Raskausviikko 19+0. Ihana keskiraskaus

Viikko puoliväliin! Tai jos lapsemme syntyisi jo 38+0, niin nyt olisi oikea puoliväli. Sanoinko jo että aika menee nopeasti? Ainoa mihin tuntuu että aika matelee, on tuleva rakenneultramme. Vielä kaksi pitkää viikkoa sitä odotellen.

Vau.fi osaa kertoa että vauvamme painaa noin 250grammaa ja on reilu 20cm pitkä. Sen ihon alle kertyy jo rasvakerrosta ja untuvakarvoitus peittää lähes koko kehon. Hän on greipin kokoinen <3

Raskaus on hyvin helpossa vaiheessa. Vähän väliä tulee toki harkkasupistuksia (vatsa kovettuu epämiellyttävästi) ja liitoskivut vaivaavat jos on liian aktiivinen päivä, vähenemissä määrin toki mielestäni. Muuten olen hyvinkin oireeton ja väsymys on lähes selätetty. Toki vieläkään en jaksa valvoa pojan nukkumaanmenon jälkeen, mutta tähän vaikuttanee se että herään aamuisin niin aikaisin. Ihana keskiraskaus! Vaikka en voikaan sanoa "energinen keskiraskaus", niin ihana se on silti kun vertaa alkuun ja todennäköisesti myös loppuun.

Pitikin vielä mainita, kirjoitin viikko sitten että olin käynyt ottamassa kokeet tulehduksen poissulkemiseksi ja että minulle soitettaisiin jos jokin hälyttäisi. No, sain sitten puhelun viime torstaina, tulehdushan se. Ei mitään oireita, paitsikin juuri sitä vatsan satunnaista kipuilua, minkä oletin johtuvan supistuksista. Eli viikon antibiootti päälle. Hyvä että tarkastettiin ja hyvä että toin asian ilmi!

Eipä täällä oikeastaan mitään uutta. Tänään pääsen rentoutumaan osteopatiaan (suosittelen kaikille raskaanaoleville, ja tietty muillekin!) ja torstaina käytän joululahjaksi saamani lahjakortin ja menen hemmotteluhoitoon, eli kasvohoitoon ja jalkahierontaan. Luksusta!

Pitikin laittaa vielä nämä kuvat. Emme juurikaan hanki merkkivaatteita (varsinkaan uusia), mutta joku näissä Gugguun pipoissa vain iskee. Varsinkin nuo tupsupipot, ne on vain niin söpöjä. Onneksi myös niiden jälleenmyyntiarvo on hyvä, varsinkin vauvan kokojen (jotka eivät likaannu kuten isompien lasten). 

Ostin vauvalle valkoisen puuvillaisen tupsupipon kokoa XS, eli menee kesän kylmille keleille ja ehkä alkusyksyynkin (kuvassa näyttää huomattavasti isommalle kuin oikeasti on). M:lle ostin puolestaan myös valkoisen puuvillapipon, tupsuttomana koossa L. Menee kivasti keväällä ja alkusyksyllä. Tarkoituksena oli hankkia vaaleansininen, mutta ne olivat jo loppu silloin kun pääsin sisään verkkokauppaan. Onneksi valkoinen menee kaiken kanssa :)

Mukavaa viikonjatkoa!

Kaksi alkuraskautta, onni ja suru

Kun marraskuun alussa tein positiivisen raskaustestin, olimme ihan valtavan onnellisia. Ajatukset kääntyivät heti seuraavaan kesään ja mahdolliseen uuteen arkeemme kahden lapsen kanssa. Toisaalta olimme myös peloissamme. Mitä jos kaikki ei menisikään hyvin?

Tällaiset ajatukset ovat luonnollisia raskauden aikana. Eiköhän jokainen vanhempi ole jossain vaiheessa pohtinut, mitä kaikkea saattaa tapahtua. Meillä oli tähän kuitenkin painava syy. Keväällä, aikalailla vuosi sitten, sain keskenmenon. 

Tästä se kaikki alkoi keväällä. Testiin tuli haamuplussa dpo10 ja viivat vahvistuivat hienosti.

Silloinkin olin tehnyt positiivisen raskaustestin ja kaikki vaikutti menevän ihan hyvin. Halusin kuitenkin silloin (kuten M:n raskaudessakin), käydä varhaisultrassa. Varasin ultra-ajan niin, että viikkoja oli kasassa 7+0. Ultraan menin jännittäen, mutta luottavaisella mielellä. Miksi kaikki ei olisi hyvin? 

