Kaksi alkuraskautta, onni ja suru

Kun marraskuun alussa tein positiivisen raskaustestin, olimme ihan valtavan onnellisia. Ajatukset kääntyivät heti seuraavaan kesään ja mahdolliseen uuteen arkeemme kahden lapsen kanssa. Toisaalta olimme myös peloissamme. Mitä jos kaikki ei menisikään hyvin?

Tällaiset ajatukset ovat luonnollisia raskauden aikana. Eiköhän jokainen vanhempi ole jossain vaiheessa pohtinut, mitä kaikkea saattaa tapahtua. Meillä oli tähän kuitenkin painava syy. Keväällä, aikalailla vuosi sitten, sain keskenmenon. 

Tästä se kaikki alkoi keväällä. Testiin tuli haamuplussa dpo10 ja viivat vahvistuivat hienosti.

Silloinkin olin tehnyt positiivisen raskaustestin ja kaikki vaikutti menevän ihan hyvin. Halusin kuitenkin silloin (kuten M:n raskaudessakin), käydä varhaisultrassa. Varasin ultra-ajan niin, että viikkoja oli kasassa 7+0. Ultraan menin jännittäen, mutta luottavaisella mielellä. Miksi kaikki ei olisi hyvin? 

Heti kun lääkäri alkoi ultraamaan, tuli alkio ja syke näkyviin. Kuitenkin hetken päästä lääkäri kysyi uudestaan, mitä olinkaan laskenut alkion kooksi. Hän sanoi alkion vastaavan vain 6+2 viikkoja. Sovimme että tulisin viikon päästä uudelleen, jolloin näkyisi onko kyseessä vain mittavirhe, vai onko alkion kasvussa jotain hämminkiä. Olin järkyttynyt ja kauhuissani, mutta vielä toiveikas. Olihan syke näkynyt ja koko heitti vain muutaman päivän.

Keväällä varhaisultrassa, syke näkyi, mutta alkio oli liian pieni.

Vain päivä ennen seuraavaa ultraa huomasin töissä ollessani rusehtavaa vuotoa. Ihan vähän vain, mutta vuotoa silti. Olin jostain syystä ihan varma, että raskaus on mennyt tai menossa kesken. Äidin vaistoa? Soitin heti lääkäriin ja varasin samalle päivälle ultra-ajan. Olin jo pyytänyt että äitini hakisi M:n päiväkodista (mies oli töissä) ja varautuisi pitämään poikaa iltaan, jos tulisi huonoja uutisia. 

Kun istuin lääkärin eteen, kerroin kyyneleet silmissä uskovani että vauvani on kuollut. Lääkäri oli vähäsananinen, mutta empaattinen. Kai hänkin aisti ettei kaikki ollut kunnossa, kun kuuli edellisen ultran tiedot. Ultratessa sykettä ei löytynyt enää. Alkio vastasi vain viikkoja 6+5 (tuolloin olisi pitänyt olla 7+6). Alkio oli siis kuollut vain muutaman päivä edellisen ultran jälkeen. Saimme synnäriltä ajan viikon päähän, jolloin ultrattiin vielä kerran ja todettiin sama kuin aiemminkin: alkio on kuollut, mutta ei tullut itsenäisesti ulos. Keskeytynyt keskenmeno. Tyhjennykseen sain tabletit kotiin ja kaikki sujui kuten pitikin. 

Keväinen suru oli meile iso pala, jonka jälkeen päätimme hengähtää. Aloin hakemaan uusia töitä ja siirsimme ajatuksemme pois toisesta lapsesta. Kaipuu ei toki kadonnut minnekään. Kun vihdoin syksyllä raskauduin uudestaan, olimme luonnollisesti valtavan onnellisia, mutta peloissamme. Todennäköisyydet olivat toki puolellamme, mutta kokemus jätti arvet. Tässä raskaudessa suuri pelko kesti varhaisultraan saakka. 

