti kuuntelee kehoaan ja tuntiessaan ponnistamisen tarvetta, hän työntää sen verran kuin tuntuu hyvältä. Tällöin myös väliliha saa aikaa levitä ja valmistautua vauvan tulemiseen.

Spontaani tekniikka on myös vauvan voinnille parempi kuin perinteinen tapa ottaa keuhkot täyteen ilmaa ja ponnistaa kaksi tai kolme kertaa kovaa supistuksen aikana. Kun äiti hengittää vapaammin, lapsikin saa kohdun ja istukan kautta paremmin happea."

Itse ensisynnyttäjänä olin lukenut paljon synnytyksistä, mutta olin lähtenyt synnytykseen ilman sen kummempia toiveita. Halusin epiduraalin ja sen sainkin. Synnytys meni oikein sutjakasti ja helpohkosti. Ponnistusvaihe tehtiin kätilön neuvomana nimenomaan puoli-istuvassa asennossa (tai ihan alkuun kokeiltiin kyljellään, mutta se ei toiminut). Itse en edes osannut ajatella asentoa sen kummemmin, tein vain kuten käskettiin. 

Nyt kun mietin tulevaa synnytystä ja kaikkea tietoa mitä olen imenyt toistaiseksi, toivoisin että voisin synnyttää pystymmässä asennossa, esim jakkaralla. Ja toivoisin myös että kätilöt kannustaisivat tähän spontaaniin ponnistustekniikkaan. 

Toivon ehtiväni jutella näistä kätilön kanssa, mutta mahdollisuus on että synnytys etenee niin nopeasti että en edes muista koko asiaa... Viimeksi minulta ei juurikaan kyselty synnytystoiveita, alkuun olin niin kipeä että tuikattiin vain epiduraali heti selkään ja sitten olikin jo yhtäkkiä aika ponnistaa. Synnytyksestä jäi kyllä erittäin positiivinen mielikuva.

Onko ketään joka olisi saanut synnärillä neuvoja spontaaniin ponnistustekniikkaan?

Miksi minua jännittää synnytys?

Lokakuu 2014. Ensimmäinen synnytys. Perjantai-iltana kello 23:55 lapsivedet menevät yllättäen. Olin ehtinyt mennä nukkumaan 15 minuuttia aiemmin. Supistukset alkavat heti ja 1,5 tunnin päästä kiidämme jo kohti synnytyssairaalaa, olen todella tuskissani. Synnärillä saan kolmelta aamuyöllä epiduraalin ja toisen annoksen muutaman tunnin päästä. Seitsemältä alkaa ponnistusvaihe ja pian rakas lapsemme on syntynyt. 

Synnytys oli luonnollinen, nopea, helppo (jälkikäteen ajateltuna), kaikki meni putkeen ja lapsi oli terve. Kotiuduimme nopeasti ja imetys lähti heti sujumaan.

Miksi minua siis jännittää tuleva synnytys?

Haluan käyttää sanaa jännittää, sillä minua ei pelota. Jännittää vain, miten kaikki sujuu. Ensimmäinen synnytys meni kuin oppikirjan mukaan, mutta se oli ensisynnyttäjälle nopea. Kokonaiskesto oli vain 7,5 tuntia. Ehdimme sairaalaan, vaikka siinä vaiheessa olinkin jo niin kipeä etten paljoa muista ajasta ennen epiduraalia. Ponnistusvaihe meni nopeasti ja sain vain muutaman pienen repeämän.

Jännitykseni koskee synnytyksen kestoa. Keskustelimme asiasta neuvolatädin kanssa ja hän varmisti epäilyni: usein toinen lapsi tulee nopeammin kun ensimmäinen. Näin olin myös lueskellut netistä, suurimmalla osalla toinen lapsi on tullut reippaastikin nopeammin kun ensimmäinen. Kroppa tietää jo miten toimia. Monilla synnytysaika on jopa puolittunut toisen kohdalla.

Jos minulla synnytysaika puolittuu, on toisen synnytyksen kesto vähän alle neljä tuntia. Se on jo todella vähän. Tietenkin tiedän, että kaikki voi mennä ihan erilailla ja synnytys voi kestää pidempään tai yhtä pitkään kuin viimeksi. Tai voin joutua sektioon. Minulla on kuitenkin sellainen tunne, että tämä tulee nopeasti. Se kuinka nopeasti, selviää vain odottamalla.

Mutta silti, jännittää. Mitä jos synnytys lähteekin käyntiin nopeasti, mitä jos emme ehdikään sairaalaan, mitä jos olenkin yksin M:n kanssa miehen ollessa yötöissä, mitä jos emme saakaan hoitajaa tarpeeksi nopeasti, mitä jos synnytänkin autoon, mitä jos, mitä jos.

Käyrillä kaksi päivää ennen esikoisen syntymää.