Heti kun lääkäri alkoi ultraamaan, tuli alkio ja syke näkyviin. Kuitenkin hetken päästä lääkäri kysyi uudestaan, mitä olinkaan laskenut alkion kooksi. Hän sanoi alkion vastaavan vain 6+2 viikkoja. Sovimme että tulisin viikon päästä uudelleen, jolloin näkyisi onko kyseessä vain mittavirhe, vai onko alkion kasvussa jotain hämminkiä. Olin järkyttynyt ja kauhuissani, mutta vielä toiveikas. Olihan syke näkynyt ja koko heitti vain muutaman päivän.

Keväällä varhaisultrassa, syke näkyi, mutta alkio oli liian pieni.

Vain päivä ennen seuraavaa ultraa huomasin töissä ollessani rusehtavaa vuotoa. Ihan vähän vain, mutta vuotoa silti. Olin jostain syystä ihan varma, että raskaus on mennyt tai menossa kesken. Äidin vaistoa? Soitin heti lääkäriin ja varasin samalle päivälle ultra-ajan. Olin jo pyytänyt että äitini hakisi M:n päiväkodista (mies oli töissä) ja varautuisi pitämään poikaa iltaan, jos tulisi huonoja uutisia. 

Kun istuin lääkärin eteen, kerroin kyyneleet silmissä uskovani että vauvani on kuollut. Lääkäri oli vähäsananinen, mutta empaattinen. Kai hänkin aisti ettei kaikki ollut kunnossa, kun kuuli edellisen ultran tiedot. Ultratessa sykettä ei löytynyt enää. Alkio vastasi vain viikkoja 6+5 (tuolloin olisi pitänyt olla 7+6). Alkio oli siis kuollut vain muutaman päivä edellisen ultran jälkeen. Saimme synnäriltä ajan viikon päähän, jolloin ultrattiin vielä kerran ja todettiin sama kuin aiemminkin: alkio on kuollut, mutta ei tullut itsenäisesti ulos. Keskeytynyt keskenmeno. Tyhjennykseen sain tabletit kotiin ja kaikki sujui kuten pitikin. 

Keväinen suru oli meile iso pala, jonka jälkeen päätimme hengähtää. Aloin hakemaan uusia töitä ja siirsimme ajatuksemme pois toisesta lapsesta. Kaipuu ei toki kadonnut minnekään. Kun vihdoin syksyllä raskauduin uudestaan, olimme luonnollisesti valtavan onnellisia, mutta peloissamme. Todennäköisyydet olivat toki puolellamme, mutta kokemus jätti arvet. Tässä raskaudessa suuri pelko kesti varhaisultraan saakka. 

Plussasin 9.11.2016 <3 (kun Trump valittiin presidentiksi)

Varhaisultrassa kävimme, kun viikkoja oli kasassa noin 7-8. Tällä kertaa en ollut laskenut tarkkaa hedelmöitymispäivää ja kiertoni oli muutenkin epäsäännöllinen. Ultrassa pikkuinen oli 8+2, eli isompi kuin ajattelin. Ja näimme jopa käsien ja jalkojen alut <3 Ultran jälkeen huokaisimme helpotuksesta ja osasin vähän relata ja luottaa raskauden jatkumiseen. Lasketuksi ajaksi kirjattiin 18.7.2017.

Pieni rakkaamme rv8+2, 7.12.2016 <3 

Palailen myöhemmin kirjoittamaan vähän alkuraskauden oireista ja miten raskaus on edennyt verrattuna M:n raskauteen. Vatsakuvia en tule ottamaan kuin satunnaisesti, tähän mennessä olen saanut yhden kunnollisen otettua, heh. Väsymys ja pimeys tekee tehtävänsä. 

Mukavaa päivää kaikille! Oli ihana nähdä että täällä käy vielä lukijoita!

Onnellisuus

Täällä päässä on vihdoin elo helpottunut ja arki palannut normaaleihin uomiinsa. Ei enää jatkuvaa itkua ja hermoja raastavaa kitinää. Vaan isin läsnäoloa. Hymyä ja naurua. Leikkejä. Äidille pidempiä aamu-unia ja hetkiä yksin. Pikkumiehen tutkimusretkiä. Pusuja. Yhdessäoloa ja rakkautta.

Ei mulla muuta. Onnellisuus lähtee niistä pienistä asioista. 

Ihana, rakas poikani <3