Plussasin 9.11.2016 <3 (kun Trump valittiin presidentiksi)

Varhaisultrassa kävimme, kun viikkoja oli kasassa noin 7-8. Tällä kertaa en ollut laskenut tarkkaa hedelmöitymispäivää ja kiertoni oli muutenkin epäsäännöllinen. Ultrassa pikkuinen oli 8+2, eli isompi kuin ajattelin. Ja näimme jopa käsien ja jalkojen alut <3 Ultran jälkeen huokaisimme helpotuksesta ja osasin vähän relata ja luottaa raskauden jatkumiseen. Lasketuksi ajaksi kirjattiin 18.7.2017.

Pieni rakkaamme rv8+2, 7.12.2016 <3 

Palailen myöhemmin kirjoittamaan vähän alkuraskauden oireista ja miten raskaus on edennyt verrattuna M:n raskauteen. Vatsakuvia en tule ottamaan kuin satunnaisesti, tähän mennessä olen saanut yhden kunnollisen otettua, heh. Väsymys ja pimeys tekee tehtävänsä. 

Mukavaa päivää kaikille! Oli ihana nähdä että täällä käy vielä lukijoita!

Yllätys!

Hei taas, pitkästä aikaa! Tuntuupa hyvältä taas kirjoittaa tänne.

Kaikenlaista on tapahtunut sitten viime kerran kun kirjoitin, tai paremminkin sitten viime syksyn. Uusi työpaikka ja työmatkat muuttivat perheemme arkea. Sain tietää tulevani ensimmäistä kertaa tädiksi keväällä <3 M on kehittynyt hurjaa vauhtia ja hänestä onkin tullut todella omatoiminen, osaava ja puhelias leikki-ikäinen. Arjestamme tuli helppoa, mutta kiireistä. Unikin on alkanut maistua pojalle, vaikka tuleekin viereemme lähes joka yö.

Mutta asia, minkä takia tulin nyt tänne kirjoittamaan. Asia, joka on todella muuttanut arkeamme. Ja tulee muuttamaan vielä enemmän tulevaisuudessa. Me odotamme.

Me odotamme kesävauvaa. Tarkemmin sanottuna heinävauvaa. Hellevauvaa. Pientä pikkusisarusta.

Olemme ihan haltioissamme. Meille tulee vauva! Meidän ihanasta esikoisestamme tulee isoveli! Olen palanut halusta kirjoittaa tästä siitä asti, kun testiin pärähti kaksi viivaa. Ajatuksia on ollut niin paljon, että pakahduttaa. Nyt on kuitenkin vihdoin se hetki, että uskallan tämän julkisesti kertoa. Sillä ensimmäinen kolmannes on onnellisesti takanapäin ja saimme hyviä uutisia ultraäänitutkimuksesta.

Ne, jotka ovat seuranneet matkaamme edellisestä blogista saakka tietävät miten rakastin kirjoittaa raskausajasta. Purkaa tuntoja ja pitää päiväkirjaa oireista, raskauden etenemisestä ja mahan kasvamisesta. Näin jälkeenpäin olen ollut ihan valtavan onnellinen siitä, että pidin tuohon aikaan blogia. Nyt olen lukenut vanhoja kirjoituksiani kuin raamattua. Miten se meni silloin? Olinko yhtä turvonnut tuolloin?  Toisin sanoen, palan halusta kirjata tämänkin raskauden tuntoja ylös.

Tervetuloa siis seuraamaan odotustamme!

Kaksi vuotta syntymästä

Tänään on kulunut kaksi vuotta rakkaan poikamme syntymästä. Kaksi vuotta! Vaikea edes muistaa niitä aikoja kun poikaa ei vielä ollut...

M on reipas, iloinen, vilkas lapsi. Puhuu todella paljon, lähinnä 2-4 sanaisia lauseita, mutta osaa muutamia pidempiäkin. Tykkää hurjasti kiipeillä ja testailla omia fyysisiä rajojaan (turvallisesti, onneksi) ja rakastaa Ryhmä Hauta, Pipsa Possua ja Fröbelin Palikoita. Ihana rakas. Ei riitä sanoja kuvaamaan.