Minua ei silti pelota. Enemmän pelottaisi ajatus sektiosta, jota toivottavasti en joudu koskaan kokemaan. Mutta silti jännittää. Haluan miettiä kaikki käytännön asiat valmiiksi ennen H-hetkeä (jonka luulisin koittavan 1-2 viikkoa ennen laskettua aikaa, eli heinäkuun alusssa). Heinäkuussa monet ovat myös mökillä, joten hoitajan saaminen viiden minuutin varoajalla voi olla haastavaa. Ja kuten tuolla aiemmin jo mainitsin, mieheni saattaa myös olla töissä kun synnytys alkaa. Hän kyllä anoo lomaa heinäkuun alusta, toivotaan että se hänelle suodaan.

Näistä keskustelimme pitkään neuvolatädin kanssa ja hän sanoi että voisi laittaa minulle lähetteen synnärille, 2-3 viikkoa ennen laskettua aikaa. Ilmeisesti siellä tarkistettaisiin vauvan tilanne, onko laskeutunut, miten päin on jne. Saisin myös hetken jutella tulevasta synnytyksestä kätilön kanssa.

En oikeastaan stressaa asiasta, mutta huomaan ajattelevani paljon tulevaa synnytystä. Viime kokemus oli ihan mahtava ja olen todellakin valmis synnyttämään uudestaan, mutta silti synnytykseen liittyvät aiheet mietityttävät. Ehkä se on luonnollistakin. Viimeksi luin paljon synnytyksestä ja erilaisia synnytystarinoita, minkä koin hyväksi ideaksi synnytykseen valmistautumiseen. Omalla kohdallani tieto ei todellakaan lisää tuskaa, päinvastoin. Nyt en ole juurikaan lukenut, lähinnä muistellut omaa synnytystäni.

Palailen asiaan myöhemmin, kun laskettu aika lähenee. Mutta olisi kiva kuulla teiltä, miten muiden toiset (ja kolmannet jne) synnytykset ovat sujuneet?

Toinen neuvolakäynti rv16+1

Kävin tänään aamulla neuvolassa, toista kertaa tämän raskauden aikana. Tämä kerta piti olla jo kaksi viikkoa taaksepäin, mutta aika peruuntui ja sain uuden vasta tälle päivälle. Tarkistin M:n odotusajan käyntejä, ja silloin toinen käynti oli ollut rv 15+4, eli samoihin aikoihin. Meillä on neuvolassa sama neuvolatäti kuin M:n raskausaikana ja hän on myös M:n neuvolatäti. Tosi kiva kun pysyy samana, vielä kun hän on erittäin mukava. 

Aluksi tein itse perusmittaukset, eli painon, pissan ja verenpaineen, minkä jälkeen menin vastaanotolle. Juteltiin raskauden kulusta ja voinneista, minkä jälkeen kuunnteltiin sydänäänet <3  Kaikki mittaustulokset olivat ihan hyvät, ei ollut huomautettavaa. Verenpaine oli 105/66, mikä on aika perustasoani. Meillä on suvussa matalaa verenpainetta, joten sen noususta ei tarvinnut olla huolissaan viime raskaudenkaan aikana. 

Hemoglobiini oli 116, mikä on inasen päälle sen rajan, jolla suosittelevat rautakuurin aloittamista. Sanoi kuitenkin että voin aloittaa raudan jos tuntuu siltä. Olen ollut todella väsynyt, joten se saattaisikin auttaa. Hemoglobiinin pudotus oli aika jyrkkä, viime kerralla se oli 140. Paino oli noussut mielestäni reippaasti, 515g/vko vauhdilla. Painan nyt 6kg enemmän kuin viime raskauden samassa vaiheessa. Mutta tästä ei sanottu mitään, ja tosiaan itse en ota stressiä painon noususta.

Kerroin neuvolatädille satunnaisista vatsan jomotuksista, ikäänkuin menkkakivuista. Eilen ja tänään tätä on ollut vielä enemmän kuin ennen. Hän ei ollut kovin huolissaan, mutta laittoi silti lähetteen labraan, käyn tarkistamassa ettei ole mitään tulehdusta päällä. En ole itsekään varma mitä nuo satunnaiset kivut on, mutta M:n raskaudessa tuollaisia en muista kokeneeni. *

Keskustelimme pitkään synnytyksestä ja sairaalassa olosta. Nostin itse esille, että synnytys mietityttää. Avaan tätä enemmän toisella kertaa, mutta oli kiva jutella asiasta neuvolatädin kanssa. Voi olla että hän laittaa minut extratarkastukseen n. 37 viikolla. Neuvolatäti myös kertoi miten meidän synnytyssairaalassa on muuttuneet käytännöt huoneiden osalta. Sen lisäksi tullut myös mahdollisuus poliklinikkasynnytykseen. Kirjoittelen näistä ihan oman postauksen paremmalla ajalla :) 

Seuraava tavallinen nevolakäynti on 23. raskausviikolla, mutta jo ensi viikolla on neuvolalääkärin tarkistus, mikä sujunee nopeasti kuten on tapana.

Hyvää helmikuuta!

*lisäys vähän myöhemmin