tiistai 31. tammikuuta 2017

Raskausviikko 16+0

Tänään alkoi 17. raskausviikko. Raskaussovellukseni mukaan vauva on nyt avokadon kokoinen, painaa 135g ja on noin 15cm pitkä. Yllättävän lujia liikkeitä tunnen päivittäin, ei tosiaan mitään kuplimista. M:n raskaudessa tunsin muistaakseni vasta reilusti yli puolivälissä vastaavia potkuja. Liitoskipuja on alkanut esiintyä (alaselkä, nivuset), mutta eivät ole vielä mitenkään kestämättömiä. Ilmeisesti kroppa vain on tottumassa raskauteen nopeammin.

Mahakin on kasvanut paljon ja turvotus sen sijaan vähentynyt. Sen puolesta siis maha näyttänee pysyneen samankokoisena, mutta itse huomaan että se on kovettunut ja muoto muuttunut. Tässä aamumahakuva eiliseltä:


Tässä vertailun vuoksi M:n raskaudesta kuva rv16+0:

Vieläkään en ole saanut otettua kuin yhden "oikean" vatsakuvan, mutta en jaksa ottaa stressiä siitä. Ehkä saan otettua vaikka neljä koko raskauden aikana, sekin olisi ihan hyvä jo. On muuten aika hauskaa millaisia tekosyitä sitä itselleen keksii kun ei jaksa mennä ottamaan kuvaa viikon vaihtuessa... Milloin sitä on liian pimeää (oikeasti kyllä on!), milloin väsyttää ja milloin on liian kiire. Heh.

Viikonlopun vietimme neljän seinän sisällä. Esikoinen alkoi tuntua lämpöiseltä lauantaina päiväunien jälkeen ja illalla kuumelukemat lähentelivätkin jo 40 astetta. Sunnuntaina kuume oli tipotiessään, mutta lepäilimme silti kotona. Vinkiksi itselle, jos kaksivee on jo kuumeeton, ei kannata antaa hänen nukkua kolmen tunnin päikkäreitä... Yöllä sitten valvoimme kaikki kun uni ei riittänytkään. 

Täytyy kyllä koputtaa puuta, on nimittäin aivan uskomatonta että M on sairastanut niin vähän. Ennen tätä kertaa, hän sairasti viimeksi tasan vuosi sitten helmikuun alussa, kun aloitti tarhan. Silloinkin nosti kovan kuumeen ilman muita oireita, joka meni ohi 1,5 päivässä. Ei yhtään vatsatautia, korvatulehdusta tai räkätautia. Toki ensimmäisenä elinvuotenaan hän oli kerran tai kaksi kuumeessa ja muutaman kerran pidemmässä nuhassa. Ikäänkuin tarhan aloitus olisi vain vahvistanut vastustuskykyä. 

No, turha kai iloita liiaksi. Olen kuullut liiankin monta tarinaa siitä miten taudit jylläävät monilapsisessa perheessa. Nautitaan kuitenkin nyt vielä tästä terveenäpysymisestä kun voidaan.

Lähden taas työmatkalle torstaina. Ihan kiva, mutta jotenkin on vielä palautuminen viime reissusta kesken ja olisin vain kaivannut kotona oleilua. Positiivista on kuitenkin että saan nukkua pari yötä hiljaisuudessa, hotellin rauhassa.

Mukavaa tammikuun viimeistä päivää kaikille! 

6 kommenttia:

  1. Kiva mekko :)
    T. Sisko

    VastaaPoista
  2. Olisi mielenkiintoista kuulla kävitkö työmatkalla alkuraskaudessakin ja miten piilottelit raskautta/ huonoa oloa? Ja muutenkin töissä oleminen ekojen viikkojen aikana on hankalaa! Kyselelevät pääsenkö osallistumaan koulutukseen syksyllä? ;) nooooh, jos kaikki menee hyvin niin en pääse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa kyllä kävin! Mulla oli yksi työmatka (yksi päivä ja yksi yö ulkomailla) joulukuun alussa, eli silloin mulla oli viikkoja noin 7-8. Mullahan vatsa pompsahti esiin jo 6+ viikolla, siten että sitä oli haastava piilotella. Toki alkuun sen pystyi vielä vetämään sisään tarvittaessa. Huono olo oli 6+ viikoilta alkaen myös.

      Työmatkalla oli vähän haasteellista piilotella raskautta. Lähinnä huonoa oloa, kun olisi pitänyt koko ajan olla syömässä. Ja vatsaa tietty :D Päivä meni ihan hyvin, kun vain pidin jotain patonkia laukussa ja söin sitä aina välillä. Illalla meillä oli pikkujoulujuhlat, siihen asti olikin mennyt ihan hyvin. Sinne olin valinnut vahingossa sellaisen paidan, mistä kumpu näkyi (ainakin omasta mielestäni) hyvinkin selkeästi, minkä lisäksi en vain meinannut jaksaa mukana. Onnekseni siellä juomat sai käydä itse hakemassa, joten hain alkoholitonta viiniä.

      Jälkikäteen kuulin että töistäni (vain) pomo ja yksi kollega olivat arvanneet (ilmeisesti jo tuolloin) että olen raskaana, heh :D Mutta moni ei ollut tajunnut mitään. Kerroin 11. viikolla kaikille, koska vatsaa vaan ei_voinut_piilottaa enää :'D

      Muutenkin töissä oli hyvin vaikea piilotella raskautta, kun jouduin syömään kahden tunnin välein että olo pysyisi kohtuullisena. Sen lisäksi monet kiinnittivät siihen huomiota, kun ennen raskautta kävin salilla (kesken työpäivää) 2-4 kertaa viikossa, niin alkuraskaudessa kun pahoinvointi oli järkyttävää, en vain voinut mennä salille ollenkaan.

      Tsemppiä sulle töihin! Juuri tuollaiset tulevaisuuden-kyselyt ovat haastavimpia kun ei haluaisi valehdella, mutta ei kertoa vielä totuuttakaan... Onnea raskauteen :)

      Poista