Yksi ote arjestamme:
Sanoimme välillä poikaa leikillämme pikku terroristiksi, kun hän puuhaili jotain ei-niin-sallittua. Eräänä päivänä olin laittamassa ruokaa kun olohuoneesta kuuluu "isti, isti" ja kikatusta. Kun menen kurkkaamaan mitä tapahtuu, niin M rutistaa toista koiraamme ilkikurinen ilme päällä. Päätimme jättää terroristi sanan pois sanavarastostamme. Pitää tosissaan alkaa miettiä sanavalintoja pojan läsnäollessa...

Pikkumies sai uuden pipon <3 Ja tein itse hänelle siihen sopivan kaulahuivin ja hanskat merinovillalangasta.

Blogi on hiljentynyt, mutta päivittelen tänne aina joskus jotain, omaksi iloksi.

Mukavaa syksyä!

Minkä ikäisenä päiväkotiin?

Helsingin Sanomissa oli tänä aamuna artikkeli päivähoidon aloitusiästä.

Meillä M aloitti päiväkodin yhden vuoden ja  3,5 kuukauden ikäisenä. Minun piti palata takaisin töihin, joten tämä oli luonnollinen aika meille aloittaa päiväkoti. Palasin siis vuodenvaihteessa työelämään, jonka jälkeen isimies vietti vielä kuukauden pojan kanssa kotona. Syksyllähän olin jo vähän opiskellut, joten oltiin totutettu poika pikkuhiljaa olemaan erossa äidistäkin. Tätä ennen oltiin oltu lähes erottamattomasti yhdessä vuoden ajan. Näin pikkuhiljaa äidistä "vieroittuminen" sopi ainakin meille parhaiten. Päiväkodin aloittamisessa meillä oli myös iso etu siitä, että isimies tekee vuorotyötä, jolloin M on ollut hoidossa aina vain 3 päivää viikossa.

Nyt kun päiväkoti on taas startannut lomien jälkeen, olen miettinyt paljon päiväkodin aloitusikää. Nyt syksyllä tarhaan meno on ollut helpompaa, ja M on ollut todella reipas. Hän myös puhuu paljon, pyytää vessaan ja muutenkin ilmaisee asiansa selkeästi. On ollut helpompaa. Tämä ehkä olisi ollut sen parempi ikä aloittaa tarha, kuin keväällä. Siis meidän lapsemme kohdalla.

Mutta sitten taas toisaalta, keväällä isäkuukauden aikana huomasi että M selkeästi kaipaa paljon aktiviteettia ja muiden lasten seuraa. Ja sitä tarhan aloitus toi mukanaan. En usko että olisimme pystyneet hänelle tarjota yhtä paljon aktiviteettia ja yhtä paljon muiden lasten seuraa, vaikka olisimmekin puistoilleet ja kerhoilleet aktiivisesti. Ja toisaalta tarhan aloituksen jälkeen oppi M ihan valtavasti kaikkea uutta, hän seuraa isompia lapsia ja matkii heitä kaikessa. Puheenkehitys sai myös ison sysäyksen tarhan aloituksen myötä. 

Juuta ja jaata. Voi oikeastaan vain arvailla miten olisi mennyt, jos oltaisiin nyt vasta aloitettu päiväkoti. Toisaalta, olosuhteiden pakosta ja myös halustamme, aloitimme päikyn jo keväällä. Ja olen kyllä tyytyväinen tähän ratkaisuun. Ja myös siihen että voimme yhä jatkaa vain kolmipäiväisellä tarhaviikolla. Ja meidän tarhamme on ihana! Pieni, noin 20 lapsen, lämminhenkinen ja aktiivinen päiväkoti. Ja M on niin reipas, aktiivinen ja iloinen poika, olen ylpeä hänestä <3

Eli jos minulta kysytään, mikä on sopiva aika lapsen mennä päiväkotiin (tai perhepäivähoitoon), vastaisin että juuri se, joka tuntuu oikealta äidin, isän ja lapsen puolesta. Uskon että kotona voi samanlailla oppia uutta ja sosiaalistua, jos vain äidit (tai isät) tekevät tarpeeksi asioita tämän eteen.

 Olisikin kiva kuulla mielipiteitä sieltä ruudun takaa: Mikä on mielestänne oikea ikä aloittaa hoitotaival? Minkä ikäisenä teillä aloitettiin päiväkoti?

Artikkeli adoptiosta (HS 28.7.2016)

Linkki artikkeliin HS.fi

Halusin jakaa tämän artikkelin kanssanne. Adoptioprosessi on varmasti vaikea ja pitkä prosessi, oli mielenkiintoista lukea tämän perheen tarina.

Kaikkea hyvää tälle ihanalle perheelle!

Kesälomaterveisest!

Pahoittelut pitkästä poissaolosta. Ei ole ollut aikaa - eikä kiinnostusta kirjoittaa. Blogi on ikäänkuin valunut pois, en ole tuntenut tarvetta, halua tai velvollisuutta kirjottaa tänne. En edes tiedä lukeeko kukaan enää blogia.

Mutta jos nyt kuitenkin muutaman sanansen laittaisin ylös meidän viimeaikojen puuhista.

Pikku M, tai ei enään niinkään pieni, on lomaillut nyt kuukauden. Vielä viikko lomaa ennen tarhan aloitusta. Poika on nyt vuoden ja kahdeksan kuukautta. Sanat eivät oikein edes riitä kuvaamaan miten ihana, mahtava ja upea pieni mies lapsemme on, joten en edes yritä. 

Pari juttua kuitenkin itselleni muistiin viimeaikojen kehityksestä:

- Ei enää pottaa! Poika käyttää vain (ulko)huussia ja kotona käy pöntöllä (pienentimen avustuksella). Ilman vaippoja ollaan ulkona aina välillä. Pissat tulee vähän miten sattuu, mutta kakit aina vessaan. Kuten on toki tehty jo reilusti yli vuosi.

- "Eijoo etsästää, eijoo etsästää..." Uusi laulu! M oppi laulamaan Fröbelin Palikoiden Leijonaa mä metsästän.

- Ilman kenkiä pitää olla ulkona, ehdottomasti. On sitten alusta nurmikkoa, hiekkaa, soraa tai asfalttia.

- "Ei mamma", "possu iskä", "illi .. pappa .. ei oo (papan grilli ei ole päällä)". Lyhyitä lauseita siis alkaa kehittyä. 

- Osaa ilmaista jo monen monta eläimen ääntä. Vuhvuh, mauuuu, muuuu...

- Kaari otettiin pois tripptrapista. Ei suostunut enää istua tuolissa kaaren kanssa, joten koitettiin ilman kaarta. Toimii!

- Kaikista kivoimpia leikkejä on ne "oikeat" puuhat, kuten: lehtien kärräys, kukkien kastelu, nurmikon leikkuu traktorilla, polttopuiden kuljetus jne. Leluista kaikki autot, junat, traktorit ja muut koneet on ihan parhaita.

Lomalla käytiin mm. lastenteatterissa (Oli iha hiukea kokemus ja poika jaksoi katsoa koko esityksen!) sekä Kiteen eläinpuistossa. Sekä uimassa, uimassa ja uimassa. M on oikea vesipeto.

Kohta lähtee arki pyörimään ja asettuu taas omaan malliinsa. Kiva nähdä miten tarhaan paluu sujuu, toki poika jatkaa yhä 3pv/viikko tahtia. Loput arkipäivät viettää isänsä kanssa.

Palaan kirjoittelemaan taas jossain vaiheessa, vaikka ei tätä lukisikaan kukaan. Omaan muistiin lähinnä, jälkeenpäin on kiva lueskella millaista elämä on ollut missäkin pojan kehitysvaiheessa.


Mieluusti kuulisin myös teidän lukijoiden kuulumisia ja minkälaisia teidän naperot ovat olleet tässä iässä! :)

Bloglovin

Nyt blogiani voi seurata myös bloglovinissa :)

Seuraa blogia Bloglovinissa!